Ajatuksia kuluttamisesta – mihin laitan rahaa?

Jälleen aihe, josta on tehnyt mieli kirjoittaa pidempään.

Kuluttaminen, ja millainen kuluttaja minä olen. (Jep, bloggaajat ovat egosentrisiä ja puhuvat suurimman osan ajasta itsestään ja omista kokemuksistaan 😛 Sitähän bloggaus kai on..?)

Tiedostan, että olen aina ollut rahan suhteen tunneihminen. No, enköhän ole melkein kaiken muunkin…. Joka tapauksessa, suhdettani rahaan voi ehkä kutsua myös naiiviksi. En ole koskaan ollut orientoitunut säästämiseen tai sijoittamiseen, enkä ole koskaan osannut nähdä rahaa omaisuutena. Se on ollut minulle väline tehdä kivoja asioita.

Asenne liittyy varmasti olennaisesti myös siihen, etten ole ”5-year-plan”-ihmisiä, vaan elän tässä hetkessä. Suunnitelmani liittyvät aina välittömään lähitulevaisuuteen ja pidemmälle ajattelu melkein ahdistaa.

Haluan keskittyä käsillä olevaan hetkeen ja siihen mikä tekee minut onnelliseksi nyt, kun elän, kävelen, näen, kuulen ja maistan. Ymmärrättekö mitä tarkoitan..?

En sano, että olen sellainen synkkä ja pessimistinen ihminen, joka pelkää jäävänsä auton alle hetkenä minä hyvänsä ja elää siksi jokaista päiväänsä kuin viimeistä, siitä ei ole kyse. Ei ole kyse pelosta. Olen vain äärettömän vahvasti tunteiden ohjaama ihminen. Mitä voin tehdä tunteakseni itseni onnelliseksi ja hyväksi juuri nyt?

Toki hyvinvointiini liittyy myös pidempiaikaista satsausta, kuten liikunnan harrastus sekä kuormittavien asioiden harkittua purkamista, nämä ovat asioita joita kyllä toteutan ihan suunnitelmallisesti. Mutta näihin ei liity raha, ainakaan merkittävästi. Liikuntaa voi harrastaa tuloksellisesti kotonakin ja ulkoilmassa ilman mitään saleja, kuten tuli huomattua erityisesti ”koronteenin” aikana. :)

Nyt oli ajatuksena puhua kuluttamistyylistäni kuluttajana.

Käytän rahaa ennen kaikkea elämyksiin ja epämaterialistisiin asioihin. Nuoremmassa iässä oli toisin – minulla on surullisenkuuluisa menneisyys mm. postimyyntiriippuvaisena…. 😔 Päästyäni tästä vaiheesta eroon, menin materian suhteen melkein toiseen ääripäähän, ja joku voi olla sitä mieltä, että minun jopa voisi olla hyvä välillä ostaa uusia vaatteita sen sijaan että hengailen vuosia vanhoissa H&M:n trikoissa.

Ainoastaan kosmetiikka on säilynyt sellaisena materialistisena asiana, johon edelleen laitan (jopa mielelläni) rahaa.

Hyvä esimerkki täysin älyvapaasta, tunnepohjaisesta kuluttamiseni kohteesta on Ahvenanmaan vuokra-asuntoni. Jep, minulla on siellä vuokra-asunto, ei omaa asuntoa. (Olen kyllä tarjoutunut ostamaan asunnon sen omistajilta mutta eivät halua myydä…. ja mä kun olen kiintynyt juuri siihen asuntoon.)

Talvikylpy Maarianhaminassa

Olen kuluttanut vuosikausia rahaa siihen, että minulla on mahdollisuus koska tahansa mennä Ahvenanmaalle kotiin, ja nauttia minulle rakkaan paikan tuomasta ilosta, onnesta ja rauhan tunteesta. (Mikään paikka ei rauhoita minua niinkuin Ahvenanmaa.) Omaan kotiin meneminen on ihan eri asia kuin hotelliin tai kaverin luo meneminen.

Kun vihdoin viime vuonna aloitin säästämään, ensimmäistä kertaa elämässäni, pankin rahastoneuvoja melkein parkaisi kuullessaan mihin olin valuttanut vuokrasumman verran rahaa kuukaudessa viimeiset kymmenen vuotta… (”En sano mitään mutta vähän koskee..!”, mies sanoi – ihan oikeasti :D).

Mä ajattelen, että tätä on ihan turha enää surra – tai surra ollenkaan. Mulla on mennyt Ahvenanmaahan ihan tosi paljon rahaa, kyllä, mutta Ahvenanmaa on myös tehnyt minut valtavan onnelliseksi. Sellaisia asioita ei voi mitata rahassa.

Nyt olen järkevöitynyt jonkin verran, ja Maarianhaminan asunnossani asuu nykyään alivuokralainen. Saan edelleen pitää saaristokotini ja mahdollisuuden vielä palata juuri siihen rakkaaseen asuntoon, mutta minulla ei mene siihen enää kuluja.

Niinpä saatoin jopa aloittaa säästämisen :)

Tällä hetkellä teen kahta työtä ja taloudellinen tilanteeni on varsin hyvä. Se antaisi mahdollisuuden enempään säästämiseen ja kunnon omaisuuden hankintaan. Asunto, auto, mökki… kannattaisiko jotain jo omistaa 40+ -vuotiaana..? Ehkä kannattaisi.

(Mitä mieltä te olette? Kannattaako ihmisellä olla materialistista omaisuutta..?)

Olen kuitenkin toistaiseksi valinnut toisin, ja kulutan edelleen elämyksiin – ja kasvavassa määrin myös palveluihin.

Matkailu on aina ollut minulle ykköskohde johon laittaa rahaa, näin on ollut alaikäisestä saakka (!) – säästin 15-vuotiaana kuukausirahana saamani lapsilisän ulkomaanmatkoihin. Ensimmäisen oman ulkomaanmatkan tein 17-vuotiaana (Kreikkaan…! Tosin rahat loppui kesken ja äidin piti lähettää lisää… 😆)

Sittemmin matkailun rinnalle on noussut ruoka (ja täytyy myöntää, myös hyvä viini – tästä vilpittömät kiitokset eksälleni Mr Karkkipäivälle!).

Joitain vuosia sitten määrittelin taloudellisen vapauden tilan olevan minulle se, jos/kun pystyisin hintoja katsomatta menemään mihin tahansa ravintolaan ja tilaamaan ihan mitä tahansa ruokaa ja juomaa.

Ihan sitä tilannetta en ole saavuttanut (ehheh), mutta ruoan ja juoman osuus kulutuksestani on tätä nykyä varmasti suurempi kuin koskaan. Sijoitan todella mielelläni hyviin ravintoloihin, ja haaveenani on tehdä jonain päivänä viinille ja ruoalle omistettu matka Saksan viinilaaksoihin tai Ranskaan.

PALVELUT

Ne ovat toinen asia, joista maksan mielelläni. Käyn säännöllisesti kampaajalla, kynsihuollossa, kosmetologilla ja nykyään myös kulmakarvojen laminoinnissa.

Nämä ovat asioita, joihin minulla on ennen ollut erilainen suhtautuminen, ja olen esimerkiksi halunnut säästää kampaajan kuluissa niin usein kuin mahdollista. (Lue: kävin kampaajalla vain ”pakon” edessä.) Värjäsin hiukseni itse ja kosmetologin hoidoissa en käynyt juuri koskaan, en edes vuosittain.

Totta kai taloudellinen tilannekin on vaikuttanut. Ja, ihan kieltämättä; kyllähän Maarianhaminan vuokran vapautuminen muuhun käyttöön on tuonut mahdollisuuden maksaa asioista, joista ennen ei yhtä herkästi halunnut maksaa.

Olen viime vuosien aikana tutustunut moniin yrittäjiin, toisiin läheisestikin, ja alkanut nähdä yrittäjyyden uusin silmin. Olenhan itsekin yrittäjä, vaikkakin myymäni palvelut ovat erilaisia kuin ne mitä itse käytän.

Juustomestari Annika valtakunnassaan <3

Arvostan käsityöammatit huikean korkealle, ja koen, että on jotain aivan fantastista, jos voi tienata elantonsa oman kätensä työllä.

Kun jollain on lahjakkuus, intohimo ja rautainen ammattitaito johonkin asiaan, on mahtavaa, että me muut saamme hyötyä siitä lahjasta. Nykyään haluan hyötyä siitä entistä enemmän.

Kampaajat, leipurit, kosmetologit, personal trainerit, kokit… käytän ilolla heidän palvelujaan, vaikka osaan leipoa, tehdä kasvohoidon ja lakata kynnet kotonakin.

Nautin toisen ammattitaidosta ja haluan tukea yrittäjiä ja yrittäjyyttä. Kynsihuollossa käyminen on yhtä lailla pientä arjen hemmottelua kuin upean kynsiteknikkoni Maaritin työn tukemista.

Syksyllä 2019 kulutin tamperelaiseen ruokaosaamiseen Tamperrada-festivaaleilla – ei lainkaan ikävä sijoitus

Samalla osallistun Suomen talouden elävänä pitämiseen ja työpaikkojen luomiseen.

Ihan suoraan sanottuna mieluummin laitan rahan kiertämään palveluihin kuin säästän sitä tililläni. Jokainen on varmaan jo kuullut, että jos jokainen meistä käyttäisi vain kympinkin enemmän kuussa suomalaisiin tuotteisiin tai palveluihin, se loisi vuositasolla 10 000 uutta työpaikkaa.

Olen itse intohimoinen valokuvaaja ja kirjoittaja. Jos joku nauttii kirjoituksistani, se on aivan ihanaa. Yhtä ihanaa minusta on mennä kampaajalleni Saaralle, kuunnella hänen kuulumisiaan, saada kauniisti ja tasaisesti värjätyt hiukset ja intoilla kauneusalan ihmisille yhteisistä ilon aiheista. :)

Olen myös alkanut käyttää taksia. (Ja pk-seudulla Uberia, voi kun se saataisiin Tampereellekin…) Tämä on palvelu, jonka käyttöä olen ”entisessä elämässäni” välttänyt viimeiseen asti. Taksi on Suomessa kallis, enkä ole kokenut saavani siitä hintaa vastaavaa hyötyä. Mieluummin olen mennyt julkisilla vaikka se olisi vaivalloisempaa ja hitaampaa.

Koettuani uupumuksen ja loppuunpalamisen arvostan nyt osittain eri asioita elämässä – tai sanotaan uusia asioita. Tunnistan paremmin mistä kuormitun ja mitä minun on hyvä välttää, että vältän liiallisen stressin.

Yksi asia mitä yritän välttää parhaani mukaan, ja mikä samalla on myös mahdotonta koska sitä vain tulee elämässä, on kiire. (Joo, tämä pohjustus on johtamassa taksin käyttöön…! 😊)

Kiire on minulle pahimpia stressin laukaisijoita, ja pyrin järjestelemään asiat arjessa niin, että voin minimoida kiireen. Olen tekemisessäni hidas ihminen, minkä olen hyväksynyt, enkä enää yritäkään suoriutua nopeasti. Hidas tempo sopii minulle ja rauhoittaa minua – onhan sisäinen temponi jo maksimilukemilla..! En tarvitse ulkoiseen tekemiseen ja olemiseen enää lisää tehoa ja nopeutta.

Tässä taksi astuu kuvaan.

Olen usein myöhässä, ja viime hetken siivous ja pakkaaminen esimerkiksi ennen reissuun lähtöä tai pukeutuminen 4 minuuttia ennen kaveritreffejä on minulle (valitettavasti) hyvin tyypillistä. Tämä on aiheuttanut minulle valtavaa stressiä ja ahdistusta, enkä vain saa itsestäni sen tehokkaampaa lähtijää.

Niinpä taksista on tullut hintansa arvoinen. Pirssi säästää minulle arvokkaita minuutteja, ja voin rentoutua paremmin ennen lähtöä. 👍

Mieluummin saavun esimerkiksi junalle pusero kuivana ja pulssi tasaisena, kuin naama punaisena ja hiestä valuen.

Ensi viikolla olen menossa kulmien laminointiin, jalkahoitoon, fiksaamaan kynnet ja värjäyttämään (vihdoin!) tyvikasvuni.

Se ilahduttaa minua. ❤️

Mihin sinä kulutat mieluiten rahaa?

Kommentit (66)
  1. Mää en saa varattua aikaa edes hammaslääkäriin, saati kampaajalle tai kosmetologille. En vaan jaksa, minusta se on hirvittävän vaivanloista, kun voisi vaan kävellä sisään otsatukan lyhennykseen tai kulmakarvojen muotoiluun. Kävin kyllä ottamassa pari rustolävistystä kun pääsi heti =D
    Tykkään tavarasta ja olen keräilijä, onneksi pienemmässä mittakaavassa kuin nuorempana.

    1. Mää en saa varattua aikaa edes hammaslääkäriin, saati kampaajalle tai kosmetologille.

      😆 Nojoo, toisaalta ymmärrän kyllä ”vaivalloisuuden”, mullekin sopisi kaikkein parhaiten jos kaikkiin palveluihin voisi vain kävellä drop-in-tyyppisesti…

      Tykkään tavarasta ja olen keräilijä, onneksi pienemmässä mittakaavassa kuin nuorempana.

      Mä tunnun päässeen mun keräilystä, hämmästyttävää kyllä… Jo hankitusta tavarasta luopuminen on edelleen vaikeaa, mutta enää ei tee yhtään mieli ostaa uutta ”keräiltävän” tyyppistä. Nnohhh, nyt kun mietin, tulihan tässä kesän aikana ostettua yksi täysin tarpeeton pöllökeramiikkaesine Inkoon putiikista… :P Pöllöjä on edelleen hitusen vaikea vastustaa. Onneksi nuo keramiikkaesineet on niin pieniä etteivät vie paljon tilaa..!

  2. Itse olen aina ajatellut, että pieni pahan päivän varapuskuri on hyvä olla, mutta muuten käytän kaiken tähän ja nyt, elämiseen ja elämästä nauttimiseen.

    Mitään ei saa mukaansa täältä aikanaan, kun lähtee, joten miksi ei elämästä nauttisi sen mitä voi, sen aikaa kun täällä on. Tuntuisi hullulta olla tekemättä jotain, mitä haluaisi, jotta tilillä olisi enemmän rahaa, kun välttämättä ei näe edes huomista.

    Toki itsellä ei ole lapsia, joten ei tarvitse ajatella mitään perintöasioita tai toisten elättämistä.

    1. Mitään ei saa mukaansa täältä aikanaan, kun lähtee, joten miksi ei elämästä nauttisi sen mitä voi, sen aikaa kun täällä on. Tuntuisi hullulta olla tekemättä jotain, mitä haluaisi, jotta tilillä olisi enemmän rahaa

      Näin juuri ajattelen. Jos olisi lapsia, asenne olisi varmasti eri.

      ”Pahan päivän vara” olisi totta kai hyvä itse kullekin, koska ”you never know”. Sitten kun se ”you never know” sattuu, voi jäädä vain hölmistyneenä miettimään, miksi ei varautunut. No, mä sain sen läksyn vasta 4-kymppisenä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *