Vapaapäivän aamiainen

SÄÄT eivät ehkä ole olleet tänä kesänä tähän mennessä ihan toivotunlaiset. Mutta niitä kum ei oikein voi muuksi muuttaa, pitää yrittää nauttia siitä, mitä saa. Jos sunnuntaiaamun ikkunasta ulos kurkkaus ei houkuttele heti ulkoilrmaan, voi aina nautiskella pitkän ja kiireettömän aamiaisen sisällä. Parastahan lomissa ja vapaapäivissä on juuri aikatauluttomuus, josta pääsee nauttimaaan eritysesti aamuisin.
Vaikka arkisinkin herään aikaisin ja järjestän itselleni aikaa joogaamiseen ja kunnon aamiaisten tekemiseen, on silti kiireen tuntu aina läsnä. Niinpä vapaa-aamuina koko päivään saa kivan startin, kun hauduttaa ison kupin kuumaa, tuoksuvaa teetä ja nautiskelee aamiaisen rauhassa.
Samalla voi taas muistuttaa itselleen, miten tärkeää rauhassa syöminen on. Että keskittyy siihen, mitä syö, pureskelee ruuan kunnolla ja ehtii maistella ja nauttia kaikista mauista. Niin ruoka sulaakin parhaiten, ravintoaineet imeytyvät ja tuottavat kropalle ja mielelle hyvää oloa.
Meillä on herkuteltu tuoreilla marjoilla. Odotan kieli pitkällä, että kotimaisten mansikoiden hinnat saadaan hieman kohtuullisemmiksi ja metsämustikat kypsyvät. Tänä vuonna niitä on aikomuksena pakastaa syksyn ja talven varalle reilusti. Lempi-smoothieni ja  jälkkärini syntyvät juuri niistä. Marjoissa on myös todella vähän hiilareita, esim. moniin hedelmiin verrattuna.
Juuri nyt nautitaan ylellisinä aamiaishetkinä vielä kohtuuannoksina mansikoita ja pensasmustikoita. Nautinnollista sunnuntaita!

 

 

Vapaapäivän VHH aamiainen:
  • Pekonia
  • paistettuja munia
  • paistettuja tomaatteja sulatetulla juustolla
  • luonnonjogurttia luonnonstevialla (CocoVin supermakea)
  • mustikoita
  • mansikoita
  • teetä
  • vettä

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *