100% Pure – tsekkaa ainakin mielettömät primerit!

Kaupallinen yhteistyö: House Of Organic. * Sis. mainoslinkkejä

Olen päässyt tutustumaan minulle ihan uuteen luonnonkosmetiikkasarjaan: amerikkalaiseen 100 % Pureen, joka on lyönyt minut ihan ällikällä tuotekataloginsa laajuudella ja laadukkailla tuotteillaan. Olen löytänyt merkin tuotteista parikin ”wow”-koostumusta jollaiseen en ole ikinä ennen luonnonkosmetiikassa törmännyt.

Kun House Of Organicilta kysyttiin, olisinko kiinnostunut esittelemään sarjaa, viestissä mainittiin, että ”Sarjalla on sitten aika paljon tuotteita mistä valita”. Kun lähdin tutustumaan valikoimaan, ymmärsin todellakin mitä pojat tarkoittivat – holy cow, näistähän kirjoittelisi vaikka seuraavat 5 vuotta..! Pelkästään seerumeita on seitsemän erilaista, ja meikkipohjia kahdeksan, aikamoinen määrä luonnonkosmetiikkasarjalle..!

100Pure_

Meinasin revetä innosta kahlatessani kaikkien kiinnostavilta kuulostavien tuotteiden viidakossa, ja päätin lopulta keskittyä ensimmäisessä esittelyssäni vain värikosmetiikkaan. Mopo meinasi karata käsistä eikä kukaan jaksaisi lukea kerralla 20 eri tuotteesta huulipunista c-vitamiiniseerumeihin ja shampoista naamakuorintaan. Tämäkin postaus on jo tosi pitkä, mutta niin käy kun innostuu :)

100% Pure -tuotearvioita on suurella todennäköisyydellä tulossa myöhemmin lisää.

100Pure_founders
100% Puren perustajat: James Wang, Susie Wang ja Ric Kostick

100% Pure on amerikkalaisen kosmetiikkakemisti Susie Wangin luomus. Wang onnistui kouluaikoinaan kehittämään menetelmän jolla sai kosmetiikassa käytetyn c-vitamiinin pysymään stabiilina, ja sai patentoidun keksintönsä jälkeen läjän työtarjouksia maailman johtavilta kosmetiikkayrityksiltä. Työskenneltyään joitakin vuosia tavallisen kosmetiikan parissa, Wangia alkoivat häiritä epäkohdat kuten raaka-aineiden testaus eläimillä sekä tiettyjen kemikaalien myrkyllisyys. Hän kiinnostui luonnollisemmista, eläinkokeettomista vaihtoehdoista ja perusti lopulta oman yrityksen, 100% Puren, joka lanseerattiin vuonna 2005. Ensimmäinen myyntipaikka oli Bath & Body Works ^_^

Tänä päivänä 100% Purella on 200 työntekijää, oma aurinkovoimalla toimiva tehdas Kalifornian San Josessa sekä 12 omaa myymälää. Jälleenmyyjiä on ympäri maailmaa.

100Pure_IMG_5556

Sain valita minua kiinnostavat tuotteet, ja paketista löytyi muutama ylimääräinenkin, kuten matta-primeri ja toinen luomiväripaletti. Onneksi keksivät lähettää mattaprimerin, se nimittäin osoittautui yhdeksi kiinnostavimmista tuotteista joita olen kokeillut moneen vuoteen..!

100% Puren valikoimassa on ennätyksellinen määrä erilaisia meikkipohjia; seitsemän meikkivoidetta ja yksi meikkipuuteri. Kiinnostuin niistä valtavasti ja valitsin tähän ensimmäiseen esittelyyn BB-voiteen ja 2nd Skin -meikkivoiteen. Aikeissa on myöhemmin tehdä kattava vertailu merkin kaikista meikkivoiteista.

Tämän kokeilusetin perusteella tiivistäisin 100% Puren vahvuuksiksi meikkipohjatuotteet (primerit, meikkivoiteet) ja huulipunat.

House Of Organic tarjoaa 10% alennuksen kaikista 100% Puren tuotteista koodilla 100PURE. Alennus on voimassa 28. helmikuuta saakka.

100Pure_IMG_5617
Luminous Primer

39,90€ / 30 ml

SUOSIKKI

Luonnonkosmetiikan primerit, supermielenkiintoinen tuotekategoria! Näitä ei paljon markkinoilla olekaan, ja 100% Purelta niitä löytyy kaksi: kosteuttava & heleyttävä sekä mattainen ja juonteita & huokosia tasoittava. Kummatkin ovat koostumukseltaan niin hyviä että olen ihan häkeltynyt.

Yhteistä kummallekin:

  • Pidentää meikin kestoa
  • Tasoittaa ja silottaa ihon pintaa
  • Hillitsee ihon rasvoittumista (riisitärkkelys & silica)
  • Hoitaa ihoa kasviöljyillä ja antoksidanteilla

Aloitetaan oman ihotyyppini primerista, eli heleyttävästä ja kosteuttavasta. Olen aiemmin kokeillut samantyyppistä primeria Zuii Organicilta, joka oli oikein hyvä, mutta tämä on parempi. Siinä missä Zuiin koostumus tuntuu seerumimaiselta kosteusemulsiolta, 100% Puren primer on paksumpi, silkkisempi ja selvästi enemmän ihon pintaan vaikuttava: iho on sen jäljiltä erittäin sileä ja tasainen, nimenomaan pohjustettu. 100% Puren Primer tuntuu enemmän primerilta Zuii’hin verrattuna.

100Pure_LuminousPrimer

Hyvännäköinen ainesosaluettelo on täynnään ihoa hoitavia kasviöljyjä ja -rasvoja ja antioksidanttisia uutteita. Voiteen sisältämät riisitärkkelys ja silica tuovat iholle silkkisen tunteen ja aikaansaavat myös sen, että voide jättää himmeän, rasvattoman näköisen pinnan. Vaikka voiteessa on valoaheijastavaa mica-kiillettä, on kuulto iholla lopulta aika maltillinen ja tulos kaiken kaikkiaan erittäin luonnollinen, kaukana diskopalloilusta.

Primer tuntuu iholla erittäin ylelliseltä. Tekee mieli alleviivata tuota ylellistä, sillä näin mielettömiin koostumuksiin (sekä Luminous että Mattifying) en ole koskaan aiemmin luonnonkosmetiikassa törmännyt. Omalle ihotyypilleni kosteuttavampi Luminous sopii paremmin, mutta tuo Mattifying, ohhoh, siis sen koostumus… no, seuraavaksi pääsenkin siihen :)

Löydät Luminous Primerin täältä *.

100Pure_IMG_5614

Mattifying Primer

44,90€ / 30 ml

Siis WOW. Silikoniton, luonnollinen primeri, jonka koostumus silti tuntuu… silikonin pehmoiselta ja siloiselta. Minä en ole silikonin ystävä, mutta ymmärrän täysin sen merkityksen tietyissä tuotteissa kuten primerit. Suoraan sanottuna: silikoniyhdisteet ovat primereiden pääraaka-aine ja kosmetiikan parhaita silottavia ja meikkiä kiinnittäviä ainesosia. Luonnonkosmetiikassa ei oikein ole ollut kilpailevaa tuotetta, sillä silikonit eivät kuulu luonnonkosmetiikkaan.

Tässä meillä nyt kuitenkin on primer, joka tuntuu ihan silikoniselta vailla mitään ainesosaa joka olisi silikoniin päinkään. En pysty ymmärtämään, voin vain nostaa hattua 100% Puren kemisteille. 100% Pure Mattifying Primer on koostumukseltaan himmeää geeliä, hyvin samannäköistä kuin monet synteettiset primerit, ja tuntuu iholla juuri niin silkkiseltä, huokosia ja juonteita täyttävältä ja blurraavalta kuin silikoni. Silikonien vaikutus luonnollisella koostumuksella! Tämäkin on nyt koettu.

100Pure_IMG_5616

Okei, ihan saman tuntuinen tämä ei ole, sillä himmeä, blurraava ja tasoittava pinta ei kuivu samalla lailla kuivaksi kuin silikoniprimerin. Se kuivuu kyllä, mutta pinta tuntuu miellyttävämmältä ja, noh, hoitavammalta. Koostumuksesta siis tuntee, että se myös hoitaa ja kosteuttaa eikä tee iholle pelkkää kosmeettista pinnoitetta.

Siihen, miten mattaisena tämä lopulta päivän mittaan pitää ihon, en valitettavasti pysty oman ihotyyppini takia vastaamaan. Ihoni ei muutenkaan paljon kiiltele, ja tällä hetkellä se on vielä talvikuiva ja kuivat, röpelöiset kohdat ovat enemmän minun haasteeni, eivät kiiltelevät kohdat.

Voin siis vain sanoa, että tämä primer tuntuu ja näyttää aivan älyttömän hyvälle. Se luo iholle tasaisen, sileän ja huokosia kevyesti blurraavan pinnan, jolle meikki liukuu tosi nätisti. Primer on erittäin riittoisaa joten annostelun kanssa saa olla tarkkana.

Löydät mattaprimerin täältä *.

100Pure_IMG_5564

Black Tea Ultra Lengthening Mascara

28,90€ / 10 ml

100% Pure käyttää meikeissään vain kasveista kuten hedelmistä, marjoista, teestä ja kaakaosta saatuja pigmenttejä. Tämän maskaran musta pigmentti on teestä. Ruskean värisen maskaran pigmentti on kaakaosta, violetin maskaran pigmentti karhunvatukasta ja sinisen mustikasta. Hauskaa :) (Kuulostaa melkein uskomattomalta mutta inceissä ei todellakaan ole tavanomaisia CI-koodeilla merkittyjä väripigmenttejä).

100% Purella on valikoimassaan pidentävä ja volyymimaskara. Toivoin kokeiluun pidentävän koska sen harja oli ohuempi ja näin ollen minulle enemmän mieleen, vaikka tyypiltään volyymimaskarat ovat enemmän minun juttuni.

100Pure_IMG_5212
Black Tea -maskara ja luomivärejä Sex Kitten -paletista

Black Tea Ultra Lengthening maskarassa on hedelmäinen tuoksu ja kuivahko massa. Se ei kerrostu kovin hyvin mutta kuitenkin paremmin kuin esimerkiksi Laveran useimmat maskarat (joissa on aika kostea, ohut koostumus). Pari kerrosta Black Tea -ripsaria tuo ”ihan kivan” tuloksen mutta ei mitään mullistavaa. Jälleen, kuten käytännössä ihan jokaisen pidennystä lupaavan maskaran kohdalla, saatoin todeta että ripseni ovat tämän jäljiltä ihan saman pituiset kuin volyymimaskarankin.

Vaikka massa on kuivahkoa, se ei kuitenkaan rapise eikä tee hapsuista jälkeä.

Löydät Black Tea -maskaran täältä *.

100Pure_AntiAgeLipstick

Fruit Pigmented Anti Aging Lipstick

32,90€ / 4,5 g

SUOSIKKI

Oih, huulipunarakkaus! 100% Puren granaattiomenaöljyllä höystetty, shea- ja kaakaovoipohjaan tehty hoitava huulipuna löysi nopeasti paikan huuliltani :) Tämä on niin kosteuttavan tuntuinen että voin laittaa tätä jopa kuiville, ei huulirasvatuille huulille. Koostumus ei ole rasvainen ”voimaisen” pehmeällä tavalla vaan puikko on aika jämäkkä, mutta shea- ja kaakaovoi pitävät huolen siitä että huulet eivät tunnu yhtään kuivilta.

Ihania sävyjä oli monia ja lopulta päädyin Foxgloveen jota House Of Organicin sivulla kuvataan vanhaksi roosaksi, 100% Puren omilla sivuilla ”berry pink mauveksi”.  Kaunis, murrettu ja aika peittävä sävy creme-koostumuksella, mun suosikkiyhdistelmä :) Sävy näkyy huulillani alempana olevassa meikkikuvassa.

Löydät Foxglove-huulipunan täältä *. Linkin takana on myös loistavat swatchit kaikista Anti Aging -huulipunan sävyistä.

100Pure_LipGlaze

Lip Glaze-huulipuna

28,90 € / 2,5 g

SUOSIKKI

Lip Glaze -punat ovat läpikuultavia kiiltopunia. Ne on tehty avokado- ja kaakaovoipohjaan ja kuten arvata saattaa, myös tämä tuntuu huulilla miellyttävän kosteuttavalta ja sopivan rasvaiselta. Kuitenkin sanoisin, että Anti Aging -punassa oli vielä ihanampi koostumus.

Valitsin raikkaan heleän ja viileän pinkin Peach Bellini -sävyn. Tätä on tullut käytettyä melkein päivittäin viime viikkoina, sopii sävynsä puolesta ihan nappiin violettien silmämeikkieni kanssa.

Löydät Peach Bellini -sävyn täältä * ja kaikki Lip Glaze -kiiltopunasävyt täältä *.

100Pure_IMG_5579

Viileämpää ja lämpimämpää roosaa.

100Pure_LipCheekTint

Lip & Cheek Tint

28,90€ / 7,5 g

Tykkään etenkin kesäisin käyttää voidemaisia poskipunia, ja valkkasin 100% Purelta kokeiluun raikkaan marjaisen Pink Grapefruit -sävyn. Sävy on kaunis, mutta huomasin tässä testijakson aikana silti tarttuvani enemmän 100% Puren puuterimaisiin poskipuniin jotka on nopeampi laittaa paikoilleen.

Tylsää kyllä en saanut tästä otettua oikein hyvää meikkikuvaa, mutta lisään tänne jos saan joskus otettua paremman.

Löydät Pink Grapefruit -poskipunan täältä *.

100Pure_IMG_5590

BB Cream SPF 15

44,90 € / 30 ml

100% Puren BB-voidetta ensi kertaa levittäessä tuli välittömästi assosiaatio korealaisiin BB-voiteisiin jotka ovat ”länkkäri-BB’eitä” jäykempiä ja peittävämpiä. ”Luonnonkosmetiikan K-Beauty BB..?” Heheh…

100% Puren meikkivoiteita testatessa huomasin jälleen kerran, miten valtavan paljon väline vaikuttaa tulokseen. BB-voide esimerkiksi on minun ihollani ehdottomasti parhaimmillaan kostealla ”munasienellä” levitettynä. Siveltimellä en saa näin jäykkää voidetta levitettyä kauniisti (suojakerroin 15 vaikuttaa voiteen jähmeään tuntumaan), ja sormilla en saa ikinä mitään meikkipohjaa tasaisesti.

BB-voiteen sävyjä on kolme, joista valitsin keskimmäisen, Aglow’n. Se näyttää kämmenselälle swatchattuna hieman punertavalta, mutta on 100% Puren mukaan lämmin sävy (swatch alempana 2nd Skin-meikkivoiteen kanssa). Kasvojeni iholle se sulautui oikein hyvin, ollen ehkä aavistuksen tummempi kuin oma ihoni. Vaalein sävy olisi kuitenkin varmasti ollut liian vaalea.

100Pure_BBCream
Ennen / jälkeen BB-voiteen

Peittävyys on valmistajan mukaan ”medium to full”, mutta koska itse tykkään levittää tämän kostealla munasienellä (Beautyblenderin tyyppisellä), on tulos läpikuultavampi. Kuvassa näkyy hyvin voiteen ”dewy” jälki.

Löydät 100% Puren BB-voiteet täältä *.

100Pure_IMG_5794_detail

BB-voiteen pinta lähikuvassa (+ Pretty Naked -paletin poskipuna & Foxglove-huulipuna)

100Pure_IMG_5839

Meikkisieni

15,90€

SUOSIKKI

Esitelläänpä tässä välissä 100% Puren meikkisieni, heidän versionsa tunnetusta Beautyblenderistä.

Alkuperäinen Beautyblender ei oikein ole viihtynyt meikkirutiineissani, mutta 100% Puren sieneen ihastuin heti. Se tuntuu kimmoisammalta kuin Beautyblender ja yksinkeraisesti tykkään sen tunnusta iholla enemmän. Käytän sitä aina kosteana.

Te joille ”munasieni” ei ole tuttu: sillä saa levitettyä paksutkin koostumukset niin, että ne levittyvät ohuesti ja tasaisesti ja sulautuvat ihoon saumattomasti. Käyttötekniikka on pompsautteleva, eli sienellä ei hierota ihoa vaan meikkivoide ”pompotellaan” tai töpötellään ihoon. Jos jokin meikkivoide näyttää ihollanne kökköiseltä ja kuivakalta, kokeilkaapa munasientä – voi olla että meikkivoide saa ihan uuden elämän :) Tavallisen littanan tai neliömäisen meikkisienen ystävä en ole ollut koskaan, mutta munasieni on fantastinen.

Olen kokeillut kolmea munasientä ja 100% Puren on paras niistä.

Löydät meikkisienen täältä *.

100Pure_IMG_5595

2nd Skin Foundation

44,90€ / 35 ml

SUOSIKKI

Tämä meikkivoide on jännä. Ensimmäinen mieleen tuleva sana on tosiaan ’jännä’. Se on ohutta kuin vesi – mutta vedetöntä…! 2nd Skin -meikkivoiteen pohjana on veden sijaan oliiviperäinen skvalaani. Se on öljyä, mutta ihotuntuma ei ole rasvainen.

2nd Skin-meikkivoide on nestemäisyytensä nähden hämmästyttävän peittävä, ja myös erittäin riittoisa. Pieni pisara riittää peittämään tosi laajan alueen. Täyden peiton meikkivoide tämä ei sentään ole, mutta sanoisin medium + (valmistajan mukaan ”medium to full”). 2nd Skin on oikeasti vielä paljon nestemäisempää kuin Lumenen Invisible Illumination -väriseerumi, ja monin verroin peittävämpää.

MUTTA! Nyt seuraa ’mutta’-osio. 2nd Skin on 100% Puren mukaan sopiva normaalista kuivalle iholle, mutta minä olen tästä hieman eri mieltä. 2nd Skin kuivuu iholla täysin puuteriseksi eikä tunnu ainakaan minun ihollani järin kosteuttavalta. Se vaatii alleen erittäin hyvän kosteuspohjan jotta asettuu kauniisti, kosteusköyhällä ihon pinnalla tulos on kuivan näköinen ja ihon kuivat kohdat korostuvat.

Vaikka merkkasin 2nd Skinin suosikkeihini, tämä on tuote, joka vaatii tietyt olosuhteet jotta se pääsee oikeuksiinsa. Voin kuvitella, että kesäihollani tämä olisi lähes täydellinen meikkivoide ilman mitään erityistoimenpiteitä, mutta kuiva talvi-iho asettaa erilaiset vaatimukset.

Iho kannattaa kosteuttaa todella hyvin ennen 2nd Skinin levitystä (myös Luminous Primer auttaa), ja tsekata erilaiset sivellin- ja sienivaihtoehdot. Minulla 2nd Skin levittyy parhaiten perinteisellä littanalla meikkisiveltimellä sekä munasienellä. (Ns. BB-voidesivellin, joka yleensä toimii minulla tosi hyvin ohuiden meikkivoiteiden kanssa, ei toiminut hyvin tämän kanssa.)

2nd Skinin etuja persoonallisen koostumuksen lisäksi on kesto; se kestää ihollani todella hyvin. Olen kokeillut primerin kanssa ja ilman, ja 2nd Skin pysyy moitteettomana 10 tuntia. Sen jälkeen pinnassa alkaa ”aika” näkyä.

2nd Skin -meikkivoiteet löydät täältä *.

100Pure_IMG_5597
Meikkivoideswatchit keinovalossa
100Pure_IMG_5601
Meikkivoideswatchit luonnonvalossa

 

100Pure_IMG_5206

”The power of colour”. Tässä 100% Pure -tuotteilla meikattu naama ilman poski- ja huulipunaa. Kasvoilla 2nd Skin -meikkivoide, sävy #3 ja silmissä Sex Kitten -luomiväripaletin sävyjä.

100Pure_IMG_5234

Tässä lisätty väriä. Mikä ero :) Vaikka sekä poskipuna (Sex Kitten -paletista) että huulipuna (Lip Glaze Peach Bellini) ovat mietoja, kasvot syttyvät eloon ihan eri lailla. Kyllä punat vain ovat pop :)

.

Tässä vielä vertailu 2nd Skinin ja BB-voiteen välillä:

100Pure_IMG_5802_

Kenelle?

  • Sinulle joka haluat meikiltä kestoa ja mattaista pintaa
  • Sinulle joka pidät ohuista, seerumimaisista meikkipohjakoostumuksista
  • Sinulle, jolla on normaali tai sekaiho (minun on vaikea suositella tätä kuivalle iholle kun finish on täysin puuterinen)

100Pure_IMG_5807_

Kenelle?

  • Sinulle, joka haluat meikiltä myös hoitavuutta ja suojakertoimen
  • Sinulle, jolla on normaalista kuiva iho
  • Sinulle, joka haluat kuultavan ja luonnollisen näköisen meikin
  • Sinulle, joka et tarvitse meikiltä paljon peittoa

.

Säästin luomiväri- ja poskipunapaletit esittelyn viimeisiksi.

100Pure_SexKitten

Sex Kitten -paletti

49,90€ / 2 x 4 g (poskipuna ja highlighter), 3 x 2 g (luomivärit)

Testituotteideni perusteella 100% Puren silmämeikkien laatu ei ole yhtä loistava tai ainakaan tasalaatuinen kuin muiden meikkien. Okei, olen testannut vain yhden maskaran ja kuusi luomiväriä, mutta kyllä niistäkin jokin vaikutelma syntyy.

Sex Kitten -paletin parhaat sävyt ovat ihanan raikas aprikoosipinkki poskipuna (näkyy ylempänä meikkikuvassa) sekä viileän vaalea highlighter. Näiden laatu on oikein hyvä, samoin nude-vaalean luomivärin, joka tosin on mielestäni eksynyt väärään palettiin kun se on lämmin ja paletin muut sävyt viileitä.

Tumman munakoison värinen violetti on todella heikkopigmenttinen ja variseva. Harmaanliilan satiininen koostumus on ihan miellyttävä eikä tunnu yhtä kuivalta kuin munakoison, mutta pigmenttiä on tässäkin heikonlaisesti.

Löydät Sex Kittenin täältä *.

100Pure_PrettyNaked2

Pretty Naked II -paletti

49,90€ / 2 x 4 g (poskipuna ja highlighter), 3 x 2 g (luomivärit)

Nakupaletin sävyillä on sama ongelma kuin Sex Kittenin; poskipuna, highlighter ja vaalein luomivärisävy ovat oikein hyviä, mutta tummimmat luomvärit ovat huonolaatuisia. Melkein jo kuvaa katsomalla näkee miten kuivia ne ovat. Koostumus varisee eikä näissä ole vahva pigmentti.

Kummastakin paletista olen käyttänyt eniten poskipunasävyjä, ne ovat oikein hyvät. Jopa tuo Pretty Nakedin tiilenpunainen sopii minulle yllättävän hyvin :)

Löydät Pretty Naked II -paletin täältä *.

100Pure_IMG_5794

Lämmin vs. viileä-meikki: liila kohtaa lämpimän ruosteen. En tavallisesti juuri koskaan laita silmämeikkiä ja poskipunaa ”riitelemään” vaan valitsen sävyt samasta väriharmoniasta, mutta lämpimän ja viileän sekoittelu ei suinkaan ole kiellettyä ja näyttäähän tämän ihan freesiltä näinkin :)

Kasvoilla 100% Puren BB-voide, Pretty Naked -poskipuna ja Foxglove-huulipuna.

.

100% Pure -valikoiman löydät House Of Organicin sivuilta täältä *. Koodilla 100PURE saa 10% alennuksen 100% Pure -tuotteista 28. helmikuuta saakka.

Kommentit (38)
  1. Kokeilin viime viikolla tuota matta primeria ja se muuten pysyy nassussa koko päivän. Mulla alkaa herkästi kiiltelemään, mutta tuon kanssa naama oli ehkä liiankin kiilloton ?. Itse testasin vasta healthy foundation ja se pysyy ihossa, lisäksi peittää sopivasti ja pysyy mattana.

    1. Hyvä kuulla mattaprimer-kokemus myös kiilteleväihoiselta :)

      Minun testituotepaketissani oli muuten näyte myös tuosta Healthy Foundationista ja se tuntui myös oikein hyvältä, ja paljon kosteuttavammalta kuin 2nd Skin (vaikka kuvauksensa mukaan Healthy sopii normaalista rasvoittuvalle iholle… ^_^)

  2. Kiitti muistutuksesta, että tämäkin merkki on olemassa! :) Mä kokeilin muutamaa 100 % Puren tuotetta (ihonhoito & vartalo) noin kymmenisen vuotta sitten, eli merkin suht alkuvuosina. Tykkäsin tuoksuista ja vaikutuksesta, mutta koostumus oli lähes kaikkien kohdalla kökköä, eli esim. suihkugeelit ihan vesimäisen lirumaista. Kofeiinipitoisesta sy-voiteesta muistan pitäneeni. Nyt houkuttaa kokeilla, mihin kymmenessä vuodessa on päästy! :)

    1. Kymmenessä vuodessa on varmaan tapahtunut paljon, veikkaan :) Tuntuu että luonnonkosmetiikan tuotekehitys menee tällä hetkellä sellaisilla harppauksilla eteenpäin että rako normikosmetiikkaan kapenee koko ajan – mitä siis tulee koostumusten monipuolisuuteen ja kosmeettiseen fiilikseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *