Tunnelmalliset kesäjuhlat sisällä sateen sattuessa
Kiitokset kostealle kesäsäälle, meillä vietettiin tyttären rippijuhlia lauantaina sisällä. Koska meillä on suojaisa piha, oli tietenkin ajatuksena viettää kesäkuun viimeisen viikonlopun juhlat ulkona. Olin jo suunnitellut kuisteille ja nurmikolle paljon pöytiä, pastellivärisiä pöytäliinoja ja luonnonkukkia.
Onneksi säätiedotus osasi varoittaa meitä jo ajoissa eikä ilma tullut yllätyksenä. Ja onneksi saimme lainaksi toimistoni vierestä kuusi pöytää ja 30 valkoista kaunista tuolia. Yhden illan silittelin valkoisia suuria liinoja pöytiin. Raivaamalla tilaa muilta esineiltä ja järjestämällä pöydät kolmeen ryhmään, saimme järjestettyä avonaiseen olo- ja ruokahuonetilaamme monta kymmentä istumapaikkaa. Koska menu sisälsi lämpimän ruuan, halusimme kuitenkin, että kaikki pääsevät syomään kunnon astioista ja istumaan rauhassa pöytien ääressä.
Olin ajatellut ulkopöydille maljakoihin vaaleanpunaisia lupiineja ja hentoja valkoisia koiranputkia. Sisäpöytiin en halunnut tuoda korkeita maljakoita ja suunnittelin sinne matalat asetelmat hempeän vaalenpunaisista ruusuista, luikertelevista murateista ja pienemmistä pinkeistä leikkokukista. Sävyt tulivat tyttären juhlamekosta, jonka ostimme toukokuisella Kreetan matkalla.
Rakastan leikkokukkia ja nautin kukkakoristelun suunnittelusta juhliin. Kukka-asetelmat ostin Bieder-kukasta. Sieltä ostin aikanaan hääkimppuni ja kukka-asetelmat molempien lastemmme ristiäisiin. Ennen häitämme hyvä ystäväni suositteli minulle kyseistä kukkauppaa juhlakukkien hankintaan ja nyt suosittelen sitä mielelläni eteenpäin. Siellä on helppo sopia omaan makuun, budjettiin ja toivomuksiin sopivat kukat. Asetelmat on aina tehty huolellisesti ja ne kestävät pitkään.
Tunnelmaa tiivisti juhlissamme sisällä olon lisäksi aikataulut. Rippileirin vanhempainillassa meille selkeästi kerrottiin, että kirkko kestää tunnin. Yksi äideistä vieä varmisteli tätä, koska heidän aiemmissa juhlissaan kirkko venyi tupla-ajaksi ja suoraan kotiin kutsutut vieraat odottelivat jo kotiovella kirkon vielä jatkuessa. Onneksi kahvia keittämään tullut ystävä oli päästänyt heidät sisään. Tämän tarinankin jälkeen meille vakuuteltiin, että tässä seurakunnassa kirkot eivät venähdä aiottua pidemmiksi.
Ja kuinkas sitten kävikään? Kirkko kestikin tuplasti eli kaksi tuntia. Olimme kaiken varalta menneet kahdella autolla ja mies lähti kesken kaiken kiireesti tekemään viime hetken valmisteluja, kun minä jäin kirkkoon. Ja loppuaikana keskittyminen konfirmaatioon oli hieman haastavaa, kun tiesin vieraiden jo saapuvan meille kotiin, kun me katselimme ehtoollisjonojen kasvamista. Juhlissa kuulin tämän saman toistuneen monella muullakin. Meillä tästä tiedosta ei päästä enää hyötymään, mutta opiksi muille kerrotaakoon siis, että lähes poikkeuksetta rippikirkot kestävät kaksi tuntia, vaikka etukäteen sanottaisiin toisin.
Myös tyttären ihastuttavia ystäviä oli tietysti kutsuttu. Tässäkin saimme pientä tiedonkatkosta syntymään; olimme ajatelleet, että he tulisivat muita vieraita myöhemmin ja heille oli vielä erikseen myöhäisillan ruuatkin varattuna. Juhlasankari oli kuitenkin kutsunut heidätkin samaan aikaan ja näin meillä oli suuri joukko ihaniin mekkoihin pukeutuneita kaunottaria ihastuttamassa sukulaisia ja perhetuttuja, mikä oli loppujen lopuksi aivan ihanaa.
Sade ei vahingossakaan lakannut hetkeksikään ja tyttöjen kuvaussesiotakin valmistellaan tässä kuistin reunalla sateen suojassa. Itse kuvista tuli aika softeja kameran tarkentuessa suuriin vesipisaroihin, kun yksi tytöistä kuvasi ystäviä nurmikolta suuren sateenvarjon alta. Kaiken kaikkiaa juhlat olivat ikimuistoiset ja ihanat vieraamme tekivät niistä lämminhenkiset ja tunnelmalliset.
Vieraina oli myös paljon suloisia pikkupoikia, pienin vasta ensimmäisiä konttausliikkeitään ottava puolivuotias suvun nuorin vauveli. Kuistilla pyöri suloinen ja pehmoinen 11-viikoinen koiranpentu <3 Lapsille järjestimme lelut omaan leikkinurkkaukseen, mikä osoittautui myös toimivaksi ideaksi – kun meillä ei enää “luonnostaan” ole pikkulasten tavaroita.
Pöydissä oli suuria lasisia “karkkikulhoja”, jotka olin ajatellut täyttää mansikoilla. Koska hyviä kotimaisia mansikoita ei ollut vielä kovinkaan helposti saatavilla, vaihtui idea väritykseltään sopiviin vaahtokarkkeihin. Niiden ympärille syntyi hauskoja tilanteita, kun pikkupojat kävivät napsimassa niitä ja tyttären ystävä keksi järjestää kilapilun teemalla “kuka tunkee suurimman määrän vaahtokarkkeja kerralla suuhun”. Ainakin naurusta päätellen moni onnistui kisassa hyvin.
Tänä kesänä on juhlittu molempia äidin ylpeyden aiheita <3 Viime kuussa jo pojan valmistujaisia Farangissa. Lisää kesäjuhlia on vielä tulossa, ehkä seuraavat pääsemme järkkäämään jo ulkona. Suunnittelin tuota tyttären kuvaa kiitoskorttiin, siksi siinä on päivämäärä mukanakin. Voi tosin olla, että se idea vielä vaihtuu.
Nyt on saatu jo pöydät, tuolit ja laina-astiat palautettua ja vähän hengähdettyä ja muisteltua lämmöllä kivaa juhlapäivää. Tuli ainakin todettua, että kyllä kesäiset puutarhajuhlatkin voi siirtää kokonaan sisälle. Juhlaruuista ajattelin tehdä vielä pari omaa postausta.