Avonin herkulliset huulipunat
Kaupallinen yhteistyö: Avon
Lupasin palata Avon–yhteistyön tiimoilta vielä sarjan lempituotteisiini.
Niitä ovat ehdottomasti huulipunat, jotka saivat meikäläisen pitkästä aikaa käännytettyä enemmän huulipuna- kuin kiiltomoodiin.
Kalpeahuulisena käytän aina jotain huulimeikkiä, mutta nopean ja vaivattomasti ylläpidettävän meikin ystävänä olen kuulunut luontaisemmin läpikuultavien kiiltojen faniklubiin.
Toisaalta, tiedän kuitenkin että huulipuna sopii minulle tosi hyvin. Ja itse asiassa, olen oivaltanut, että se sopii minulle yhä paremmin ja paremmin iän kertyessä.
Nuorempana suosimani look jossa värikkäät, jopa räikeät silmämeikit yhdistyivät luonnollisempiin huuliin näytti silloin tosi hyvältä, mutta on myönnettävä, että nyt vuosien kilahdellessa mittariin ja, köh, silmien alueen juonteiden vääjäämättä lisääntyessä, on päinvastainen painotus meikissä imartelevampi. En yhtä mieluusti enää vedä huomiota silmiin, enkä edes yritä luoda veltostuneille luomille yhtä monisävyisiä meikkejä vivahteikkailla varjostuksilla.
Huulipainotteinen meikki sen sijaan tuntuu raikkaalta ja jopa nuorentavalta.
Mark-valikoiman mielettömät huulipunasävyt ja kuivahuulisellekin sopivat koostumukset inspiroivat minut uudelle vaihteelle meikkityylin suhteen, ja muutama huulipuna on löytänyt pysyvän paikan käsilaukustani.
Mark-sarjassa on kaksi huulipunalinjaa; The Bold ja Plump It.
The Bold on kuvauksensa mukaisesti vahvapigmenttisempi ja Plump It –laatu taas hoitavampi, sisältäen huulia täyteläistäviä ainesosia, mutta minusta kumpikin laatu tuntuu huulilla hyvin samankaltaiselta ja pigmenttiä piisaa kummassakin. Ehkä Plump It –punat ovat aavistuksen voidemaisempia, mutta värien voimakkuudessa ne eivät mielestäni kalpene The Boldille.
Swatchasin tähän suosikkisävyjäni kummastakin laadusta. Herkullisia, voimakkaita sävyjä kuin myös muutama hillitympi murrettu ruusuinen sävy. Olen valtavan tykästynyt etenkin marjaisiin ja murrettuihin roosan sävyihin, ne pukevat minua mielestäni parhaiten.
Muistaako joku tosi pitkään kyydissä keikkunut lukija oranssin kauteni..?
Olin pari vuotta ihan heikkona oransseihin huulipuniin ja kynsilakkoihin. Nyt en osaisi käyttää oranssia ainakaan huulilla, ehkä se riitelee hiusten kanssa? Koralli kyllä menee, korallissa on jotain vastustamatonta…

Beremarkable-boksiin valitsemani Uptown Pink -sävyn ohella (näkyy postauksen ekassa meikkikuvassa) lempparikseni on noussut murrettu harmaanliila, Plump It -linjaan kuuluva Mad For Mauve. Tätä sävyä olen käyttänyt ihan eniten – ei ehkä yllättävää. :)
Mad For Mauve on helppo sävy ja hieman läpikuultavampi pigmentiltään kuin muut Mark-suosikkini.

Toinen suosikkini on korallista osastoa; The Bold -huulipuna sävyssä Peony Pop.
Ihanan tyttömäinen, ja oikeastaan kun näitä kuvia katsoo, sopii minulle jopa ehkä parhaiten. Peony Popin lämpimämpi kontrastisuus violettiin yleisilmeeseeni tekee kokonaisuudesta jotenkin tosi kivan ja heleän.

Kolmas suosikkini on selvästi rohkeampaa osastoa; Hi-Def Plum. Upea, syvä aniliiniluumu.
Sävy on The Bold -linjasta ja se todellakin on bold.
Näiden lisäksi jo edellisessä postauksessa nostamani Plump It –kiillot ovat jääneet vakkarikäyttöön. Mentolia sisältävissä huulilla kevyesti kihelmöivissä, hoitavissa kiilloissa on jotain koukuttavaa, huuleni vain tykkäävät niistä ihan hirmuisesti.
Olen käyttänyt Plump It Glosseista eniten Pink Pout (erittäin läpikuultava, neutraali roosabeige) ja Nude (läpikuultava persikkabeige) -sävyjä, ne ovat juuri sellaisia luonnollisia ”käy-mihin-tahansa-tilanteeseen” sävyjä. Myös täysin väritön Clear-sävy päätyy usein huulilleni, se on vähän niinkuin huulirasvaa :) Tuntuma näissä on todella hoitava ja huulet jäävät miellyttävän kosteutetun ja liukastetun tuntuisiksi, näillä voi hyvin korvata huulirasvan.
Mark Plump It –huulipunat maksavat 10€ ja ovat parhaillaan Avonin sivulla tarjouksessa 6,95€.
Plump It –huulikiillot ovat nekin tarjouksessa 6,95€.
The Bold -huulipunat ovat seuraavan kerran tarjouksessa (6,95€) 19. lokakuuta alkavassa kampanjassa. Avonilla on Suomessa USAsta poikkeava tapa myydä tuotteita, ja eri kampanjoihin valitaan eri tuotteita. Koko valtavan valikoiman kaikki tuotteet eivät siis ole koko ajan myynnissä.
Avonilta tilaus hoituu näin:
Tuotteita voi tilata Avon-kauneusneuvojan kautta tai netistä rekisteröimällä itselleen oman asiakasnumeron Avonin nettisivuilla. Asiakasnumeron saatuaan voi tilauksen maksaa maksukortilla tai laskulla. Kauneusneuvojalta tilatessa maksu- ja toimitustavat sovitaan kauneusneuvojan kanssa.
Tilatessa tuotteita asiakasnumerolla tilauksen postimaksu on 5,50€ (Postiin, pakettiautomaattiin tai Matkahuollon toimipisteisiin toimitettuna) tai ilmainen, jos tilauksen arvo ylittää 80€. Kotiinkuljetus maksaa 8,50€.
#BereMarkable-kauneusboksejani on vielä saatavilla joitakin kappaleita ja sellaisen voi tilata täältä.
Boksi sisältää CC-meikkivoiteen, peiteaineen kahdessa sävyssä, ripsivärin, luomivärin, eyelinerin, poskipunan ja huulipunan ja hintaa boksilla on vain 39 euroa. Tarkka esittely boksin sisällöstä löytyy täältä.
Tilaa vaikka joululahjaksi siskolle ja kaverille! :)
Voinkin tässä muuten samalla paljastaa, että myös toinen kauneusbloggaaja on saanut koota Mark-tuotteista oman boksinsa, ja se ilmestyy joulukuussa. Mielenkiinnolla odotan, mitkä tuotteet ovat päätyneet hänen suosikeikseen ja valinnoikseen. :) Jätetään vielä salaisuudeksi kuka bloggaaja hän on…! :)
Ainiin – tämä on pakko jakaa. Miten hassuja sattumia aina välillä tapahtuu…
Osa teistä ehkä muistaa ateenalaisen ystäväni Mariannan, joka on seikkaillut blogissa moneen otteeseen Kreikka-postauksissani. Marianna on ihan ultimate-huulimeikkityttö, hänellä on aina joko huulipunaa tai sävytettyä huulirasvaa. Viimeksi pääsiäisreissullahan sain testata häneltä sitä hullunkurista korealaista ”Romanttinen Karhu” -huulipunaa… ^_^
Ehdin tavata Mariannaa pikaisesti perjantai-iltana Ateenan lentokentällä, kun meillä oli neljän tunnin odotus ennen Santorinin lentoa. Ja – Mariannalla oli sattumoisin huulillaan Avonin uutta Lip Lacquer Matte -huulipunaa..! Olin vain että tiedätkö mitä, olen juuri tehnyt yhteistyötä kyseisen firman ja merkin kanssa..! Jokseenkin hullu sattuma. :)
Mariannan sävy on nimeltään TKO.
Mariannalla oli vieläpä tuomisina minulle yksi violetti Lip Lacquer Matte -sävy…! :)

Huulipunien lisäksi muita Mark-tärppejäni ovat tosi hyvät geelikynät (kuvassa sävy Tropical Teal) ja kauniit poskipunat – kerrankin jollain sarjalla on poskipunakokoelma, jonka kaikki sävyt ovat käyttökelpoisia – ei yhtään liian räikeää, ruskeaa tai muuten vain outoa sävyä.
*
Kiitokset vielä Avonille tästä superhauskasta mahdollisuudesta sukeltaa minulle ihan uuden meikkimerkin maailmaan. Taskuun jäivät ainakin värikkäämmät huulet ^_^ <3
terveisin,
huulipunatyttö
Mä haluaisin käyttää huulipunia, mutta huomaan, että sitä jää usein hampaisiini ja koska en ole tottunut peilailemaan itseäni (saatika sitten hampaitani) jatkuvasti, niin onhan se ihan kamalaa katsottavaa kun hampaissa on punaa… Onko sulla Sanni (tai teillä lukijoilla) jotain vinkkiä tähän? Toiset punat pysyy paremmin (ne jotka kuivuvat huulille, olettaisin?), kun taas toiset värittävät hampaita ihan koko ajan…
Ei taida olla vinkkiä… :/ Mutta joo, sellaiset rasvaiset, jotka eivät ns. ”asetu” huulille ja ovat laadultaan ei-kestävää, tarttuvat herkimmin. Osassa huulipunista on kestävämpi laatu, puna ikäänkuin ”imeytyy” huuleen paremmin ja pinta tavallaan kuivuu niin, ettei puna tahraa niin herkästi hampaita tai muutakaan johon osuu kevyesti. Mitään nyrkkisääntöä tällaisten punien löytämiseen ei kuitenkaan ole, vaan laadun voi havainnoida vasta käytön myötä. Hyviä, kestäviä ja edullisia huulipunia Avonin ohella on mm. Viva La Diva.
https://misspiggyspearls.com/2015/10/18/sivellin-keskella-kammenta-huulipunaa-hampaissa/
Tämä tuli heti mieleen :)
Ai niin joo tämähän on ihan klassinen vinkki…! :)
Kiitos, täytyypä koittaa muistaa tämä ensi kerralla kun uskaltaudun kokeilemaan punaa. :)
Sulle kyllä sopii sävy kuin sävy. Itse koen että mulle ei sovellu korallit, ei pinkit eikä punaiset…viininpunainen on ainut ja sekin mielellään kiiltopunana…en tiedä mikä on. Tuntuu että kaikki korostaa keltaisia hampaita tai näyttävät liian värikkäältä :)
Joo, totta kyllä, että minunkin on vaikea ajatella sinua korallissa tai punaisesa.. Mutta pinkissä, joo :) :) Joku sellainen liilainen pinkki etenkin :)