Karkkipäivä
Karkkipäivä

At Last We Meet – Melvita

Ranskalainen Melvita kuului niihin muutamiin harvoihin merkkeihin jotka tiesin entuudestaan vaihtaessani luonnonkosmetiikan käyttäjäksi kesällä 2009. Eipä Suomen markkinoilla tuolloin niin huimasti sertifioidun luonnonkosmetiikan merkkejä ollutkaan. Muut, jotka tuolloin tunsin, olivat Weleda, Dr. Hauschka, Lavera, Urtekram ja ruotsalainen Rosen Serien. Melvita on perustettu vuonna 1983, eli kuuluu Euroopan luonnonkosmetiikkapioneereihin. Ranskassa se on luonnonkosmetiikan markkinajohtaja ja Melvita-putiikkeja löytyy ainakin Pariisissa melkein joka kadun kulmasta.

Melvita kuului mielessäni itsestäänselvästi niihin merkkeihin joita kokeilen ensimmäisten joukossa luonnonkosmetiikkaprojektini alettua. Mutta kuinkas kävikään? Väliin ”änkesi” Hauschkan tohtori, sitten löysin Estelle & Thildin ja lopulta minulle alkoi tulvia muita merkkejä testattavaksi ihan tungokseksi saakka –  ja niin sitten Melvita jäi jonnekin taustalle odottamaan vuoroaan. Ja on saanut odottaa runsaat neljä vuotta.

Melvita_tuotteet

Viime kesänä oli vihdoin minun ja Melvitan teiden vuoro kohdata, kun sain Jolielta testiin Melvitan tuotteita. Satsiin kuuluivat Floral Bouquet -puhdistusvaahto, Orange Blossom Extraordinary Water -kasvovesi ja Nectar de Roses -kosteusvoide. Kokeilin settiä pikaisesti kesällä, mutta varsinaiseen testivuoroon ne pääsivät vasta nyt syksyllä.

Melvitan tuoteavalikoimasta pitää todeta sen verran, että se on todella laaja ja ainakin minun on ollut jotenkin vaikea hahmottaa sarjan ns. yleisiä linjoja. Siellä ei ole yhtä selkeää sarjajaottelua kuin esimerkiksi Laveralla tai Weledalla, ja Melvitan sivuilla käydessä saakin kahlailla aika hyvän tovin ennenkuin valikoimasta alkaa muodostua kokonaisvaltainen käsitys. Joukossa on erikoistuotteita joita en ole nähnyt millään  muulla luonnonkosmetiikkamerkillä, kuten silmän- ja huultenympärysten syvien juonteiden täsmätuote sekä – uskokaa tai älkää – oma kasvovesi silmänympärysiholle…! Tällaiseen tuotteeseen en ole törmännyt ikinä missään aiemmin…!

Sitten tuotearvioihin:

Melvita_FloralBouquet

Floral Bouquet Cleansing Foam

Tämä putsari on suosikkimuotoani eli pumppuvaahtoa. Vaahto on sellaista vähän ohuempaa sorttia, samankaltaista kuin esimerkiksi Laveran My Age -vaahdossa. Mukavan tuoksuinen ja hoitaa hommansa, iho jää miellyttävän tuntuiseksi niinkuin aina pumppuvaahtoputsareista. Juuri siksi tykkään tästä putsariformulasta niin kovasti, ei ole koskaan tullut yhtään pettymystä vastaan pumppuvaahdoissa! :) Vahvemman meikin päivinä olen pyöritellyt vaahtoa kasvoille kahdesti, teen siis kaksoispuhdistuksen mutta samalla tuotteella. Floral Bouquet tuntuu kenties ohuen koostumuksensa takia niin hellävaraiselta ja miedolta että mielelläni varmistun puhtaustasosta tuplapuhdistuksella.

Melvita_OrangeBlossomExtrWater

Orange Blossom Extraordinary Water

Melvitalla on kahdenlaisia kasvovesiä; kukkaisvesiä ja ”extraordinary”-vesiä. Nämä erikoisvedet ovat koostumukseltaan kevyen geelimäisiä, ja ovat hoitavampia kuin kukkaisvedet. Ne ovat ikäänkuin jotain kasvoveden ja kosteusseerumin välimaastosta. Extraordinary-sarjaan kuuluu kirkastava Narsissi-vesi, kosteuttava Appelsiininkukkavesi ja elvyttävä Ruusu-vesi. Kaikki niistä toki kosteuttavat, mutta Narsissi on erityisesti samealle iholle ja Ruusu ikääntyneelle iholle. (En pidä tuosta ’elvyttävä’ -sanasta kosmetiikassa, mutta käytetään nyt paremman puutteessa… Eihän ihoa oikeasti voi ”elvyttää”, jos elvyttämisellä tarkoitetaan jonkun jo menetetyn ”henkiin herättämistä” :D))

Orange Blossom Extraordinary-vesi on miellyttävän tuntuista, ja tuntuu lupaustensa mukaisesti kosteuttavammalta kuin tavallinen kasvovesi. Tästä jää ihoon pieni ”pintafiilis”, mistä en tavallisesti kasvovedessä pidä, mutta kun tuotteen ajattelee vähän niinkuin seerumina niin ”kestän” sen :D

Melvita_RoseNectar

Nectar de Roses Moisturizing Rose Nectar

Nectar De Roses on käsitykseni mukaan Melvitan valikoimassa se kaikenikäisille sopiva peruskosteuttava linja. Minä sain testiin normaalista kuivalle iholle tarkoitetun Rose Nectar -voiteen, jonka koostumus on erittäin miellyttävä. Kuvailisin sitä vähän täyteläisemmäksi emulsioksi, ei ihan ohutta mutta ei vielä paksua ”rasvaakaan”.

Voide imeytyy nopeasti eikä tunnu rasvaiselta, mutta jättää ihon pinnalle ihan kevyesti vahamaiselta tuntuvan, suojaavan pinnan. Ei missään nimessä epämiellyttävän tuntuinen, minähän olen tosi tarkka näissä ihofiiliksissä :D Ei ala rullata meikin alla (no, ainakaan minun ihollani :) Sekaiholle sopii varmasti paremmin Nectar de Roses -geeliversio). Kesällä voide oli minulle ehkä vähän liian tuhtia, mutta nyt talvea kohti mennessä se sopii täydellisesti. Tuoksu on miellyttävä ja mieto, ei sitä tunkkaista ruusua mistä en pidä.

Hygieeninen pumppupullo saa myös kiitosta.

Melvitalogo

. . .

Näiden ja muiden aiemmin kokeilemieni parin millin pussinäytteiden sekä myymälöissä suoritettujen random-Melvita-testailujen perusteella olisin valmis sanailemaan, että Melvita kuuluu koostumustyyliltään siihen enemmän normikosmetiikkaa muistuttavaan luonnonkosmetiikkajoukkoon. Kun sarjat kuten Hauschka ja Weleda (Balm Balmista tai Badgerista puhumattakaan!) tuntuvat ja tuoksuvat selvästi erilaisilta kuin ”normi”kosmetiikka, on Melvitan kaltainen sarja ehkä helpompi valinta normikosmetiikan koostumuksiin tottuneelle henkilölle joka harkitsee hyppyä luonnollisen kosmetiikan puolelle.

Jaksan aina kertoa kaikille, kuinka itse aloitin luonnonkosmetiikkasiirtymäni ihan vääränlaisilla voiteilla ja koko projekti meinasi tyssätä alkuunsa pettymykseni takia. Koostumukset ovat kyllä kehittyneet ihan hurjasti jo niinkin lyhyessä ajassa kuin neljässä vuodessa, ja kun valikoimaakin on varmaan kymmenkertaisesti vuoteen 2009 verrattuna niin tämän päivän luonnonkosmetiikka-asiakkailla on huomattavasti paremmat mahdollisuudet tehdä onnistuneita valintoja. :)

Onko karkkipäiväläisten joukossa Melvitan käyttäjiä? Olisi kiva kuulla muidenkin kokemuksia. Jotenkin hassua miten näin iso ja etablisoitunut merkki on tavallaan jäänyt Suomessa viime vuosien trendikkäämpien brändien varjoon, vaikka imago on moderni ja valikoima laadukas.

Kommentit (37)

  1. Heleää

    AH olen AIVAN rakastunut Melvitan Kolmen hunajan vartalovoihin! http://kauppa.jolie.fi/product/862/melvita-apicosma-hunajainen-vartalovoi täältä olen ostanut omani, ja se TUOKSU! Se on huumaava! Rakastan suihkunjälkeisiä rasvailuhetkiä, ensin Weledan tyrnivoidetta, sitten sääriin ja jalkateriin tätä. Käykää edes tuoksuttamassa jossain tätä! <3

  2. Nimetön

    Hei, olet tunnetusti kiinnostunut inci listoista :) Minulla on aina ollut suht perus hyvä iho joskin t-alue on rasvaisempi ja poskissa oli lievää pintakuivuutta. Hänkin pari viikkoa sitten Yves rocherin hydra vegetal puhdistusgeelin ja sarjan gel creamin kosteusvoiteeksi. Olisin muuten tyytyväinen tuotteisiin mutta poskieni iho on täynnä näppylää, pientä punaista, samoin leukani kukkii. Voiko ko.tuotteissa olla jotakin mikä tämän aiheuttaa? Vai onko vain huono yhteensattuma..

    • Sanni

      Ihoreaktioon voi vaikuttaa melkein mikä tahansa ainesosa, eivät pelkästään ne ns. yleisimmät ”syntipukit” kuten mineraaliöljyt ja muut tietyt rasvamaiset ainesosat. Myös hajusteet voivat aiheuttaa ihoärsytystä. Minulla ei ole noiden mainitsemiesi tuotteiden incejä, eli en valitettavasti osaa sanoa onko niissä esim. mineraaliöljyjä tai silikonia. Yleensä ihoreaktiot ovat monen ainesosan summa, ja on lopulta hyvin vaikea ellei mahdotonta selvittää mikä nimenomainen ainesosa tai ainesosakombo on ärsytyksen aiheuttanut. Ei oikein auta muu kuin vaihtaa tuotetta joka aiheuttaa reaktiot.

  3. Nimetön

    Haluaisin mielelläni käyttää luonnonkosmetiikkaa, mutta mua tökkii niiden haju. Itse käytän hajuttomia tuotteita enkä ole luonnonkosmetiikasta vielä sellaisia löytänyt.

    • Sanni

      Hajustamattomia tuotteita on ainakin seuraavilla merkeillä:
      * Estelle & Thild (Fragrance Free -linja) – mulla on ollut itsellä käytössä kaikki tämän linjan tuotteet ja tykkään valtavasti!
      * Lavera (Neutral-linja) – täältä olen käyttänyt vartalovoidetta, puhdistusvaahtoa ja kasvovoidetta ja myös nämä kaikki tosi hyviä, etenkin putsari kuuluu suosikeihini kaikista luonnonkosmetiikan putsareista.
      * Urtekram (No Perfume)

      Suomesta löytyy myös kokonaan hajusteettoman luonnonkosmetiikan myyntiin erikoistunut verkkokauppa:
      http://www.tuoksuton.fi/

  4. Jonna

    Hei
    En oikein tiennyt mihin tämän kysymykseni jättäisin niin laitan tähän :) Eli haluaisin kokeilla jotain luonnonkosmetiikkaa, lähinnä voiteita ja putsareita mutta ensikertalaisena en oikein tiedä mitä tuotetta kokeilisin. Mulla on aika kuiva iho, couperosaa poskipäissä ja nenänvarressa. Olisko jotain millä suosittelisit aloittamaan? Ja olis hyvä jos sais tilattua netistä kun ei täällä meidän kylässä ole sellaisia kauppoja mistä vois ostaa :)

  5. B

    Mikä tuote tuo mainitsemasi silmänympärysihon kasvovesi on?

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.