Karkkipäivä
Karkkipäivä

Ajatuksia Patmokselta 21.10.2012

On saarikierrokseni viimeinen päivä. Neljä viikkoa ja kahdeksan saarta ovat kuluneet hämmentävän nopeasti.

Hullua kyllä, vaikka matkastani on takana vasta kolmannes, huomaan jo olevani huolissani siitä mihin kaikkiin paikkoihin en tule ehtimään reissun aikana. Täytyy yrittää päästä irti tuosta ”paniikista” ja keskittyä nauttimaan siitä hetkestä missä on nyt.

Olen niin kiintynyt Kreikkaan että täältä on vaikea lähteä pois. Annan itselleni täällä vielä viikon. Sitten Albaniaan.

En ole ainoastaan kiintynyt Kreikkaan, vaan myönnän ihan suoraan että aurinko-junkiena maan ilmasto vetoaa minuun aivan erityisesti. Tuntuu pinnalliselta sanoa näin, mutta ihan jo pelkästään lämmön ja auringon takia on vaikea irroittautua ja lähteä eteenpäin. Etenkin täällä Dodekanesiassa saisin vielä nauttia kesästä pitkälle marraskuuhun…

Dodekanesian saaristossa on Kreikan kuumin ilmasto. Kun Ateenassa, pohjoisista saarista puhumattakaan, alkavat asteet jo tippua lähelle kahtakymmentä ja jotkut päivät ovat sateisiakin, on täällä Dodekanesian saarilla vielä päälle 30 astetta ja aurinkoa pilvettömältä taivaalta.

Olen iloinen että valitsin Patmoksen viimeiseksi saaripysäkiksi. Täällä on jotenkin erityisen rauhallinen ja seesteinen tunnelma. Etenkin nyt syksyllä. Heinä-elokuussa Patmos on niin täyteen ahdettu turisteja että paikallisten mukaan meno on ”ihan hulluutta”. Onhan täällä edelleen turisteja, mutta käytännössä vain päivävierailijoita risteilyaluksilta. Patmos on suosittu pysähdyspaikka Välimeren risteilyillä Pyhän Johanneksen Luostarin ansiosta. UNESCOn maailmanperintölistalle kuuluva satulinnamainen luostari on perustettu vuonna 1088. Kävin siellä toissapäivänä ja vaikka en millään lailla ole uskonnollinen, paikka oli aivan lumoava.

.

Kun aloitin reissuni, olin ensimmäiset kolme viikkoa jatkuvasti jonkun seurassa. Ateenassa ystävieni, Naxoksella hotellissa tutustumani saksalaistytön kanssa, Santorinilla Couchsurfing-isäntäni ja tämän kaveripiirin seurassa ja Karpathoksella minuun takertui paikallinen vuokrahuoneita pitävä setä joka kuvitteli että seepia-illallista vastaan unohtaisin herra Karkkipäivät kotona ja lähtisin hänen kanssaan Porokselle.

Rhodokselle saapuessa kaipasin jo lähes epätoivoisesti omaa rauhaa. Ja sitä onneksi sain, ironista kyllä kaikkien niiden suomalaisturistien keskellä.

Symillä tutustuin huippumukaviin Lasseen ja Pekkaan, mutta sain edelleen viettää päivät yksin vaellellen. Lasse muuten on entinen meikki- ja hiustaiteilija, arvatkaa vain oliko meillä paljon juteltavaa..! ^_^ Sain kuulla hauskoja tarinoita Lassen julkkisasiakkaista ja ajatuksia meikkibisneksestä nyt vs. ennen. Ja jakoivatpa herrat vinkkejä loistaviin ihonhoitotuotteisiinkin..! :) Terveisiä vain pojille jos luette tätä!

Kalymnoksella jatkoin sosiaalisella linjalla. Hotellini isäntä oli tuttavallinen ja halusi aina juoda aamukahvit kanssani. Yhtenä päivänä tutustuin paikalliseen ”odd-balliin” eli autonsa myyneeseen, kävellen liikkuvaan atleetti-herrasmieheen Nikosiin. Kreikassahan ihmiset – etenkään vanhemmat ihmiset – eivät todellakaan kävele. Kaikilla on vähintään skootteri. Nikos kertoi että häntä pidetään Kalymnoksella vähän kajahtaneena kun hän kävelee kaikkialle. ^_^

Ja nyt Patmoksella olen jälleen saanut olla aivan yksin ajatusteni kanssa.

Ei sentään. En ihan yksin. Minulla on täällä kissaystävä. Naapuritalon kisse odottaa minua joka aamu kuistillani ja alkaa kehrätä heti kun avaan oven. Nytkin se on vieressäni.

Eilen kävelin kaupungin ulkopuolelle Grikosiin kun bussit eivät enää kulje. (Monilla saarilla bussiyhteydet lakkaava käytönnössä kokonaan talvisesongin ajaksi.) Istuin autiolla rannalla jonka hiekka oli kovettunut kun sillä ei kukaan ole kävellyt enää viikkoihin. Oli niin hiljaista että kuulin vain aaltojen äänen.

Yhtäkkiä toivoin ihan hirveän kovasti että Totti ja Viivi olisivat juosseet hiekan yli minua kohti, hännät vispaten jälleennäkemisen ilosta. Pystyin näkemään ne niin selvästi. Viivi olisi ihan tohkeissaan hiekasta. Totti juoksisi veden rajaan ja säpsähtäisi rantaan huuhtoutuvaa aaltoa. Niinkuin se aina säpsähtää kaikkea odottamatonta ääntä ja liikettä… Ja sitten ne pomppisivat syliini ja nuolisivat naamaani ja purisivat nenääni.

Minulla oli kova ikävä koiria. Tai jotain kotoisaa. Ajattelin mökkiä, joulua, anoppini tupakeittiötä…. Lämpimiä asioita.

Illalla laitoin siskolleni viestin. ”Soitatko minulle..? Ikävä.”

Hän ei soittanut.

Tänään aion pitää matkahuoltopäivän. Tutkin eri reittivaihtoehtoja ja lähettelen Couchsurfing-requesteja. Ehkäpä käyn iltapäivällä Johanneksen ilmestysten luolalla. Ei kai Patmoksella voi käydä näkemättä Ilmestyskirjan syntypaikkaa…. Keskiyöllä lähtee laivani Pireukseen. Ystäväni on minua vastassa aamulla.

Ja luvassa on kuulema sadetta. ;)

Aamukahvi luostarimaisemalla. Sunnuntaina 21.10.2012.

Kommentit (24)

  1. Janna

    Ihan mielettömän kauniita kuvia!

    1. maria

      Mutta pitäähän sun jättää jotakin nähtävää seuraavallekin kerralle kun lähdet reissuun. ;)

      Vastaa

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *