Ajatuksia ruokaremontista

Totaalisesta ruokavaliomuutoksestani on nyt kaksi ja puoli vuotta. Se on varmaan suurin elämäntapamuutos mitä olen koskaan tehnyt ja olen hurjan iloinen että se todella jäi pysyväksi. Liikunnan ujuttaminen elämääni on toinen tärkeä asia, mutta se ei valitettavasti ole lainkaan yhtä nautinnollista kuin ruoka. :p

   

Minulle nykyinen ruokavalioni on jo niin luonnollinen osa arkea että sitä ei enää ajattele minään erityistä suunnittelua tai pähkäilyä vaativana asiana. Hämmästynkin aina kun joku kaveri kysyy, ”Mutta mihin ravintolaan sun kanssa voi edes mennä kun syöt niin oudosti..?” Kyllähän jokaisessa ravintolassa on kalaa ja kasviksia..! :D

Moni tuntuu tekevän vähähiilihydraattisesta ruokailusta monimutkaisemman kuin se onkaan, hyvänä esimerkkinä äitini joka ei edelleenkään ymmärrä lainkaan mihin ruokavalio perustuu. ”Etkö sinä siis syö edes jäätelöä?” hän kysyi viimeksi jouluna.

Toki ruokavalioon liittyvät rajoitukset saattavat ärsyttää tai ihmetyttää ihmisiä. ”Mitä väliä jos otat yhden pullan?” ”Kamoon, siinä on vain vähän couscousia..!” Etenkin joitain ihmisiä tuntuu vaivaavan, jos hoikka ihminen haluaa karsia herkut ruokavaliostaan. Vaikka enhän minä niitä ole karsinut – vain vaihtanut toisenlaisiin herkkuihin!

Arvelen, että valtaosa ihmisistä ainakin täällä Suomessa syö suhteellisen terveellisesti ja monipuolisesti. Perinteinen lautasmalli lienee juurtunut aika monen päähän kouluajoilta. Useimmat tuntemani ihmiset syövät monipuolisesti kalaa, lihaa, kasviksia, hedelmiä ja maitotuotteita. Monet ovat myös tottuneet säännöllisiin ruoka-aikoihin jo lapsesta saakka.

Minun kohdallani ei ollut näin.

Olen kasvanut eineksillä, muroilla ja voileivällä. Lapsena olin aina vähän haikeana kun kaverit lähtivät pihaleikeistä kotiin. ”Meillä on ruoka kuudelta”. 

Meillä otettiin jääkaapista jotain kun tuli nälkä. Perunoiden, kastikkeen ja lihapullien sijaan meillä syötiin sellaisia ruokia kuin talkkunaa ja leipäpöppää. Tai hilloviiliä ja riisipiirakoita. (Ai mitä on leipäpöppä? Murretaan näkkileivästä paloja lautaselle, kaadetaan päälle kuumaa maitoa ja viimeistellään voinokareella. Voilá – lämmin ruoka.)

Opin ”laittamaan ruokaa” siinä vaiheessa kun opin keittämään riisiä ja makaronia. Yläasteella lämmin ruokani oli aina makaronia tai spagettia valmiskastikkeilla – ehdottomat lempparit olivat Blå Bandin metsäsienikastike ja Barillan oliivikastike. Riisiä söin vähän harvemmin, ja sitä aina pakastealtaan wok-vihannesten kanssa. Lukioaikoina mukaan tulivat myös nuudelit.

Olen ollut kala-kasvissyöjä 14-vuotiaasta saakka. Kalaa tai muutakaan proteiinia en kuitenkaan juuri kotioloissa syönyt, mitä nyt joskus kalapuikkoja tai muita pakastealtaan paneroituja seitivirityksiä.

En myöskään oikein syönyt kasviksia, mikä teki minusta vähän erikoisen kasvissyöjän. Söin kasviksia lähinnä paprikan ja tomaatin muodossa voileivän päällä tai sitten niitä riisin kylkeen paistettuja pakastevihanneksia. Salaattia en syönyt kotioloissa koskaan. Myös lisukkeina kasvikset jäivät usein lautaselle – jos esimerkiksi kalaa ei tarjoiltu ravintolassa perunan vaan parsan kanssa olin ihan että ”Miten tämän voi edes syödä..?”

* puistelee päätään *

Muistan kerran kysyneeni kotitalouden opettajalta miksi ihminen ei voi syödä pelkkää leipää. Olin vilpittömän ihmeissäni siitä, miksi ihmiset jaksavat valmistaa lämmintä ruokaa erilaisin lisukkein. Mielestäni voileivän päälle kasatut täytteet ajoivat saman asian. Opettaja meni muistaakseni aika hiljaiseksi.

Parikymppisenä kärsin niin hurjasta turvotuksesta ja muista vatsavaivoista että kävin ravitsemusterapeutilla. Minun todettiin syövän liian yksipuolisesti ja proteiiniköyhästi. (Aijaa? :D) Terapeutti käski lisätä kasvisten ja proteiininlähteiden määrää. En jaksanut. Lyhyellä aikavälillä tuollainen muutos ei vaikuttanut olooni mitenkään eikä motivoinut kokonaisvaltaiseen muutokseen. Palasin pussikeittojeni ja voileipieni pariin.

Fast-forward vuoteen 2014. Lautaseni täyttyvät kasviksista, kalasta, juustosta ja kananmunasta. Täytetyn patongin tilalla on lämminsavulohta ja höyrytettyä parsakaalia. Syön tofua kermaisessa kookoskastikkeessa. Odotan vesi kielellä aamuista munakastani vihreällä salaattipedillä. Blå Bandit ovat jääneet kaupan hyllyyn ja valmistan sienikastikkeen itse.

Miksi juuri vähähiilihydraattinen ruokavalio lopulta käänsi kelkan? En todellakaan väitä, että kaiken leivän, riisin ja pastan poisjättäminen on ehdoton edellytys nykyiselle hyvinvoinnilleni. En kuvittele hetkeäkään ettenkö voisi aivan hyvin nauttia niitä edelleen kohtuullisissa määrin. Ruokaremontissanihan on pohjimmiltaan kysymys syömäni ravinnon monipuolistamisesta ja ilon löytämisestä ruoan laitossa.

Niin. ”Mitä väliä siis jos otat yhden pullan?” On sillä väliä. En halua ottaa pullaa tai syödä viljapastaa edes kerran kuussa. Enkä taipua ”Tässä kakussa on vain ihan pikkuisen sokeria” –kompromisseihin.

Luonteeni on hyvin joko-tai-painotteinen, ja minulle sopivat selkeät rajoitukset. Viihdyn ääripäissä. Keskivaiheille jääminen ei vain ole… minua. Toinen vahva piirre on addiktoituminen. Koukutun helposti eri asioihin jolloin niiden ”kulutusta” on vaikea kontrolloida.

Vhh-ruoka johti pysyvään elämäntapamuutokseen koska sillä oli nopea, selvästi havaittava ja kokonaisvaltainen vaikutus – toisin kuin ”Alat vain syödä enemmän proteiinia” –neuvoilla. Se motivoi. Vhh toi myös mukanaan luovuuden elementin ruoanlaittoon, mikä oli kohdallani varsin ratkaisevaa. Yhtäkkiä ruoanlaitosta tuli hurjan mielenkiintoista. Alun haasteista selviäminen ja uuden makumaailman löytäminen oli palkitsevaa ja ruoan merkitys vaihtui ”välttämättömästä pahasta” inspiroivaksi harrastukseksi.

Ei leivän ja makaronin yhdistäminen nykyiseen ruokavaliooni järkevinä määrinä varmasti vaikuttaisi terveyteeni mitenkään, mutta en vain halua niitä enää takaisin. En tarvitse niitä enkä näe mitä etua vanhojen riippuvuuksien mukana roikottaminen toisi.

Sitä paitsi parsakaalista on tullut minulle uusi ”pasta”. ;) Söisin sitä vaikka joka päivä. :)

Toisessa ääripäässä minulla on hyvä olla, ja sehän on tärkeintä.

.

Millaisia elämäntapamuutoksia teidän elämäänne mahtuu?

Esimerkkiruokaviikko ennen ja nyt.