Atoopikko raportoi: toimiiko luonnonkosmetiikka?

Saan silloin tällöin testattavaksi tuotteita, joita en oman ihotyyppini perusteella pysty juurikaan arvioimaan. Tai käytännössä ollenkaan. Tällaisia tuotteita ovat mm. rasvoittuvan ja epäpuhtaan, mutta etenkin kuivan ihon tuotteet. Atooppisesta puhumattakaan.

Laatikossani pyöri pitkään kaksi kappaletta erityisesti atooppisen kuivan ihon hoitoon sopivaa luonnonkosmetiikan voidetta. Mietin pitkään arvonko ne blogissa vai käytänkö kantapäävoiteena :D, mutta sitten voiteille löytyi sopiva testihenkilö kaveripiiristäni. Kaverini ei oikeastaan halunnut esiintyä blogissa joten kutsutaan häntä vaikka Tiinaksi.

Tiina on sanojensa mukaan perusatoopikko, atopia on vaivannut jo lapsesta saakka. Kasvojen iholla on lisäksi couperosaa. Nuorempana iho on  ollut niin huonossa kunnossa että sitä on  hoidettu ihotautien poliklinikallakin. Nykyään Tiina pärjää ihonsa kanssa hyvin ja käytössä ovat apteekin perusrasvat ja kasvoille vedetön puhdistus. Luonnonkosmetiikkaa hän ei ole aiemmin kokeillut.

Atooppiselle_iholle

Tiinalle lähtivät testiin Dr. Hauschkan Med-linjan Jääruoho-kasvovoide sekä Weleda Baby Derma White Mallow -voide.

Dr. Hauschkan Med on erityistuotelinja erittäin kuivalle ja kutiavalle iholle. Med-linja on niin spesifi että sitä myyvät vain harvat ja valitut paikat, esimerkiksi Pirkanmaalta ei löydy yhtäkään Med-jälleenmyyjää. Jääruohovoiteita on kolme erilaista; kasvoille, vartalolle sekä tehovoide. Voiteet lupaavat vahvistaa, suojata ja kosteuttaa ihoa lievittäen kutinaa, kiristävää tunnetta ja punoitusta. Kasvovoide lupaa pidentää säännöllisesti käytettynä atooppisen ihon ongelmattomia kausia.

WeledaBabyDerma

Weledan Baby Derma -tuotteet on kehitetty erityisesti lapsen herkälle, kuivalle iholle, mutta toki tuotteet sopivat myös aikuisen ihon hoitoon. Hauschkan Jääruohovoiteen tavoin White Mallow (Valkomalva) -voide lupaa myös lievittää kutinaa.

White Mallow -voiteita on kaksi; kasvoille ja vartalolle.

Hauschka_Weleda_incit

Kummassakin voiteessa on myös alkoholia. Weledan ja Hauschkan reseptiikassa alkoholia on mukana kaikissa voiteissa.

Voiteista vain toinen toimi Tiinalla. Kumpi?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

White Mallow.

Tiina ei pitänyt Dr. Hauschkan Jääruoho-voiteen koostumuksesta ja antoi sen eteenpäin. Kysyessäni ”Miksi”, Tiina ei oikein osannut selittää. Voide kuulema vain tuntui oudolta eikä kosteuttanut tarpeeksi. Se on se kosmeettinen miellyttävyys ;) Tärkeä asia atoopikollekin. Voiteen vastaanottanut, niinikään atooppisen ihon omaava ystävä puolestaan oli ihastunut Jääruohoon totaalisesti ja kokenut sen lievittävän tehokkaasti iho-oireitaan. Tässä taas nähdään kuinka yksilöllisiä kosmetiikan vaikutukset ovat; vaikka ihotyyppi olisi sama, yhden suosikki ei välttämättä toimi toisella lainkaan samalla lailla.

Weledan White Mallow -voide taas on ollut Tiinan mieleen. Vaikka voide on paksua ja rasvaista, Tiina voi käyttää sitä meikinkin alla. Iho tuntuu miellyttävältä ja tarpeeksi kosteutetulta. Ainoa miinus tuotteessa Tiinan mukaan on tuoksu. Vaikka tuote on hajusteeton, sen raaka-aineissa on Tiinan mielestä epämiellyttävä tuoksu. Haistoin voidetta itsekin, mutta minusta se tuoksui hyvin miedolle, lähinnä haistoin siinä alkoholin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tavatessamme Tiina kertoi myös uudesta meikkipohjaihastuksestaan. Kyllä minulla repesi suu hymyyn kun Tiina kaivoi purkin esiin. Mineraalimeikkipohja…! That’s my girl! :)

Tiina on aiemmin käyttänyt couperosansa peittoon Joe Blascoa, mutta viimeisellä apteekkireissulla myyjä oli suositellut Tiinalle luonnollisempaa vaihtoehtoa; Idun Mineralsia.

Mineraalipohja_atooppineniho

Tiina oli kerralla myyty eikä aio enää palata Blascoon. Idunilla saa kuulema yhtä hyvän peiton kuin Blascolla, mutta ”Onhan tämä nyt sata kertaa paremman näköinen kuin se maski mikä Joesta tuli”. ^_^

Pyysin saada ottaa Tiinasta ennen ja jälkeen -kuvat Idunilla. Ja onhan tulos aika vakuuttava – iholla on vain kaksi ohutta kerrosta mineraalipohjaa. Niin luonnollisen näköinen! Juuri sellainen kuin mineraalipohja on parhaimmillaan – käytännössä kuin meikitön! Huomatkaa myös ihon pinta; onko jauhemainen pohja korostanut ihon kuivuutta? Ei. :)

Mineraalipohja_atooppinen_iho

Ei voi taas muuta sanoa kuin että mineraalit <3 <3 <3 Mitään muuta meikkiä en voi yhtä vilpittömästi suositella.

Olen kirjoittanut Idunista aikoinaan täällä, jos merkki sattui jollekin olemaan vielä tuntematon. Lily Lolo on tietysti yhtä hyvä ja vielä edullisempi vaihtoehto.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Loppuun vielä…. Oi, Tallinna! Oikeasti! En muistanut yhtään että kaupunkin on näin valtavan viehättävä! Viihdyn niin mainiosti että päätin jäädä vielä pariksi päiväksi. :) Kamera on räpsynyt ahkerasti ja vatsa on täyttynyt ihanista makuelämyksistä. Saatatte joutua pian Tallinna-kuvaryöpyn kohteiksi :D

Ja sunnuntain arvonnassa Meikkisetin 1 voitti Nina ja Meikkisetin 2 Kissanainen.

Kommentit (44)
  1. Wooow så fin hy hon fick med mineralpuder! Oooh!

  2. Tekee kyllä toodella hyvännäköistä, luonnollista jälkeä tuo Idun! Nyt alkoi taas tehdä mieli kokeilla sitä. Tähän mennessä olen pysytellyt Lily Lolossa, joka on kyllä kertakaikkisen hyvä ja oletettavasti Idunia parempi minulle jättihuokosten takia…

    1. Idun on tosiaan hohtavampaa. Muuta olennaista eroa en löydä hinnan ja pakkaus-designin lisäksi ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *