Zinzino Balance Oil on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tärkeä lisäravinne

Zinzino Balance Oil on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tärkeä lisäravinne

Olen syönyt kalaöljykapseleita oikeastaan niin kauan kuin muistan. Ne ovat aina olleet siinä perusvitamiinisetissä, jonka syön joka aamu, samoin kuin meillä koko muukin perhe. Meillähän on vitamiinit värikoodatuissa kupeissa, jolloin on helppo huomata, jos joku on unohtanut napata päivän vitamiinit.

Hyvinvointi on aina kokonaisvaltaista

Vitamiinien ja lisäravinteiden kohdalla puhutaan usein niiden täsmävaikutuksista tiettyihin toimintoihin tai sairauksien ennalta ehkäisemiseen ja minimoimiseen. Kalaöljy tukee minusta kuitenkin ihmisen kokonaisuutta. Ne ravitsevat ihoa, silmiä,  muita elimiä, aivoja jatukevat  koko toimivuuttamme.

Viime vuosina olen muutenkin entistä selkeämmin huomannut, ettei oikeastaan ole erikseen fysiikkaa ja psyykettä, vaan kaikki hyvinvointi on yhtä. Yhden toiminnan ravitseminen hyödyttää koko terveyttämme. Jokainen ajatus käynnistää meissä myös fyysisiä toimintoja, huomaammepa sitä tai emme. Samoin jokainen fyysinen toiminta saa aikaan ajattelua, tuntemuksia ja tunteita.

Balance Oil

Hormonit ovat mukana kaikessa, ne ovat toimintamme ja tasapainomme punainen lanka. Juuri tämän kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin takia pidän kalaöljyä yhtenä tärkeimmistä lisäravinteista.  Öljyn nauttiminen sisäisesti on tärkeää, koska kaikki näkyvä aines meistä muodostuu soluista ja jokaisen solun kuorikerros öljystä. Tämän takia laadukas kalaöljy pitää yllä hyvinvointiamme, fysiikkaamme ja fyysistä energiatasoamme. Yhtä lailla se on tärkeää aivoille ja mielelle.

Huomasin tämän jo silloin, kun poikamme aloitti koulunkäynnin. Poikkeuksellisen aktiivinen kaveri keskittyi huomattavasti paremmin otettuaan joka aamuiset kalaöljykapselinsa. Eron huomasivat opettajatkin.

Myös oman hyvinvoinnin ylläpito on monesta koostuva kokonaisuus. Koska hyvinvointi on oman intohimoni kohde, syön mielelläni laadukasta ravintoa, otan säännöliset lisäravinteet, liikun joka päivä ja yritän huolehtia riittävästä levosta, ulkoilusta ja positiivisista asioista elämässäni. Pidettyäni huolta näistä hyvinvoinnin peruspilareista vuosia, voin olla vain kiitollinen ja tyytyväinen omasta voinnistani.

Balance Oil testaus

Laadukas kalaöljy osana hyvinvoinnin tukipilareita

Sain viime vuonna tuotteita kokeiluun Zinzinolta tuotteita blogikollegani Heidi Ekholm-Talasin kautta. Ainakin koko se aika, kun olen niitä käyttänyt, on ollut yksi terveyteni ja jaksamiseni kannalta yksi elämäni parhaita.

Olen jaksanut hoitaa ison työmäärän energisenä ja luovana. Olen kehittänyt työn kuvaani ja samalla jaksanut keskittyä moniin olellisiin asioihin. Olen treenannut enemmän kuin vuosiin ja nauttinut siitä. Minulle tyypilliset päänsäryt ovat pysyneet lähes pois ja sairauspäiviä ei ole tainnut olla ainuttakaan. Elämä tuntuu olevan hyvässä tasapainossa. Ainakin voisin sanoa, että olen tehnyt asioita oikein ja että nämä tuotteet ovat osaltaan auttaneet ja tukeneet omaa hyvinvointiani.

Viimeinen kalaöljypullo loppui pari kuukautta sitten, minkä jälkeen olen korvannut sitä kaupasta saatavilla kalaöljykapseleilla. Tässä ajassa huomaan sellaisen eron, että olen tämän vuoden alussa nukkunut paljon huonommin kuin aikaisemmin.

Kalaöljyssä pätee sama kuin monessa muussa tuotteessa; niistä on saatavilla todella paljon erilaisia tuotteita. Eri kalaäöljyä joissa on myös hyvin erilaiset kalaöljypitoisuudet.

Zinzinon BalanceOil on tutkitusti oikeanlaisessa ja tehoavassa muodossa

Tiedemaailma on yksimielinen siitä, että kalaöljyn sisältämä Omega3 on ihmiselle välttämätöntä. Samalla kuienkin saadaan ristiriitaisia tutkimustuloksia kalaöljykapselien ja muiden Omega3-valmisteuista. On todettu, että kaikista tuotteista ei tosiaankaan ole hyötyä, vaan oleellista on, että annostus on riittävä, tuote sisältää tarpeeksi rasvahappoja ja kalaöljy on riittävästi suojattu, jolloin se ei härskiinny ja menetä tehoaan. On tärkeää, että annostelu suunnitellaan yksilöllisesti ihmisen koko huomioiden. Zinzinon BalanceOilissa on kiinnitetty huomiota juuri näihin seikkoihin ja se on tutkitusti toimiva tuote. Lisää kiinnostavaa tietoa sen terveyshyödyistä ja ominaisuuksista löytyy  täältä.

Zinzinon tehokkuutta omalla kohdallaan ei tarvitse arvailla. Ennen aloittamista testataan helpolla ja tieteellisesti hyväksytyllä menetelmällä oma sen hetkinen rasvahappotasapaino. Zinzinon käytön jälkeen testi osoittaa sen konkreettiset hyödyt. Heidi on kirjoittanut havainnollisesti omista testeistään sekä niiden tulosten analysoimisesta ravintoterapetin avulla omassa zinzino test -aiheisessa kirjoituksessaan.

* Tuotteet saatu testiin Zinzinolta

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *