Tuoreet ahvenet juhlistavat arkiruokailun

Kalastus (miehelle) ja kalan kokkaaminen ja syöminen (koko perheelle) on meillä mieluisaa puuhaa. Tein kesällä useammankin kalastusaiheisen postauksen ulkosaaresta, esim. Ahvenia merituulessa ja Tärkeitä kalaöljyjä luonnonkaloista. Kesällä kalansyönti on meillä päivittäinen il, mutta talvella tuore kala on suorastaan ylellisyyttä. Viime viikolla pääsimme siitä ylellisyydestä nauttimaan, kun mieheni vanhemmat toivat meille saaristosta samana päivänä verkoilta saadun ahvensaaliin.
Kalan lisukkeeksi ei aina tarvitse tarjota perunaa, vaan vähähiilarisempana vaihtoehtona oikeastaan kaikki vihannekset ovat sopivia. Nyt höyrytimme kerroskattilassa ruusukaaleja ja porkkanaa ja pannulla voissa paistuivat mehevät sipulirenkaat.


Mies fileerasi kalat, joiden pintaan hieroin oliiviöljyä (hyvä italialainen ohje, jota sovellan kaikkeen lihaan). Mausteiksi riitti taas myllystä jauhettu merisuola ja mustapippuri. Paistoin kalat pannulla oliiviöljyn ja voin sekoituksella molemmilta puolilta. Jos kalafile kovasti käpristelee, voi sen päälle asettaa pyöreäksi leikatun voipaperin palan, jonka päälle paistamisen alussa (nahka alaspäin) noin minuutin ajaksi painoksi tyhjän kattilan. Sillä tavalla fileistä tulee aivan suoria ja tasaisia. Itse en nyt tehnyt niin, koska suurta käpristelyä ei syntynyt ja ahvenet ovat minusta kauniita oikean kalan muotoisina.

Ruokailu on aina pieni juhlahetki, jolloin nautiskellaan hetki yhdessä ja käydään läpi päivän kuulumisia ja suunnitelmia, joista ei tunnu olevan koskaan pulaa. Yritys on saada koko perhe samaan aikaan pöydän ympärille, mikä nykyisillä aikatauluilla ei valitettavasti läheskään aina toteudu.

Saimme kauniit kalaveitset lahjaksi appivanhemmilta ja ne tietysti kruunasivat tämänkin kala-aterian. Googletin kalaveitsistä hauskoja historian tarinoita ja olettamuksia. Ne tosiaan tekevät kokonaisen kalan käsittelyn helpommaksi – pitääkin kuvata nuo kaunokaiset tänne blogiin.

Pöydästä löytyy myös paljon muita tarinoita omaavia esineitä; äidiltä saadut hopeiset kynttilänjalat, isoäidin virkkaama pitsiliina. Jopa astiasto (jota etualan tyhjä ”risteilijä” edustaa) on häälahjamme pian 20 vuoden takaa. Lautasissa ei ole narmuakaan – vaikka itse asiassa olisin jo valmis päivittämään ne uusiin. 
Tämä on joskus laadukkaiden esineiden dilemma. Vaikka ehdottomasti arvostan vanhoja esineitä ja laatua, ei kaikkia käyttöesineitä halua pitää vuosia tai vuosikymmeniä – mutta tosilaalta, sitä vartenhan on apuna kierrätys. Ja sitten toisaalta oma makukin vaihtelee, tämä sitruunoiden alle päässyt 70-luvun Fianza-lautassarja on nykyään ihan suosikkejani. 
VHH-kala-ateria max 30 g hh/annos:
ahventa tai tietysti mitä tahansa tuoretta kalaa (kaikki kalat ovat käytännössä hiilarittomia)
merisuolaa, pippuria
öljyä ja voita
fileiden paistaminen täällä
tilliä, sitruunaa
lisukkeeksi kasviksia maun mukaan, nyt aterialla oli:
ruusukaalia ja porkkanaa höyrytettynä, voita päällä
sipulirenkaita paistettuna voissa ja öljyssä
keitettyjä kananmunia
Kommentit (2)
  1. Mistähän tuollaisen lautasen saisi? Äidiltäni puuttuu yksi kappale juuri tuota sinistä. Olisi aika täydellinen joululahja, eikö? 🙂

  2. inspirations
    26.10.2014, 21:48

    Hei! Tarkoitatko tuota sinistä tummempaa pikkukukallista? Se on Arabian vanhaa Faenza-sarjaa 60-luvulta ja tuo toinen, jossa on vaaleansininen reunus valkoisessa lautasessa, on Arabian Ballladisarjaa 90-luvulta. Minullakin on aika vajaat sarjat jo molempia ja kummankin valmistus on lopetettu. Olisi tosiaan täydellinen joululahjaidea! Molempia löytyy googlettamalla ja esim. tuota Faenzaa ainakin täältä: http://www.laatutavara.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *