Täydellinen keto mustikkapiirakka

Täydellinen keto mustikkapiirakka

Vaikka metsässä mustikat ovat vasta kukassa, kuuluu ihana itsetehty mustikkapiirakka jo alkukesän herkutteluihin. Nyt on aika tyhjentää pakastimesta viimeisetkin marjat, jos sellaisia on. Meillä tosin varastot hupenevat aina jo marraskuussa, vaikka santsaisin mustikoita loppukesällä kuinka paljon. Siitä asti hankin kotimaiset mustikat kaupan pakastealtaasta. Niitä on onneksi hyvin saatavilla koko vuoden ja usein ihan kohtuulliseen hintaankin.

Paras mustikkapiirakka on minusta mehevä ja raikas. Siinä on reilusti mustikoita ja pehmeä juustokakkumainen täyte, joka ei ole liian makea eikä tuhti.

Paras resepti on tietysti helppo ja nopea. Sellainen, jota on kiva tehdä, koska siinä ei ole liikaa erilaisia vaiheita ja jonka aineet löytyvät mieluiten omasta kaapista tai helposti kauppareissun yhteydessä.

Sokeria ja viljaa en ole käyttänyt leivonnassakaan vuosiin. Tämänkin herkun pohja syntyy mantelijauheesta ja täyte mustikoiden lisäksi turkkilaisesta jogurtista. Makeuttamiseen käytän aina luonnollisessa muodossa olevaa steviajauhetta, esim. tätä, jota tarvitaan vain ihan hyppysellinen. Makeus kannattaa tietysti maistaa taikinasta oman maun mukaiseksi leivontavaiheessa.

Koko piirakassa on hiilareita ainoastaan 30 g ja yhdessä isohkossa palassa vain 3 g!

Täydellinen keto mustikkapiirakka

3 kananmunaa

hyppysellinen steviaa

1 dl mantelijauhoa

2 tl leivinjauhetta

2 tl psylliumia

vuoan voiteluun voita (tai vastaavaa)

  1. Sekoita munat vaahdoksi vatkaimella.
  2. Lisää stevia.
  3. Sekoita keskenään mantelijauhe, leivinjauhe ja psyllium.
  4. Lisää em. kuiva sekoitus munavaahtoon. Sekoita.
  5. Voitele vuoka ja tasoita siihen taikina lusikalla.
  6. Paistaa noin 200 asteisessa uunissa 10 minuuttia.

Täytteeseen:

3 kananmunaa

4 dl turkkilaista jogurttia

5 dl mustikoita

hyppysellinen steviaa

vaniljauutetta

(halutessasi hunajaa, jos et tee ihan keto versiota)

  1. Riko munat haarukalla
  2. Sekoita muniin jogurtti, stevia ja vaniljauute.
  3. Levitä marjat pohjalle (ja kaada hieman juoksevaa hunajaa päälle).
  4. Kaada täyte marjojen päälle ja tasoittele lusikalla.
  5. Paista noin 200 asteessa 30 minuuttia.
  6. Jäähdytä ja tarjoile kylmänä.
treeni-ja-ravinto reseptit ruokavaliot kasvisruoka
Kommentit (15)
  1. Elise Feodoroff
    21.7.2020, 15:56

    Ihana piirakka. Etsin yhteystietojasi, kysyäkseni voinko kirjoittaa ohjeen omaan blogiini yhden kuvasi kanssa + linkittää blogiisi.

    Elise

    1. inspirations
      21.7.2020, 17:14

      Heli Elise, kiitos kivasta kommentistasi. Yheystietoni löytyy tarvittaessa tuolta Bloggaaja-linkin alta. Voit hyvin kirjoittaa ohjeen ja laittaa blogiisi ja laittaa siitä linkin tänne. Kiitos paljon. Hyviä mustikkaherkutteluja sinulle 🙂

  2. Moi, kuuluuko täytteen olla löysää uunista otettaessa?

    1. inspirations
      14.8.2020, 11:04

      Moikka,

      Täyte ei ole ihan kiinteää uunista tullessaan ja sen vuoksi piirakan kuuluisi antaa jäähtyä kunnolla ja tarjoilla viileänä. Riippuu toki kuinka löysää tarkoitat.

      1. Mulla jäi myös juoksevan löysäksi :/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *