Karkkipäivä
Karkkipäivä

Aamuni ranchilla

Saavuimme eilen illalla pimeän laskeuduttua sukulaisteni omistamalle ranchille Utahin Indianolaan. Koska oli jo pimeää, en nähnyt miltä ympäristössä näyttää.

Tänä aamuna heräsin maisemaan, joka sai minut ylös ja ulos sängystä nopeammin kuin ehdin edes ajatella kahvikupillista. Ja voin kertoa että kahvi on yleensä ensimmäinen asia mielessä aamuisin ^_^

Omaa henkilökohtaista joulukalenteria ei minulla tänä vuonna ole, mutta tämä ”live-luukku” korvasi paperikalenterin paremmin kuin upeasti:

Becks_IMG_3792 Becks_IMG_3798 Becks_IMG_7841 Becks_IMG_7845 Becks_IMG_7850

Tila, Beck’s Ranch, on rakennettu vuonna 1882. Tilalla on hevosia, lehmiä ja laama. :) Lähin naapuri on kahden kilometrin päässä ja yöllä voi kuulla kun kojootit ulvovat….

Becks_

Meitä on täällä viikonloppua viettämässä iso porukka perhettä; tätejä, setiä, serkkuja, serkkujen lapsia ja heidän lapsiaan. Monta sukupolvea. Duke-koirakin on joukossa edustamassa nelijalkaisia perheenjäseniä :) <3

Kuvassa rakas, rakas Irmeli-tätini ja hänen lapsenlapsenlapsensa Paxton. Toisessa kuvassa Carolyn-serkku ja Duke.

Täällä on niin kotoisaa ja ihanaa. Nukuin ensimmäistä kertaa koko matkan aikana kunnon pitkät unet ja heräsin vasta kahdeksan jälkeen. Alakerran keittiössä Carolyn ja miehensä Craig valmistivat aamiaista ja hellalta nousi munakkaan ja karamellisoituneen sipulin houkuttava tuoksu. ”Do you want your eggs with or without mushrooms..?” ”With mushrooms, please!” :)

Keitin kahvit vasta kun olin juossut talon ympäri kolmesti ja ottanut 50 kuvaa ja neljä videota :)

Becks Ranch Indianola from Sanni Karkkipäivä on Vimeo.

Utah_sunset_

Utah on upea.

Kommentit (15)

  1. Sini

    Eikös Utahissa ole se löytökoiratila mistä tehtiin tv sarjaa joskus? Oletko siellä vieraillut? Joskus luin, että sinne voi päästä lyhyeksi ajaksi tekemään vapaaehtoistyötä, sekös olisi mahtavaa :)

    • Sanni

      Piti ihan kysyä serkuilta ja se on etelä-Utahissa. En ole käynyt. Ehkä jollain tulevaisuuden vierailulla..? :)

  2. Katri

    Ai että miten ihania maisemia ja kuulostaa kyllä ihan unelmalomalta muutenkin! Miten sun Amerikan sukulaiset suhtautuu suomalaisiin sukujuuriinsa? Ovatko esimerkiksi käyneet koskaan Suomessa tai ylipäätään kiinnostuneita suomen kielestä ja kulttuurista? :)

    • Sanni

      Ovat käyneet useasti :) Nuoriso suunnittelee reissua taas ensi kesäksi. Yksi serkuistani puhuu todella hyvää suomea, muut ymmärtävät joitain sanoja.

      Ihan yllätyin miten tärkeäksi tätini lapsenlapsetkin Suomen kokevat, kaikki heistä ovat jo käyneet Suomessa, osa useammankin kerran, vaimoineen kaikkineen. Nuorimman pojan vaimo ei vielä ole käynyt Suomessa ja juuri tämä pariskunta suunnittelee nyt Suomen visiittiä ensi keälle :)

  3. milipili

    Todella upean näköistä. Tuliskohan metsää ikävä jos pitkään olisi? Tai ylipäätään kaipaisi jotain ”täydempää ” maisemaa? Tuollahan pitäisi olla hevonen jonka kanssa fiilistellä pitkin ranchia.

    • Sanni

      Täällä oli pari vuotta sitten massiivinen metsäpalo ihan ranchin takana olevilla kukkuloilla, ja se vei metsän mennessään. :( Oli tosi lähellä ettei farmi mennyt mukana. Muuten täällä olisi enemmän puita. Mutta totta on, että maisema olisi silti erilainen kuin suomalainen metsäisyys.

      Ihana olisi kyllä mennä hevosella peltojen halki… Vaikka vähän pelkäänkin hevosia… :) Mutta se jotenkin kuuluisi asiaan täällä. :)

  4. Kukka

    Näyttää kyllä upealta. Ja mä oon jotenkin ihan fiiliksissä, että ranchilla on noin pitkä historia. Mä niin fanitan sen aikakauden Amerikkaa :)

  5. Fiia

    Vaan onpa aivan upeat maisemat! Ehdotonta postimerkkikamaa kyllä. Varmasti ihanaa, kun pääsee sukuloimaan tuollaisissa paikoissa :)

    • Sanni

      En kyllä valita… ^_^ Maisemat on sitä luokkaa että tuntuu kuin olisin jossain elokuvakulissien keskellä…

  6. Laura

    Utah saa sydämeni läpättämään. Kiitos, kun jaat tämän ilon.

    • Sanni

      Ihanaa kuulla että minun iloni on myös toisten ilo :)

  7. Arlene

    Äää, en kestä kui ihania kuvia! ^_^

  8. Mari

    Ihanin postaus ikinä ? Kiitos, Sanni!!

  9. K-M

    Kauniit maisemat! Noilla kukkuloilla olisi ihana kävellä tai ratsastaa. Onko noilla seuduilla kovin kylmä ja sataako siellä yleensä lunta?

    • Sanni

      Utahissa on tosi lumiset talvet, ja viime vuonna tähän aikaan täällä oli jo lunta. Nyt on kuulema epätavallisen lämmintä vuodenaikaan nähden, mutta kuukauden kuluttua ranch on jo varmaan saanut valkean peitteen :)

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.