Valintojen tantereella

Asunnon tyhjentämisessä raskainta ei ole pakkaaminen vaan luopuminen – ja valinnat. Eritoten valinnat, jotka ovat minulle vastenmielisintä mitä tiedän.

Teen melkein mitä hyvänsä, että minun ei tarvitsisi valita – ja nyt teen hommaa, jossa ei muuta joudukaan kuin valitsemaan.

Kasoittain tavaraa joista vanhimmat yli 20 vuoden takaa. Kaikki käytävä läpi, jokainen tavara otettava käteen, mietittävä, valittava. Mennä vai jäädä?

Olen kirjoittanut blogissa paljon jemmaustaipumuksestani, ja tämä ominaisuuteni näkyy tietysti myös Ahvenanmaan kodissa. Olen vuosien varrella karsinut täällä jo paljon ja kuvittelin, että jäljellä olevat tavarat olisi nopea kammata läpi, mutta totuus oli ihan toinen. Aidosti järkevää Tampereelle mukaan vietävää täällä ei olisi paljon, mutta tunnepitoista ”miten tästä voi luopua” -sälää sitäkin enemmän.

Kellarin häkkivarastossa on laatikoittain tavaraa, josta osa on kulkenut mukanani siitä saakka, kun lähdin lapsuudenkodistani. En enää muistanut, että olin aikoinaan tuonut mukanani mm. kaikki julisteet ja kuvat, joita minulla oli huoneeni seinällä lukioikäisenä..! Tänne ne ovat kulkeneet muuttokuormassa vuonna 2004, ja täällä ne yhä ovat säilössä 18 vuotta myöhemmin…! Apuahh! (Kellastunut H&M-mainosliite jossa A3-kokoinen Johnny Depp, anyone…?)

Tavaran läpikäyminen on ollut raskaampaa kuin kuvittelin. Helpointa olisi, kun ei joutuisi näkemään näitä nuoruuten ja menneisyyteen liittyviä esineitä ollenkaan. Jos joku heittäisi ne pois kaikessa hiljaisuudessa, en muistaisi suurinta osaa niistä koskaan. Eikä tarvitsisi käydä läpi tunteita, joita ne herättävät. Mutta eihän kukaan tee tätä mun puolesta.

Oivalsin, että syy siihen, miksi ikivanhat kännykät, söpöt muovidinosaurukset, teini-iän päiväkirjat ja hassut koulussa askartelemani kuvis-tunnin tuotokset ovat yhä varastossani on siinä, että minun on aina ollut yhtä vaikeaa tehdä päätöstä heittää ne pois. On ollut helpompaa säästää ne kuin tehdä päätös. Siksi ne ovat siirtyneet aina vain uuteen varastoon ja osoitteeseen.

Ja… eipä tämä ole nyt 4-kymppisenä yhtään sen helpompaa.

Miksi mun pitää olla niin ärsyttävän tunteellinen ja kokea, että esineilläkin on suunnilleen tunteet.

Tällaisia tavaroita olen lajitellut viime päivinä:

Sadoittain vanhoja kirjeitä

Vanhoja kosmetiikkapurkkeja; hiuskiinteitä, mousseja, shampoita, hoitoaineita…

Kynsilakkoja

Lakanoita ja pyyhkeitä

Kirjoja, joista monia en ole koskaan lukenut

Kaikenlaista My Little Pony -tavaraa pussilakanoista servetteihin ja käsilaukuista lyijykyniin

Avaamattomia G3 -My Little Pony -pakkauksia (säilytin avaamattomina koska ovat siten arvokkaampia!)

Elektronisten laitteiden käyttöohjeita

Työvaatteita

Korkokantakenkiä (!)

Talvitakkeja – mm. kaksi identtistä toppatakkia eri väreissä, kumpaakin käytetty ehkä pari kertaa

Kertakäyttöastioita (hankittu joskus picniccejä varten)

Aurinkomatkojen 2000-luvun alun esitteitä

Vogue-lehtiä 90-luvulta

Trendi-lehtiä 2000-luvulta

Pieniä koriste-esineitä; keraamisia pöllöjä, kuivattuja kukkia ja tammenterhoja, kuusenkäpyjä…

Valtavat määrät erilaisia kynttilänjalkoja, -alusia ja tuikkukippoja

Taidepostikortteja, joita olen sekä ostanut että vastaanottanut – koristelin näillä yhteen aikaan huoneen seiniä

Matkamuistoja Prahan matkalta vuodelta 1995

Kehystettyjä kuvia entisestä puolisostani

Vanhoja itse tekemiäni valokuvakalentereita

Taskukalentereita vuodesta 2003

Kuitteja tapahtumista ja ostoksista, joilla on ollut jokin tunnemerkitys

Monia tavaroita olen saanut heitettyä pois, kuten 20 vuotta vanhoja pussilakanoita, rikkinäisiä astioita ja vanhoja lehtiä. (Vogueiden kanssa tosin käännyin rappukäytävässä takaisin. Jätin ne vielä odottamaan harkintaa kesäkuuhun. Vanhat muoti- ja kauneuseditorialit ovat jäätävän kiinnostavaa katseltavaa…)

Mutta: yhtä moni tarpeeton mutta muistorikas tavara on siirtynyt jälleen uuteen muuttolaatikkoon jatkaakseen elämäänsä jälleen yhdessä Sannin kodissa.

Koska… mun on yhä vain pakko myöntää tämä: luopuminen ja valinnat voivat olla niin raastavan vaikeita, että niiden nostattamia tunteita välttääkseni raahaan laatikoita mieluummin mukanani. Laatikoita, joita en koskaan avaa, mutta mun ei tarvitse tehdä valintaa.

En ole tästä ylpeä, mutta en vain ole tarpeeksi vahva tähän.

.

Miten te olette ratkaisseet vanhan, muistorikkaan tavaran kohtalon..?

hyvinvointi onnellisuus
Kommentit (45)
  1. Ensiksi kysymys : Kenelle säästät näitä ja tietääkö ja ymmärtääkö se joku, mitä nämä kaikki merkitsevät ja edes ovat? Olet lapseton, kuka siis perisi kaiken tämän?
    Olen loistava luopumaan tavaroista, heitin jopa valokuvakansiomme muutama vuosi sitten remontinpaniikissa pois. Poistin kymmenisen Ikeakassillista kirjoja. Annoin kirppareille ja kuka oli vailla kulhoja, vaaseja, astioita ym. Enkä perään parkunut.
    Miksi säästää jotain ja täyttää kaappinsa tavaralla, mitä ei tarvitse, mille ei ole käyttöä?
    En ole tunteeton, olen realisti ja vanhempieni kodin tyhjentänyt, vanhempieni, jotka eivät mitään heittäneet pois.

    1. Ensiksi kysymys : Kenelle säästät näitä

      Itselleni, en ketään muuta varten.

      Miksi säästää jotain ja täyttää kaappinsa tavaralla, mitä ei tarvitse, mille ei ole käyttöä?

      Tunteet eivät ole selitettävissä järjellä. Jos pois heittäminen olisi pelkästään järjen asia, mitään jemmausongelmaa ja monien ihmisten nurkkiin kertyviä tavararöykkiöitä ei olisi olemassakaan….

  2. Ymmärrän sua niin!! Samasta syystä en itse halua koskaan enää muuttaa, jos suinkin mahdollista. Erityisesti minua hellytti hoitamiesi lasten ruotsinkieliset tervetulotoivotukset sinulle (lomanko jälkeen?). Minusta esineilläkin on sielu, tavallaan. Tai ne saavat sielun viimeistään siinä vaiheessa, kun solmimme niihin tunnesuhteen. Sen jälkeen muki ei ole enää koskaan ”mikä tahansa muki” vaan juuri se tietty, yksi ja ainoa kaltaistensa joukossa. Voimia ja kärsivällisyyttä sinulle muuttourakassasi. Muistot rakkaaksi käyneestä asunnosta säilyvät joka tapauksessa!

    1. ❤️

      Erityisesti minua hellytti hoitamiesi lasten ruotsinkieliset tervetulotoivotukset sinulle (lomanko jälkeen?)

      Luulen, että lapset olivat kirjoittaneet nämä kirjeet silloin, kun vasta saavuin heille, eli näillä kirjeillä he halusivat toivottaa minut tervetulleeksi taloon. ❤️ Ronjan kuva jonka vieressä hän kertoo, miltä hän näyttää, viittaisi siihen. ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *