Vähähiilarinen teehetki

Pari viikkoa sitten odottelin ystävää teelle ja kuvasin samalla, mitä olin kattanut pöytään. Nyt viimein kuvat pääsevät blogiin asti. Teepöydässäkään ei aina tarvita valkoisista jauhoista ja sokerista tehtyä mussuteltavaa, joka toki varsinkin pimeään vuodenaikaan pyrkii sinne innokkaasti. Pientä purtavaa syntyi hetkessä terveellisistä aineista.
Sipaisin kylmäsavustetuille lohisiivuille ja ohuille häränpaistileikkeleille piparjuurituorejuustoa ja kääräisin ne rullille. Lohirullista saisi siistimpiä, kun levittäisi kelmun pöydälle ja sille tasaisen pinnan lohisiivuista, jotka voitelisi tuorejuustolla. Sitten kääräisisi koko levyn tiukalle rullalle kelmun avulla, laittaisi viileään jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi ja leikkaisi terävällä veitsellä kauniiksi siivuiksi, kuin minikokoisiksi kääretorttupaloiksi.
Tämä oli kuitenkin pikaversio, jossa sipaisin juuston sisään ja kääräisin lohisiivun rullalle ja koristelin nopsasti lautasen lohinyytit parilla salaatinlehdellä ja sitruunasiivuilla.

 

Häränpaistileikkeistä tein samanlaiset rullat. Niiden seuraksi sopii hyvin ohueksi siivutettu pehmeän kypsä vesimeloni.

 

Proteiini- ja öljypitoisista raaka-aineista koottu teepöydän hyöty on myös hyvä olo jälkikäteen, ilman ähkyä ja sokerihumalaa. Muutama rulla toimii hyvin jo pienenä ateriana, täyttää ja pitää verensokerin tasaisena. Ainakin omalla kohdalla en ollenkaan kaipaa sokeripitoisten ruokien aiheuttamaa väsymystä varsinkaan marraskuussa ; )

 

VHH-pikkupurtavat teepöytään
 
Kylmäsavustettuja lohisiivuja
ohuita häränlihasiivuja
piparjuurituorejuustoa siivujen sisään
koristeeksi salaattia ja sitruunaa
(hunajameloni siivuina, vhh-ruokavaliossa nauti vain pieni pala, jos sitäkään)

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *