VHH Lohimedaljongit kanttarellikastikkeella ja kukkakaalilla

Yksi ihanimpia syysruokia on kermainen kanttarellikastike ja lohi. Perinteisestihän se tarjoillaan perunoiden kanssa, mutta vähintään yhtä hyvä ja terveellisempi ja vähähiilarisempi annos (tai sitten vain kivaa vaihtelua) tulee, kun lisukkeena onkin haudutettu (tai keitetty) kukkakaali.
En ole viime vuosina ollut kovin hyvä kanttarellien löytämisessä ja tämäkin setti tuli meille Prismasta. Tietysti se olisi vielä parempaa ja syksyisempää, kun löydön olisi tehnyt itse raikkaassa metsässä kumpparit jalassa, mutta suloisia ja hyviä ne ovat kaupankin hyllyiltä poimittuina ; )

Olen käyttänyt aika paljon punasipulia tänä kesänä. Sen mieto ja miellyttävä maku sopii raakana ja kypsänä moneen. Tällä kertaa päätin käyttää punasipulia kanttarellikastikkeeseenkin.

Sienet huuhdellaan ja palastellaan ensin. Huonot osat poistetaan veitsellä. Sitten niitä haudutellaan pannulla voin ja öljyn seoksessa, kunnes neste on haihtunut. Sen jälkeen lisätään sipulit ja ruskistetaan hetki. Lopuksi lisätään kerma ja annetaan vielä hautua muutama minuutti.

Lohet kannattaa leikata medaljongeiksi itse, niistä onkin aiempi postaus täällä. Ne valmistuvat myös nopeasti pannulla, kypsymistä on helppo seurata medaljongin sivuosasta.

Kukkakaalin voi tietenkin keittääkin. Itse usein höyrytän sen kypsäksi kerroskattilan yläosassa. Kukkakaali kannattaa laittaa kypsymään heti, kun aloittaa ruuanlaiton, että koko ateria kypsyy samaan aikaan.

VHH Lohi kanttarellikastikkeella

Litra kanttarelleja
2 punasipulia
voita ja oliiviöljyä paistamiseen
suolaa ja pippuria
2 dl kermaa

800 g –  1 kg lohta
tilliä
suolaa, pippuria
sitruunaa
1 iso tai 2 pientä kanttarellia

Tarkemmat ohjeet ylhäällä kuvien yhteydessä.
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *