Avoin kirje rakkaalleni

En voi sanoa, että niin paljon jäi sanomatta.

Sanat,
kylvin niitä kuin kasvimaata; yritin hoitaa, jalostaa, kastella. Vaihtaa multaa.

Viljelin kuin viiniä. Niistä tuli vuosikertaa. Sanat kypsyivät ja vanhenivat, sävy syveni. Ne saivat vivahteita, sakkaakin. Pullot jäivät korkkaamatta.

Sinulla ei ollut sanoja, minulla sitäkin enemmän.

Siihen me kaaduimme. Rakkauden ultramaratoonarit, pitkän matkan jälkeen.

Rakas, halusit minun olevan onnellinen. Sinä et ollut.

Et tiennyt mitä olit,
mitä me olimme.

Olimme tapa. Pulloon kypsynyt siideri, jota ei viitsi kaataa pois, vaikka se on väljähtänyt.

Kun sen on valmistanut omien omenoiden sadosta. Monen vuoden työllä.

.

Rakas, meillä oli kahdenlaista siideriä.

Kaksi lasia, puoliksi täynnä, puoliksi tyhjä. Lasien takana puolisot.

Lopulta oli vain nuo lasit. Kaadoimme niihin yhä vain uutta juomaa, ”Grand Cru Chablis, Nuits-Saint-Georges, Chianti”. Teimme merkintöjä. Tuoksuttelimme. Pyörittelimme juomaa ja tarkastelimme sen väriä.
”Tämä jättää pitkän jälkimaun”. ”Tämä on tamminen ripauksella voita”. ”Tässä on mineraalisuutta ja kuivaa hedelmää”. Tiesimme kaiken juomista, mutta emme itsestämme. / koska se oli helpompaa.

Juomat vaihtuivat ja paranivat, me emme.

.

”Tää hiljaisuus meidät tappaa”, lauloi Irina puolestasi, kun et itse pystynyt.

Irina ja sinä tiesitte, ja annoit meidän mennä. Hiljaa. Hiljaa.

Luovuit minusta hiljaa.

Rakas, matkamme oli pitkä.

Protected by Sanni, sanoi paita, jonka annoin sinulle ensimmäisenä joulunamme.

Suojelinkin.

Pitkien kultaisten hiusteni alle hukutin möröt ja demonit, ne katosivat ja vaikenivat. Mutta en voinut suojella sinua siltä, että halusit jotain muuta.

En voinut suojella siltä lopulta itseänikään.

.

Nousit kyytiin, johon minä en halunnut.

Jäin takapenkille katsomaan; hahmo pelkääjän paikalla. Halusin heittää sen ulos.

Lopulta ulos nousin minä.

Jäin pysäkille raakaan ilmaan. Annoit minulle makuupussin ja ajoit pois.

Rakas, toivon sinulle hyvää matkaa. Nyt saat olla sinä.

//

Lähdin pysäkiltä.

En tiedä kauanko siinä seisoin.

Kuljen omaan suuntaani, matkalaukussa meidän vuotemme.
Teltta, kuluneet buutsit, pullo hyvää bourgognelaista viiniä ja juustokehä. Ne ovat osa minua. Kuten muisto koirasta, joka katsoo poispäin kamerasta.

Olen iloinen, että kohtasimme.

En mieti sitä, mikä ei onnistunut, mietin sitä, mitä sain. Opin ja jalostuin. Jäin matkalle kera viinilasin ja ison ravintolalaskun.
Sekä kultaisten, kurittomien kutrieni, joista en koskaan luopunut.

En lupaa, että möröt eivät palaa, mutta teen parhaani, etteivät ne karkaa.

Rakas onnea matkaan.

Me ansaitsemme kultaa.

.

.

Jälkikirjoitus:

Entinen mieheni tietää, että halusin viimein kirjoittaa tästä. Se on hänellekin ok.

Kommentit (38)
  1. ❤️
    Olipa erittäin kauniisti kirjoitettu!😭

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *