Bio-Oil ja arpien hoito

Kaupallinen yhteistyö: Bio-Oil

Ahh, mielenkiintoista! Pääsin tekemään yhteistyötä tuotteesta, johon olen halunnut tutustua tarkemmin jo pitkään: maineikas Bio-Oil, joka tunnetaan erityisesti raskausarpien häivyttäjänä ja ehkäisijänä. Blogissakin kysellään aika ajoin mun arviota Bio-Oilista, ja täältä sellainen nyt tulee oikein pidemmän kaavan mukaan!

Bio-Oilin on kehittänyt saksalainen ja Etelä-Afrikassa vaikuttanut kemisti Dieter Beier. Klassikkoöljyn syntyyn johti kiinnostava taustatarina: Beier itse kärsi kuivasta ja kutiavasta ihosta, jonka hoitoon hän käytti 70-luvulla sveitsiläisen Vitamol-sarjan vitamiinipitoisia ihonhoitotuotteita. Vitamol oli maailman ensimmäisiä vitamiineihin pohjautuvia ihonhoitosarjoja ja koostui voiteista sekä yhdestä öljystä. Beier huomasi Vitamol-öljyn olevan ylivertaisesti sarjan tehokkain tuote, ja se kohensi ihon kuntoa paljon paremmin kuin voiteet. Havainto inspiroi Beierin aloittamaan oman tutkimuksensa keskittyen öljyihin ja vitamiineihin ihonhoidossa.

Tutkimuksissaan Beier löysi öljyistä paljon kuivan ihon hoitoa laajemmalle ulottuvia vaikutuksia, ja yli 10 vuoden tutkimusten tuloksena  Bio-Oil näki päivänvalon vuonna 1987. Kasviuutteet tulivat mukaan reseptiin Beierin homeopatia-kiinnostuksen kautta.

Bio-Oil oli ensin saatavilla vain rajatusti, mm. Etelä-Afrikan markkinoilla, kunnes se vuonna 2002 lanseerattiin maailmanlaajuisesti. Tänä päivänä Bio-Oil on maailman johtava arpia ja raskausarpia häivyttävä hoitoöljy.

Koska itsekin vannon öljyjen nimeen ihonhoidossa, Bio-Oiliin perehtyminen oli mitä kiinnostavin tehtävä. Olin aiemmin vilkaissut tämän kulttituotteen inciä sen verran, että tiesin sen sisältävän parafiiniöljyä ja kasviuutteita. Minua oli jäänyt mietityttämään, mikä tästä öljystä teki niin taianomaisen – eihän parafiiniöljy häivytä arpia..?

No, ei häivytäkään, ja nyt olen viisaampi! :)

Bio-Oilin koostumus on todella mielenkiintoinen. Mineraaliöljy toimii pohjaöljynä, jonka tehtävä yhdessä PurCellin-öljyn kanssa on kuljettaa ihoon Bio-Oilin varsinaiset hoitavat komponentit eli kasviuutteet ja vitamiinit. Kaksi vuotta sitten lanseerattiin myös täysin luonnollinen, 100% kasvipohjaisista öljyistä koostuva Bio-Oil Natural.

Miten Bio-Oil vaikuttaa iholla?

• Kosteuttaa ja pehmentää ihoa
• Häivyttää raskaus- eli venymäarpia ja parantaa ihon elastisuutta
• Vähentää kaikenlaisten arpien näkyvyyttä ja parantaa arpikudoksen joustavuutta
• Vaalentaa auringon ja hormonaalisten muutosten aikaansaamia pigmenttimuutoksia ja parantaa epätasaista ihonsävyä
• Häivyttää juonteita ja ryppyjä

Kuva: Ricardo Moura / Unsplash

Erilaisia arpia

Bio-Oil tepsii niin raskausarpiin kuin vaikkapa leikkaushaavan tai finnien jättämiin arpiin.

Arpijuovat eli raskausarvet liittyvät tilanteeseen, jossa iho venyy raskauden, painonnousun tai lihasten kasvun seurauksena ja sidekudos repeää. Ihon säännöllinen öljyäminen auttaa pitämään ihon joustavampana, jolloin iho kestää venymistä paremmin eikä arpia välttämättä synny lainkaan. Ja jos syntyy, Bio-Oilin ansiosta ne pysyvät miedompina.

Tulehduksellisen tilan aiheuttamiin arpiin (esimerkiksi palovammat ja leikkaushaavat) emme usein pysty ennalta vaikuttamaan, mutta voimme häivyttää niitä jälkeenpäin. Mikään kosmetiikkatuote ei pysty poistamaan arpia kokonaan, mutta arpia voidaan tehokkaasti häivyttää ja vaalentaa kosmetiikan keinoin, jolloin ne eivät erotu yhtä selvästi.

Omassa lähipiirissäni on kokemus Bio-Oilista, kun sisareni käytti öljyä leikkauksesta jääneisiin arpiin. Kyseessä oli huomattavan näkyvät arvet joiden häivyttymistä rehellisesti epäilin, olivat niin punoittavat. Sisareni käytti Bio-Oilia säännöllisesti ja niin vain arvet olivat runsas vuosi myöhemmin vaalentuneet aivan ihon värisiksi ja muutenkin kutistuneet. Nyt niitä ei juuri erota, ellei erikseen tiedä etsiä niitä sisareni kehosta.

Olen itse Bio-Oilin testijaksolla testannut tuotetta palovammasta jääneeseen arpeen, joka on mulla vatsassa (!). Onnistuin paistelemaan lohta vatsa paljaana, ja paistinpannusta roiskahti iholle kiehuvaa öljyä.

Arpi on nyt vuoden vanha, ja olen hoitanut sitä Bio-Oililla 8 viikkoa. Öljy on minulla mukana myös täällä Kreikan matkalla. (Ja onpa se toiminut myös muutenkin vartalon ihon kosteuttajana.) Bio-Oil lupaa näkyviä tuloksia kolmen kuukauden käytön jälkeen, joten tästä ajasta on nyt mennyt kaksi kolmasosaa. Postauksen lopussa ennen/jälkeen-kuva.

Kun ollaan Karkkipäivä-blogissa, perataan tietysti auki Bio-Oilin inci! :)

Mikä PurCellin..?

Yksi Bio-Oilin tärkeistä ainesosista on PurCellin Oil. Mystinen PurCellin on itse asiassa kauppanimi esteriöljyjen Cetearyl Ethylhexanoate ja Myristyl Myristate yhdistelmälle. Cetearyl Ethylhexanoate mullisti 60-luvulla kosmetiikan tuotekehitystä, kun sen avulla saatiin muuten rasvaisen tuntuisesta tuotteesta kevyemmän tuntuinen ja helpommin imeytyvä. Se myös auttaa kuljettamaan aktiiviaineita ihoon, – suurimolekyylinen mineraaliöljy ei ole kovin pätevä tässä hommassa. PurCellin’ia pidetään yhtenä alkuperäisen Bio-Oilin merkittävistä ainesosista koska juuri se tekee Bio-Oilista niin hyvin levittyvän ja helposti imeytyvän ja saa aktiiviaineet kulkeutumaan ihoon.

BIO-OILIN AINESOSAT

Öljypohja:

Paraffinum Liquidum – parafiiniöljy (mineraaliöljy). Miksi käytetään? Koska on hyvin säilyvä ja siedetty eikä hapetu yhtä herkästi kuin kasviöljyt
Triisononanoin – emollientti, koostumuksen parantaja, esteriöljy
Cetearyl Ethylhexanoate – koostumuksen parantaja, PurCellin-esteriöljyn komponentti
Isopropyl Myristate – emollientti, koostumuksen parantaja, PurCellin-esteriöljyn toinen komponentti

Vitamiinit:

Retinyl Palmitate – A-vitamiinijohdannainen (tuttu myös hiljattain esitellystä L300-uutuussarjasta), uudistaa ihoa ja korjaa kudosta
Tocopheryl Acetate – E-vitamiini, ihoa rauhoittava ja kosteuttava antioksidantti

Kasviuutteet- ja öljyt:

Auringonkukkaöljy – toimii A-vitamiinin kuljettimena. Myös itsessään hoitava aine, sisältää runsaasti E-vitamiinia ja linolihappoa.
Kamomillaöljy – rauhoittaa ja viilentää ihoa
Laventeliöljy – uudistaa ja korjaa kudosta
Rosmariiniöljy – antioksidanttinen ja ihoa tasapainottava öljy
Kehäkukkauute – uudistaa ja korjaa kudosta

Muut:

Soijaöljy – pehmentävä öljy, sisältää runsaasti linolihappoa
Bisabolol – ihoa rauhoittava aine
Tocopherol – E-vitamiini, auttaa tuotetta säilymään paremmin
CI 26100 – väriaine

Hajusteet:

Parfum, Alpha-Isomethyl Ionone, Amyl Cinnamal, Benzyl Salicylate, Citronellol, Coumarin, Eugenol, Farnesol, Geraniol, Hydroxycitronellal, Limonene, Linalool

(Näistä moni tulee tuotteeseen kasviöljyjen sisältämien eteeristen öljyjen mukana)

Miksi Bio-Oil toimii?

Nyt kun olen perehtynyt Bio-Oiliin, näen, että oli ihan turha kurkkia ainesosalistan alkupäätä. Kuten yllä mainitsin, mineraali- ja esteriöljyt toimivat tämän tuotteen kuljettimina, eivät vaikuttavina aineina. Bio-Oilin tärkein arpia korjaava aktiiviaine on A-vitamiini eli retinyylipalmitaatti, joka parantaa myös ihon elastisuutta ja rakennetta kokonaisvaltaisesti. Bio-Oilin kasviuutteiden puolelta kehäkukka ja laventeli ovat tärkeimmät ihon arpikudosta hoitavat aktiiviaineet.

Kuitenkin kaikilla Bio-Oiliin valituilla uutteilla ja vitamiineilla on roolinsa tuotteen vaikutuksessa, ja yhdessä ne toimivat synergisesti parantaen vaurioituneen kudoksen rakennetta rauhoittaen, korjaten ja kosteuttaen ihoa.

Bio-Oil on itse asiassa yhtä lailla arpienhoitoöljy kuin anti-age-tuote. 👍 Se on ihoa uudistava, antioksidanttinen, kosteuttava ja rauhoittava.

Miten Bio-Oilia käytetään?

Bio-Oilia voi käyttää sekä kasvoilla että vartalolla, tosin vartalo ja erityisesti raskausarvet ovat tämän öljyn yleisin käyttökohde. Parhaiden tulosten saamiseksi öljyä on hyvä levittää hoidettavalle alueelle kahdesti päivässä. Bio-Oilia ei saa levittää rikkinäiselle iholle, vaan odota, että iho esimerkiksi haavan tai palovamman päällä on eheytynyt ennen kuin aloitat Bio-Oilin käytön.

Tuloksia voi odottaa kolmen kuukauden jälkeen.

Bio-Oil on saatavilla kolmessa pakkauskoossa: 60 ml, 125 ml ja 200 ml. 60 ml koko maksaa noin 12€ jälleenmyyjästä riippuen.

BIO OIL NATURAL

Natural-öljyssä on osittain samoja vaikuttavia aktiiviaineita kuin alkuperäisessä Bio-Oilissa, mutta synteettiset A- ja E-vitamiinit on korvattu A-vitamiinipitoisella ruusunmarjaöljyllä ja E-vitamiinirunsaalla vehnänalkioöljyllä.

Natural-version suurin ero alkuperäiseen luonnollisten vitamiiniensa ohella on yleisesti monipuolisempi kattaus antioksidantteja, vitamiineja sekä rasvahappoja. Nämä ravintoaineet tulevat kasviöljyjen mukana. Natural-versio tuntuu hieman alkuperäistä Bio-Oilia ravitsevammalta eikä ole yhtä ohut, koska ei sisällä esteriöljyjä. Se kuitenkin imeytyy hyvin.

Sitä, onko Natural alkuperäistä Bio-Oilia tehokkaampi arpien häivytyksessä, eivät rasvahapot ja antioksidantit kerro. Natural-versio on minun silmääni yleisesti ottaen alkuperäistä hoitavampi (ja myös paremman tuoksuinen!), mutta ilman testausta on mahdoton sanoa, tepsiikö se yhtä hyvin arpiin. Varmaa on, että myös Natural-öljy auttaa pitämään ihon joustavana ja kosteutettuna ja se sisältää ihoa uudistavia ainesosia. Ainesosiensa puolesta sillä on ehdottomasti potentiaalia lunastaa lupauksensa.

Päädyin itse testaamaan alkuperäisen Bio-Oilin, enkä voinut sekoittaa kokeiluun Natural-versiota jotta pystyisin toteamaan juuri alkuperäisen koostumuksen vaikutukset.

BIO OIL NATURALIN AINESOSAT:

Perus/pohjaöljyt:

Soijaöljy – pehmentävä ja ravitseva öljy, sisältää runsaasti linolihappoa
Auringonkukansiemenöljy – (mukana myös osana kehäkukkauutetta) sisältää runsaasti E-vitamiinia
Safloriöljy – kosteuttava ja ravitseva öljy

Erityisöljyt:

Jojobaöljy – ihoidenttinen kosteuttava ja ihoa tasapainottava öljy
Chiansiemenöljy – runsaasti omega-3-rasvahappoja sisältävä ihoa rauhoittava ja kosteuttava öljy
Granaattiomenan siemenöljy – uudistaa ihoa ja auttaa ihoa paranemaan nopeammin, superantioksidanttinen
Sacha inchi -öljy – antioksidanttinen ja rauhoittava öljy, korkea omega-3-rasvahappopitoisuus

Vitamiiniöljyt:

Vehnänalkioöljy – sisältää runsaasti E-vitamiinia, kosteuttaa ja pehmentää ihoa
Ruusunmarjaöljy – sisältää runsaasti A-vitamiinia, kosteuttaa ja uudistaa ihoa

Kasviöljyt- ja uutteet:

Kehäkukkauute – uudistaa ja korjaa kudosta
Laventeliöljy – uudistaa ja korjaa kudosta
Rosmariiniöljy – antioksidanttinen ja ihoa tasapainottava öljy
Kamomillaöljy – rauhoittaa ja viilentää ihoa
Patsuliöljy – tuoksuaine
Bisabolol – rauhoittava aine
Tocopherol  – E-vitamiini (säilyvyyttä parantava aine)

Bio-Oil Naturalia myydään vain apteekeissa, saatavilla 25 ml (8,30€) ja 60 ml (16,40€) koot.

Entä mun oma Bio-Oil-kokeilu?

En ole ehtinyt käyttää tuotetta kolmea kuukautta, mutta mielestäni arpi on jo jonkin verran vaalentunut kahdeksan viikon aikana. Erityisesti arven reunat ovat muuttuneet epäselvemmiksi.

Mitä te sanotte? Jälkeen-kuva on otettu eilen.

Aion jatkaa Bio-Oilin käyttöä ja raportoin myöhemmin talvella, mitä arvelle kuuluu.

Huom: tulokset ovat tietysti yksilöllisiä, ja vaihtelevat eri ihoilla.

Onko lukijoiden joukossa Bio-Oilin käyttäjiä? Millaisia kokemuksia teillä on Bio-Oilista?

kauneus ihonhoito ihonhoitotuotteet
Kommentit (22)
  1. Oli mielenkiintoista lukea Bio-Oil näin perusteellisesti ”avattuna”.

    Siskollani on käsivarressa lapsena saatu arpi, joka on tullut moottorisahan terästä. Arpi oli alkujaan melko iso ja röpöläinen. Joskus vajaa 15 vuotta sitten hän käytti siihen Bio-Oilia, sitä mainostettiin silloin aktiivisesti lehdissä, ehkä tv:ssakin? Päivittäisellä öljyämisellä arpi haaleni ja tasaantui, ikään kuin supistui. Seurasin öljyn vaikutusta uteliaana, että toimiiko se todella, siksi muistan hyvin nuo vaikutukset. Kun hän jossain vaiheessa lopetti öljyn käytön, arpi osittain palautui entiseen muotoonsa. Sen muoto on kuitenkin säilynyt pehmeämpänä ja arpi on profiililtaan matalampi. Sitä en muista, kauanko hän öljyä käytti, ehkä noin vuoden ajan. Eli oma mielikuva tuotteesta on, että se kyllä toimii lupaamallaan tavalla. En ole itse käyttänyt sitä, mutta mielikuva brändistä on tosi positiivinen. :)

    1. Tosi mielenkiintoista, kiitos kun jaoit tämän. :) Jännä, että arpi palautui kun öljyn käytön lopetti. Ehkä sillä, että öljy pitää kudoksen niin joustavana, on paljon merkitystä..?

  2. Kai se arpi talvea vasten vaalenee muutenkin…

    1. Noup. Se on ollut saman värinen vuoden päivät. Ei ole tummentunut auringossakaan (toki olen suojannut sen korkeilla suojakertoimilla.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *