Ystävät, mansikat ja kuumat kesäpäivät

Ystävät, mansikat ja kesäkuulumiset

Ihanat aurinkoiset kesäillat ovat tulleet takaisin ja sääprofeettojen perusteella jatkuvat vielä pitkään. Lämmin kesä on vienyt mukanaan sisätiloista rannoille, puistoihin, grillien ja kuistien äärelle.

Kaikki näyttää, tuoksuu, tuntuu ja maistuu paremmalta ulkona. Saaressa tulee vain nukuttua sisätiloissa ja kaupungissakin on ihan parasta hakeutua ystävien kanssa nauttimaan hyvästä seurasta, ruoasta ja juomasta ulos. Kesällä  kaikki on helpompaakin, niin kuin totesin postauksessa Kesän huolettomuus ja juhannuksen helpoin drinkkivinkki.

Taas muuten oltiin Fresitojen äärellä, kun tapasimme viime viikolla pitkästä aikaa tyttöporukalla. Onneksi parhaat ystävät tunnistaa siitä, että on aina yhtä helppoa jatkaa siitä, mihin on joskus viimeksi jääty – vaikka siitä viime kerrasta olisi kulunut pidempikin aika jokaisen kolutessa maailmalla omia reittejään.

Ei ihme, että Fresita on suomalaistenkin suosikkijuoma. Kuka ei rakastaisi kesää ja mansikoita? Kun puhutaan kesäherkuista, on puhuttava mansikoistakin. Mansikat kuuluvat salaatteihin, jälkkäreihin, aamiaiselle, piknikille – tai jos minulta kysytään, niin ihan kaikkeen. Ja niistähän Fresita Strawberrykin on tehty. Aidoista käsinpoimituista mansikoista. Ehkä siksi Fresita alkaa löytää meillä jo omia perinteitä.

Sillä oikeastaan meidän tämänkin vuoden kesäfiilikset alkoivat. Fresita oli meillä juhlajuomana jo alkukesän ylppäreissä – Nyt muuten huomaan, miten onnistunut kesä onkaan, kun tuntuu että juhlista on jo ikuisuus, vaikka kesä on vasta puolivälissä. Tästä kesästä on ehditty todella nauttia. Uida meressä, matkustella, käydä Linnanmäellä, saunoa, loikoilla saaren kallioilla, käydä uusissa ravintoloissa. Ah, tänä kesänä on tosiaankin päästy karistamaan kevään stressit oikein kunnolla.

Ja parasta on se, että kesästä ehtii nauttia vielä pitkään ja tehdä piristäviä exempore-asioita – kuten tavata hyvien ystävien kesken, tehdä hyviä ruokia ja kilistellä raikkaita juomia.

hyvinvointi onnellisuus ystavat mita-minulle-kuuluu
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *