Veneretkeltä yrtti-juustosalaatille

Mistä on hyvät lauantait tehty? Ainakin tänään on nautittu taas veneretkestä, auringosta ja merituulesta, kuumasta rantahiekasta ja kallion pinnasta, tyttöjen kivasta seurasta.

On ihan vaan oltu, ihailtu maisemaa, kuunneltu musiikkia, lueskeltu lehtiä ja  pulahdeltu. Koiruuskin on nauttinut viileästä merivedestä. Miksi muuten ravistamisen pitää aina tapahtua ihan ihmisten ja kuivien tavaroiden vieressä?
Retkeltä paluuta viivyteltiin niin pitkään, että mökkirantaan palattaessa ladottiin myöhäiseksi lounaaksi pikaiset juustosalaatit lautasille. Ja taas ulos nauttimaan. 

Pidän aina tuoreita yrttejä saatavilla. Ranskan rakuuna oli minulle tämän kesän uusi tuttavuus ja muutenkin kuulemma harvinainen. Sain sen tuliaisiksi Haminan torilta ja olen aika ihastunut siihen. Maku on voimakas, raikas ja anismainen. Olemme käyttäneet sitä mm. grillilihan kanssa. Minusta se on erinomainen suun raikastaja ja pureskelenkin lehden tai pari yleensä joka ruokailun jälkeen.

Minttua kasvaa kodin ja saaristotalon pihoissa ja sehän leviää ahkerasti. Ulkosaareen  tuon aina irto-oksia, jotka viihtyvät vesilasissa tuoreina vaikka viikkoja. Syön sitä hedelmien ja marjojen kanssa jälkkäreillä ja aamiaisjogurteissa.

Oregano on lempiyrttini. Sen tuoksu on huumaava ja syön sitä lähes kaikissa salaateissa.

Stevia on aika harvinainen Suomessa. Ostan kotipihaan taimen aina keväällä Muhevaiselta. Irtolehtiä saareen  tuon pussissa. Ne säilyvät hyvin jääkaapissa ja maku on niin vahvan makea, että puolikas lehti revittynä silpuksi makeuttaa minkä tahansa annoksen. Stevia kasvaa ruukussa koko kesän, mutta ei kestä pakkasia eikä oikein pärjää sisälläkään.

Jälkkäriksi löytyi saunan edestä vielä ahomansikoita. Tasajako pieniin mukeihin ja päälle mintunlehdet. 

Päivän namnam -annos

Vähähiilarinen juustosalaatti, max 30 g hh/annos:
Salaattia
Avokadoa (0,5/annosa)
Kurkkua, tomaattia, porkkanaa/paprikaa yms.
Yrttejä, tässä basilikaa ja kevätsipulin varsia
Kurpitsansiemeniä
Mozzarekkaa, Auraa, Goudaa 
Öljyä, punaviinietikkaa, sitruunaa, pestoa.

Jälkiruuaksi ahomansikoita ja minttua

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *