Uusi Disneyn Beauty and the Beast on huikea aikuisten satu

Uusi Disneyn Beauty and the Beast on huikea aikuisten satu

Uusi Disneyn Beauty and the Beast / Kaunotar ja hirviö

Kävimme blogitiiminä katsomassa Disneyn uuden Beauty and the Beastin ennakkonäytöksessä pari päivää ennen sen maailmanensi-iltaa. Huomasin samalla, että en ole käynyt leffassa aikoihin. Kokemus oli huikea ja vielä paljon enemmän kuin peruselokuvailta.

Uusin Kaunotar ja hirviö on 3D-tekniikkaa eli se katsotaan lasit päässä. Olen aina hieman vierastanut sitä, ehkäpä keskinkertaisten sisältöjen takia, mutta nyt päästiinkin ihan eri tason kokemukseen. Kolmiulotteisuus oli toteutettu viimeisen päälle taitavasti ja toimi leffassa todella hyvin. Sillä ei mässäilty liikaa, vaan se oli sopiva tehostekeino ja toi upeasti esille muutenkin yltäkylläisen visuaalisen ilotulituksen parhaita paljoa.

Mietin jo etukäteen, että koska nykyään en juurikaan katsele yli tuntia kauempaa sarjojakaan, alkaako yli 2 h pituinen leffa kyllästyttämään. Ei todellakaan. Aika meni kuin siivillä. Yhtäkään tylsää hetkeä ei ollut, kun upea tarina täynnä tunnetilojen vaihteluita, musiikkia, maisemia, tiloja, hahmoja, yksityiskohtia ja draamaa, olikin yllättäen nopeasti ohi. Ja posket vielä pitkän aikaa kipeinä hymystä, jota ei meinannut millään saada loppumaan.  Ihana aikuisten satu, suosittelen!

Näytteijävalinnatkin olivat minusta menneet ihan nappiin. Luke Evans vetää täydellisesti moukkamaisen ketkuilijan roolin, samoin kuin Downtown Abbeyn Matthewna tunnettu Dan Stevens hirviön – ei varmasti muuten mikään helppo nakki hikoilla valtavassa asussa osaksi animoidussa leffassa. Emma Watson oli kuin tehty modernin prinsessan rooliin, tasa-arvoa ja reiluutta puolustava peloton nuori nainen, jolla on sydän paikallaan.

Tästä elokuvasta vielä erityisen kokemuksen teki vielä se, että meillä katsottiin Kaunottaren ja hirviön piirrettyä versiota tietysti paljon tyttären ollessa pieni. Satu on alunperin saanut alkunsa 1700-luvun kansantarinasta ja toimii vuosisadasta toiseen. Nyt  sen jutut palautuivat mieleen ihan uudella tavalla, ihanat puhuvat teekupit, pelottavat sudet ja upeat satulinnat… tämän päivän huipputekniikalla, visuaalisuudella ja musiikilla toteutettuina.

Kiitos The Walt Disney Company Nordic hienosti järjestetystä elämysillasta. Leffan jälkeen pääsimme vaihtamaan kokemuksia ja  herkuttelemaan ruusuisiin (tietysti teema seurasi mukana) tunnelmiin Tennispalatsin yläkerran sviittiin – tyylikkääseen piilopaikkaan, jonka olemassaolosta en aikaisemmin edes tiennyt.

Leffan traileriin pääset tästä.

              Elokuvaillan tarjosi The Walt Disney Company Nordic

hyvinvointi treffit
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *