Apu löytyy keittiöstä

  Eilen halusin tehdä jotain kahdelle asialle.

1. Halusin saada ihoni normaaliksi ja puhtaaksi. (Joo, tämä ”tauti” on levinnyt hiuksista muuallekin… :p)

2. Halusin saada hälyttävään kuntoon päässeet päkiät ja kantapäät pehmeiksi ja sileiksi.

Apu kumpaankin löytyi keittiöstä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minullahan on ollut palashampoon lisäksi matkakäytössä myös Flow Kosmetiikan kasvosaippua – suihkugeelinä. En ole edes jaksanut mainita asiasta tässä kaiken palashampoo”oopperan” keskellä, mutta ei tuo toinenkaan saippua ole toiminut mitenkään kiitettävästi. Iho ei tunnu sen jäljiltä siltä miltä se normaalioloissa suihkun ja peseytymisen jälkeen tuntuu. Se tuntuu nahkealta ja… vahamaiselta. Pahoin pelkään, että myös tämä saippua jättää kalvon. Näköjään myös iholle. Olen ymmälläni. Kotona käytän kuitenkin kaiken aikaa palasaippuaa käsienpesuun. Eivät kädet koskaan tunnu jäävän nahkeiksi ja kalvotetuiksi…? Tahmeudesta puhumattakaan.

No, tilanne täällä reissussa on nyt kuitenkin se mikä on. Mukaan otetut saippuat eivät suostu toimittamaan tehtäväänsä odotetulla ja toivotulla tavalla. Hiukset pystyn sentään sitomaan pois kosketusetäisyydeltä. Mutta vartalon ihoa en. Läppärin näppiskin on alkanut kerätä vahamaista kalvoa sormieni kautta… Tämä on ihan pikkuisen disturbing...! :/

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tultuani eilen kattoterassilta aurinkovoiteet iholla kiillellen tiesin jo minkä puoleen kääntyisin. Hyvästi kasvosaippua, nyt minä kuuraan itseni perusteellisesti astianpesuaineella. Ja näin tein. Keittonurkkaukseni tiskiaine on vieläpä vadelman tuoksuista – ihan kuin suihkugeeliä…! ^_^ Ahhh. Suihkusta tultua iho oli sileä, kalvoton ja pehmeä. Ei yhtään kuiva, vaikka niin saattaisi odottaa noin voimakkaalla pesuaineella pesun jälkeen. Ilmankosteus kuitenkin palauttaa ihon kosteustasapainon lähes välittömästi, eikä kalansuomuefektiä varmasti ole havaittavissa niin kauan kuin oleilen Kreikassa.

Tänään ostan suihkugeelin.

Avun kantapäiden ja päkiöiden karheuteen sain suolan ja oliiviöljyn muodossa. Nämä suola/sokeri/öljy-kotikuorinnat ovat varmasti suurimmalle osalle teistä jo ihan ”selvää pässinlihaa”, mutta jos joku ei ole tällaisesta ennen kuullut, niin sekoittamalla suolaa tai sokeria ruokaöljyyn saa loistavan ja ihoa tehokkaasti pehmentävän, ravitsevan vartalokuorinnan. Nimenomaan vartalo, kasvoille tämä on minusta liian stydiä kamaa rakeiden koon puolesta. (Kasvokuorinnan saa sekoittamalla öljyyn ruokasoodaa ;))

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Edellisen asukkaan kaappiin jättämä suola pääsi kiitolliseen käyttöön. Sekoitin 3 ruokalusikallista suolaa n. yhteen ruokalusikalliseen oliiviöljyä (öljyä voisi laittaa enemmänkin mutta en ala haaskaamaan herkkua extra virgin -öljyäni kantapäähän, mieluummin nautin sen suun kautta ^_^). Sitten vain öljysuolamassaa sormiin ja raivokas hinkkaus kantapäihin ja päkiöihin. (Raivokkuus ei ole mitenkään pakollista, mutta omalla kohdallani sopi tunnelmaan.) Oijjoi mikä vauvaniho sieltä paljastui kun huuhdoin suolat pois…. Ja kädetkin olivat muuttuneet silkiksi! ^_^ Kuorin siitä ilosta vielä kasvotkin, tosin siihen käytin mukaan ottamaani Korresin Timjami-Hunaja-kuorintaa.

Kyllä nyt on pehmeä ja sileä olo kaikin puolin. :) Kaipaan enää jalkaraspiani ja jotain superpaksua jalkavoidetta… Viime syksyn reissussa kestin peräti marraskuuhun ilman jalkavoidetta! :D Nyt yritän sinnitellä voiteetta kotiin saakka. Ehkäpä uhraan vielä yhden ruokalusikallisen oliiviöljyäni ja hieron sitä jalkoihin vaikuttamaan ensi yöksi. :)

P.S. Vielä sokeri/suolakuorintaakin tehokkaamman ihonsileyttäjän saa kahvinporoista, muistatteko tämän vinkin?

Kommentit (16)
  1. Onpas merkillistä! Mulla oli juurikin Kreikan reissullani Flow-kosmetiikan kuivan ihon kasvosaippua käytössä (ihan siis kasvojen pesussa) pari viikkoa, ja olin siihen aivan ihastunut! Iho voi erinomaisesti. Arvelin, että kyseinen pala olisi Suomen oloissa mulle jopa liiankin pesevä, kun lopputulos oli hivenen narskuvainen. Ainakin Korfun saaren vesi siis kävi yksiin Flown palojen kanssa :)

    1. Yhä vain mystisempää……

  2. itsellä ollut luomu palasaippua käytössä koko kesän. ja toiminut loistavasti, tehokkaampaa jos halunnut niin olen kastellut pyyhkeen ja hieronut siihen saippuaa ja sillä sitten kevyesti pyyhkinyt kasvot. pelastus esim festareilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *