Aamiaisvinkki: Mama Bear -puurobistro

Tampereen Laukontorin perimmäiseen nurkkaan on kätkettynä pieni aarre : puurobistro Mama Bear. 

Mamabear_IMG_0979

Olen tiennyt paikasta jo pitkään, ja pelkkä sana puurobistro kuulostaa niin übersympaattiselta että luulisi minun tutustuneen nurkkaan jo aikaa sitten. Jostain syystä en vain ole tullut poikenneeksi. Mitä parhain syy ilmeni tällä viikolla, kun ystäväni ehdotti aamiaistreffejä Mama Bearissa. ”Olen ihan koukussa siihen puuroon”, kuului perustelu.

Niin meillä oli eilen aamiaistapaaminen puuron äärellä.

Puurohan on minulle herkkuruokaa, rinnastettavissa elämyksellisesti suunnilleen siihen mitä täytekakku edustaa jolle kulle toiselle. Tulen ”puuroperheestä” ja meillä puuro oli usein yhtä kuin lämmin ateria, ei pelkkä aamiainen. Padat porisivat viikottain ja äitini bravuureihin kuuluivat mm. pitkään haudutettu hirssi- ja tattaripuuro. Ruispuurokin oli hyvää, ja etenkin mannapuuro jatkoi tärkeässä asemassa aina hamaan aikuisuuteeni saakka – se oli yksi standardilounaitani.

Uunipuuro3

Herkuksi puuro muuttui kuitenkin vasta vaihdettuani ruokavalioni ja luovuttuani korkeahiilihydraattisista ruoista. Täysin odottamatta entinen inhokkini kaurapuuro (”kun se on niin limaista”, Sanni 7-vee) muuttui makuaisteja hiveleväksi houkutukseksi, ja nyt se on minulle harvoin mutta antaumuksella nautittava herkku.

Minun ei tee puuroa mieli joka viikko (niinkuin monen ei tee mieli täytekakkuakaan), mutta sillon kun tekee, valmistan ison kulhollisen sakeaa ja samettista puuroa. Rakastan pitkään hautunutta, oikein tiheää puuroa ja nautin sen mieluiten voisilmän, pähkinöiden ja kanelin kanssa. Uunipuuro jogurttisydämellä valmistuu erityisiin hetkiin. <3

Mamabear_IMG_0981

Mamabear_IMG_0983

Kodikas Mama Bear on hyvän puuron ystävän paratiisi. Miltä kuulostaa 6 tuntia haudutettu kaurasuurimopuuro? Tai samettinen tattarikvinoa-puuro?

Mama Bearin puuropohjana on aina tarjolla klassinen pitkään haudutettu kaurapuuro sekä gluteeniton vaihtoehto, joka voi olla esimerkiksi tattaria, hirssiä tai kvinoaa. Tai niiden sekoitus. Puuroannos on saatavilla kolmessa eri koossa ja halutessaan hera- tai riisiproteiinilisällä. Täytevaihtoehtoja on yhdeksän makeista suolaisiin. Saatavilla on myös tuorepuuroja, raakakakkuja ja smoothiekulhoja.

Mamabear_IMG_0984

Niin, ne täytevaihtoehdot… Tällainen maukas artesaanipuurohan menisi jo pelkällä voisilmällä, mutta Mama Bearissa puurot ovat myös silmänruokaa.

Ottaisitko puurosi tänään glaseeratulla päärynällä, paahdetuilla mantelilastuilla ja kookoskinuskilla? Vai tekeekö mieli suolaista – miten olisi savupaprika-kikherneellä tai valkosipulihummuksella ryyditetty puuro? Nämä täytteet kuulostavat jo vähän liian kokeilullisilta kaltaiselleni perinteisen puuron syöjälle, mutta feta-avokado-kananmunapuuron rohkenin eilen maistaa.

Mamabear_IMG_0990

Koska sekä suolaiset että makeat vaihtoehdot houkuttivat, en pystynyt valitsemaan vain yhtä. Makeiden täytteiden listalta päädyin banaani-cashew-kookoshiutale-kaneli-hunajapuuroon. Valkoista sokeria ei käytetä missään Mama Bearin puuroissa.

Ystäväni Johannan vakkaritäyte on kinkku-muna-avokado-vaahterasiirappi.

Mamabear_IMG_0995

Kuvan annos on kokoa ”pienen pieni” – ei nyt niin kauhean pienen pieni jos minulta kysytään :) Arvioisin, että puuroa oli kulhossa noin kolme desiä.

”Pieni” annos riittää todennäköisesti useimmille, ellei ole tosikova nälkä. (Minun napani veti lopulta kummatkin kulhot kun istuttiin niin pitkään… makeatäytteinen puuro meni haaleanakin :))

Mamabear_puurot

Puuroarvio

Suolaisen puuron pohjaksi valitsin tattari-kvinoan. Maku toi vahvan assosiaation lapsuuteen ja äidin tattaripuuroihin. :) Suhtauduin lievällä varauksella ja samalla uteliaisuudella hapokkaaseen fetaan puuron lempeässä makumaailmassa, mutta se toimi yllättävän hyvin. Valkosipuli kuulostaa edelleen vähän liian eksoottiselta…! ^_^ Maistamalla sekin selviäisi. Ja ihan varmasti palaan maistamaan Mama Bearin puuroja toistekin.

Banaani-cashew-puuron makumaailma oli tuttu ja kotoisa, sillä käytän tämän tyyppisiä täytteitä myös kotipuuroissani. Kuusi tuntia haudutettu kaurapuuro oli juuri niin suussa sulava kuin odottaa saattoi, koostumus oli juuri sopivan sakea ja silkkinen ja maku täyteläisen kaurainen. Tämä täytyy joskus käydä nauttimassa au naturel pelkällä voisilmällä. ^_^

Puuro. Mikä ihana arkinen luksus.

Mama Bear on auki arkisin tiistaista perjantaihin kello 8.30-16 ja lauantaisin 9-15. Saa sieltä kahvia ja (joskus) pullaakin :)

 

Kommentit (15)
  1. Oi olet päässyt lempipaikkaani vihdoin ☺ se on täydellinen paikka kyllä, ihanat puurot ja raakakakut ja ystävälliset ja ihanat ihmiset. Kerttu koiraa unohtamatta ☺ tavallista pullaa ei taida ihan aina olla, kun keskittyvät niihin raakakakkuihin yms. Mutta toisinaan normipullan syöjätkin korvapuustia saavat :)

    1. Joo, eilen oli kanelipuusteja :) Lisäänkin raakakakut vielä tekstiin ^_^

      Ihana paikka! <3

  2. Miksen oo tienny tämmösestä! Pakko testata pikimmiten!

    1. Miksen oo tienny tämmösestä!

      Se on niin piilossa..? ^_^ Siksi ansaitseekin vähän valokeilaa :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *