Karkkipäivä
Karkkipäivä

4 x Tirana

Vietin eilen ehkäpä yhden mukavimmista päivistä koko matkani aikana. Yhden päivän aikana Tiranassa sain neljä uutta ystävää.

Tiedän, on kulunut reissuklishee hokea että ”paikalliset ovat niin ystävällisiä ja ihania”, mutta täällä Albaniassa olen oikeasti tavannut aivan eri tavalla sympaattisia, aitoja ja avoimia ihmisiä. Täällä ei kukaan kiinnitä sinuun ulkomaalaisena/turistina mitään erityishuomiota, esimerkiksi jonkun maalaiskylän asukkaat eivät todellakaan tuijota sinua vaikka on selvää että olet ”toisesta maailmasta”. Mutta ottaessasi kontaktin albanialaisiin saat kaiken huomion ja osaksesi pyyteetöntä ystävyyttä ja avuliaisuutta.

Saavuin Tiranaan ilman karttaa ja olin samantien eksyksissä lähtiessäni hotelliltani etsimään kaupungin pääaukiota, Skanderbergin aukiota.

Pysäytin kadulla nuoren naisen ja kysyin apua. Nainen oli matkalla töihin mutta lähti samantien näyttämään minulle tietä ja sanoi ettei haittaa ollenkaan vaikka hän myöhästyy vähän…

Gertaksi esittäytynyt nainen kertoi olevansa töissä yhdessä Albanian suurimmista sanomalehdistä. Juttelimme Hillary Clintonin torstaisesta vierailusta Tiranaan, mediasta ja kaupungin nykypäivästä. Gerta taisi lopulta myöhästyä töistä enemmänkin kuin vain vähän, sillä hän halusi käydä ostamassa minulle kartan ja viedä minut kaupungin parhaalle näköalapaikalle Sky Toweriin.

Vaihdoimme yhteystietoja ja tapaamme varmasti seuraavan kerran kun tulen Albaniaan! Sillä seuraava kerta on varmaa. :)

Tässä vaiheessa minulla oli hirveä nälkä. Menin erään kadunmiehen suosituksesta italialaistyyliseen paikkaan jonka menussa oli myös kalaa ja seafoodia. Tilasin kalamaria kasviksilla. Tässä paikassa koin sitten reissun ensimmäisen ikävän ruokavälikohtauksen. Ympärilläni pöydät täyttyivät ja kaikki muut saivat ruokansa – paitsi minä. 45 minuutin kuluttua eteeni tuotiin haalea kasvislautanen joka koostui nahistuneista porkkanaviipaleista ja muutamasta orvosta kukkakaalipalasta. Kun aikaa oli kulunut tunti eikä pääruokaa edelleenkään kuulunut eikä ohi juoksenteleva tarjoilija kiinnittänyt minuun mitään huomiota tai pahoitellut ruoan viivästymistä, minulla keitti yli. Tein jotain mitäen ole eläissäni tehnyt – haukuin ravintolan täyteen ääneen ja kävelin ulos maksamatta.

Olin syönyt aamiaisen Beratissa 06.30 ja kello oli nyt 14.00 – verensokerit olivat niin alhaalla että minulla oli fyysisesti paha olo. Sanoin tarjoilijalle että ravintolan palvelu oli kertakaikkiaan ”unacceptable” ja että minä lähden nyt, heippa. Viereisestä pöydästä eräs nainen sanoi englanniksi että hän on samaa mieltä ja pahoitteli asiaa ravintolan puolesta. Tarjoilijan alkaessa sopertaa minulle pelästyneenä anteeksipyyntöjä mä aloin huutaa, olin niin sekaisin nälästä ja kiukusta. (Kamalaa..!! En siis oikeasti koskaan, koskaan ole tehnyt näin…!) Huusin että olen todella, todella vihainen ja lähdin.

Päässäni takoi vain että pakko saada ruokaa, ruokaa, RUOKAA! Käännyin jostain kadunkulmasta umpimähkään ja yhtäkkiä edessäni häämötti rakennus jonka seinässä oli kalan kuva. Paikan nimi oli Delicatezza di Mare. Kalaa…! Sisään…!

Voisin kirjoittaa seuraavastakin episodista pienen novellin, mutta blogiformaatin rajoittamana yritän tiivistää sanottavani. Oli kuin olisin astunut taivaaseen jossa enkelikasvoinen mieshenkilö istutti minut pöytään ja sanoi rauhoittavalla äänellä että ”ei hätää, tuon sinulle heti pienen alkupalan.” Hän siis ihan oikeasti aloitti keskustelun sanomalla ”Don’t worry”. Ilmeisesti minusta aika hyvin näkyi ulospäin että ihan kuohuin.

Pian eteeni alkoi ilmestyä gourmet-tyylisiä alkupaloja. Mustekalaa, simpukkaa, kalaa…. Herranen aika. Mihin ruokataivaaseen oikein olin tullutkaan..? Mies ei kysynyt minulta muuta kuin mitä kalaa haluaisin ja miten toivoisin sen valmistettavan.

Tunnin kuluttua olin syönyt seitsemän ruokalajin fine dining -lounaan hyvällä viinillä ja nautin uskomattoman hyvää cappuccinoa. Kaikki tuotiin pöytääni sen kummempia kyselemättä.

Aloin jutella minua palvelleelle miehelle. Hän oli Aldo. Kävi ilmi että tämä oli hänen ravintolansa, Tiranan viimeisin kalaravintola joka oli avautunut vasta 10 päivää sitten. Aldo valmistaa itse kaikki annokset. Mietin, että Aldo tarjoaa samalla tietämättään myös jonkinlaista sielunhoitoa, niin rauhoittava oli hänen olemuksensa. Tässä vaiheessa tajusin kysyä, mitä ruoka edes oli tullut maksamaan. Tämä oli selvästi hienompi ravintola, ja tajusin että minulla oli lompakossa enää 2000 lekeä (= n. 14 euroa) ja luottokortti hotellilla. Kerroin sen Aldolle, ja hän sanoi jälleen tyynesti hymyillen, ”Don’t worry”.

Laskun loppusumma oli 1800 lekeä – olin saanut 500 lekeä alennusta. Olin niin liikuttunut etten tiennyt mitä sanoa. (Liikuttuminen tuntuu olevan minulle yleinen tunnetila täällä Albaniassa.) Olin nauttinut aterian jota Suomessa ei voisi uneksiakaan syövänsä alle parilla sadalla eurolla, ja täällä minulta veloitettiin 12,90€.

Kiittelin Aldoa ja kerroin kirjoittavani elämyksestä blogiini. Aldo hymyili tyyntä hymyään ja sanoi ”Thank you kindly”. Olin vain ihan että ”No no, thank you.”

Kolmas uusi ystäväni on Ansi, 22 vuotta.

Ansi ja pikkuveli

Tutustuin Ansiin istuessani illalla nettikahvilassa. Yhtäkkiä kuulin vierestäni ruotsia albanialaisella korostuksella. Katsoin uteliaana puhujaan, joka oli nuori, intensiivisen katseen omaava mies. Hän jutteli skypessä ruotsalaiselle ystävälleen.

En voinut olla kysymättä nuorukaiselta, miten hän osaa ruotsia. Hän ilahtui suuresti kuullessaan minunkin puhuvan ruotsia. Pian olin kuullut koko hänen elämäntarinansa – Ansi oli perheineen asunut Ruotsissa 6 vuotta kunnes heidät oli täysin ilman selitystä tai perusteltua syytä karkotettu kolme kuukautta sitten. Ansi puhuu täysin sujuvaa ruotsia ja kertoi haikeana, että hänen koko elämänsä on Ruotsissa. Hän oli opiskelemassa poliisiksi ja harrasti nyrkkeilyä mestaruustasolla. Sitten hänet vain eräänä päivänä kutsuttiin poliisilaitokselle ja kuljetettiin samantien Albaniaan. Koulu jäi kesken ja kaikki tavarat jäivät Ruotsiin.

Kävelin Ansin kanssa Skanderbergin aukiolle. Minun kävi poikaa niin sääliksi. Tiedän, tiedän. Tämän on albanialaisten arkea. Sadat ovat kokeneet aivan saman kuin Ansi. Tällaista elämä vain on. Mutta toivon, että Ansi pääsisi joskus takaisin Ruotsiin. Tavallaan hän on jo ruotsalainen. Sovimme pitävämme yhteyttä Facebookin kautta. Haluan tietää jos Ansi jonain päivänä pääsee takaisin ja valmistuu toiveammattiinsa poliisiksi.

Arbri (oikealla) ja veljensä

Neljäs uusi ystäväni on Arbri, maailmankansalainen. Arbri ei ole millään lailla tyypillinen albanialainen. Hän on asunut suurimman osan elämästään Albanian ulkopuolella, mm. 12 vuotta Lontoossa minkä kyllä kuulee Arbrin moitteettomasta englannin kielestä. Onpa Arbri asunut kaksi vuotta Suomessakin. ”Minulla on eri mentaliteetti kuin perusalbanialaisella”, Arbri sanoi mietteliäästi.

Tutustuin Arbriin Couchsurfing.orgissa. Sovimme tapaavamme Tiranassa kahvin merkeissä, ja meillä synkkasi välittömästi. Arbri puhuu vuolaasti ja on verbaalisesti aivan eri tasolla kuin muut matkan aikana kohtaamani albanialaiset. Hän on myös selvästi erittäin älykäs ja toimelias. Myönnän, että ihan ihan ymmärrä miksi Arbrin kaltaiset albaanit saavat ongelmitta asua muissa maissa kun taas sitten joku Ansin kaltainen itseään kouluttava nuori potkaistaan takaisin Albaniaan. Minun pitäisi varmasti olla paremmin perehtynyt maahanmuuttopolitiikkaan….

Pian minut oli kutsuttu Arbrin lapsuudenkotiin Pohjois-Albaniaan ja Arbri itse kutsuttu meille Suomeen. :) Tänään tapaamme jälleen kävelyretken merkeissä.

* * *

Enemmän kuin mieluusti jäisin Albaniaan vielä pidemmäksi aikaa, mutta ”olosuhteiden pakosta” tämä osuus reissustani jää vain kuuteen päivään. Sillä tänä iltana matka jatkuu jälleen….. Minulla on treffit Mr. Karkkipäivän kanssa….. Venetsiassa! ^_^

Seuraava raportti siis tulvien keskeltä…?

Kommentit (50)

  1. Suusviiru

    Sun kuuluisi saada Albanian kunniakansalaisuus, tai ainakin jokin sikäläinen kunniamerkki maan maineen edistämisestä!

    Albania-kuume kohoaa Pohjolassa :)

  2. Syysviiru

    Sori kaameat typot. Tunnen pientä syyllisyyttä netissä roikkumisesta ja yritän aina kirjoittaa kommentit yms. mahd. nopeasti :D Olen kaheli, ei voi mitään.

    Sun kuuluisi saada Albanian kunniakansalaisuus, tai ainakin jokin sikäläinen kunniamerkki maan maineen edistämisestä!

    Albania-kuume kohoaa Pohjolassa :)

  3. merikukka

    Miten ihanaa matkaasi on ollutkaan. On ollut erittäin mielenkiintoista lukea matkajuttujasi; varsinkin niin eksoottisesta maasta kuin Albania.

  4. Sanna

    Moi Sanni!

    En tiedä olenko koskaan aikaisemmin uskaltautunut kommentoimaan, mutta nyt on pakko. Tämä oli niin ihanan positiivinen postaus että tuli itsellenikin todella hyvä mieli tästä! Kiitos ja ihanaa seikkailun jatkoa!

  5. Jepu

    Uskomantonta Sanni, miten saat uusia ystäviä noin helposti! Ja aluksi kauhistelin, että miten voi lähteä yksin (ja vielä kun on nuori nainen) matkalle.. Mutta olet niin avoin, että ilmeisesti uusien ja kilttien ihmisten tapaaminen onnistuu. Vau! En voi kuin taas miettiä, mistä olen repinyt omat rajoittuneet uskomukseni. Kiitos avartavasta jutusta <3

  6. Anne

    Olet lahjakas blogin kirjoittaja! Kuten tiedetään, niin blogejahan riittää. Karkkipäivä vaan antaa lukijalle jotakin paljon enemmän, kuin monet muut. Oot symppis tyyppi ja se välittyy ruudun toiselle puolelle :) Hienoa että olet ehtinyt ja jaksanut kirjoittaa läpi reissun, on tosiaankin tosi kivaa olla mukana matkalla. :)

  7. Anne

    Todella hienoja matkakertomuksia, ihanaa, että olet noin rohkea ja ennakkoluuloton reissaaja !

  8. bubbs

    Tän täytyy olla yksi mun lempipostauksia koko sun blogin historiassa. Ihana.

  9. Pilvi

    Taas niin kiva postaus :)!

  10. littleB

    On kivaa lukea näitä sun matkajuttuja, kiitos!
    Ja mikä romanttinen kohtaaminen teillä onkaan Venetsiassa! Ooooooo, ihanaa <3

  11. ulla

    Kiitos mielenkiintoisesta reissukirjoituksestasi! Maailma avartuu tännekin, Albania uusi tuttavuus, rohkea oletkun yksin reissaat maailmalla!

  12. Sissi

    Voi apuaaa, ihanan romanttista: treffit Venetsiassa! Ihania treffejä teille! <3

  13. isadora

    Tasta postauksesta voisi tehda pienen novellin ja lukea uudestaan ja uudestaan. Oi vitsit, tippa linssissa melkein. Ja tonne ravintolaan on paastava, siis siihen tokaan, ei ekaan hahah! :)
    Ihanaa Venetsiaa!

  14. Heidi

    Hei,
    Mä huomaan olevani selvästi hieman vieraantunut kosmetiikasta ja kuluttamisesta, kun tajusin juuri, että sun blogi on matkan aikana tullut paljon aiempaa kiinnostavammaksi :) En yleensä välitä lukea matkablogeja, mutta kun kyseessä on ’tuttu’ bloggaaja jonka kirjoitustyylistä tykkään, matkablogikin on tosi kiinnostavaa luettavaa. Aion toki jatkaa blogin seuraamista sun kotiin paluun jälkeenkin. Kiitos sulle! Kaikkialla ei ehdi käymään itse, joten hauskaa että joku muu viitsii kuvailla paikkoja, ihmisiä ja kulttuureita tällä tavalla :)

  15. Aleksandra

    Ihan mielettömiä tarinoita, kiitos niiden jakamisesta!
    Erityisesti nämä rohkaisevat minua, joka arastelen jostain syystä tosi paljon kontaktin ottamista vieraisiin ihmisiin. Tuntuu jotenkin, että vaivaisin heitä tarpeettomasti… Ja ihan turhaan pelkään, tämäkin teksti sen taas osoittaa. Kiitos. :) Parhaita omia kokemuksia ihmisistä ulkomailla on kyllä ollut Skotlannissa, jossa erityisesti vanhemmat ihmiset olivat superavuliaita ja ihania tullessaan neuvomaan tietä, kysymättä ja ennen kuin edes oli ehditty karttaa ottaa esille!

  16. palvelu

    Tuossa ruokakeississä näkyi kyllä hyvin se, että mitä on todellinen kunnon asiakaspalvelu. Hauskinta vielä tuo, että hinta sitten tippui. Ei varmaan tarvitse kahdesti miettiä jos joku olisi tullut myöhemmin kysymään ravintolasuosituksia..

  17. Heidi

    Ihana postaus! Hyvä mieli tuli tästä! Jotenkin loistaa elämänmyönteisyys ja kiitollisuus.:D

  18. naela

    Karkkipäivä oli jo aiemmin niiden blogien joukosta, jotka ensimmäisenä klikkasin auki blogilistalta ja täytyy sanoa, että nämä matkapostaukset ovat nostaneet sen YKKÖSEKSI. Niin mielenkiintoisia ja ihanasti kirjoitettuja postauksia ja nyt tuli hirvee hinku matkustaa itsekin Albaniaan. Kiitos Sanni, että jaat meille lukijoille mielettömän reissusi. Kaikkea hyvää loppumatkallesi!

    P.s. Komppaan myös Mirriä turvapaikkakeskustelussa. Hyvät perustellut näkökulmat, olen samoilla linjoilla!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.