Tasapainon, energian ja hyvänolon matka

THAIMAAN hyvän olon matkastamme ja joogaretriitistä on syntynyt (ja syntyy edelleenkin) tuotoksia erilaisiin julkaisuihin. Matkan sisältöhän on tuttua blogia pidempään seuranneille monista aiemmista matkan postauksistani, mutta kiitos kauniiden palautteidenne ajattelinkin, että kauniisiin maisemiin ja rentouttaviin joogatunnelmiinhan voidaan aina palata ; ) Tässä alkua kirjoittamastani matkastoorista, jota voisin kertoa täälläkäkin ainakin palasina.

Avaan silmäni. Kookospalmun lehdet kurkottavat taivaalle. Lämmin merituuli hyväilee kasvojani ja aaltojen meditoiva rytmi rauhoittaa mieleni. Makaan joogapatjallani ja tunnen lihasteni rentoutuvan ja mieleni olevan läsnä.
En ole tekemässä visualisointia joogatunnin lopussa kotona tai tutussa joogaryhmässä, vaan Thaimaan Khanomissa kaikkia aisteja hellivässä ympäristössä. Kun aloitin tämän matkan suunnittelemisen, halusin haastaa itseni. Olen kirjoittanut blogiini pari vuotta hyvästä olosta, terveellisestä ruoasta ja niistä pienistä ja tärkeistä arkipäivää rikastuttavista asioista. Nautin bloggaamisesta, positiivisten asioiden kertaamisesta ja jakamisesta.
Nyt halusin tehdä jotain enemmän, sekä matkalla että siinä syntyvistä tuotoksista. Otin tavoitteekseni elää ja kirjoittaa todeksi tarinan mieltä ja kehoa mahdollisimman täydellisesti voimaannuttavasta hyvänolon matkasta poikkeuksellisen kauniissa ympäristössä. Sellaisesta, joka koetaan ehkä vain kerran elämässä ja jonka vaikutus kantaa pitkään. Sellaisesta, joka parhaimmillaan muuttaa ihmistä pysyvästi.

Suomen pimeän ja kiireisen kauden väsyttämä mieleni ja kroppani tarvitsi kunnon energiaboostin. Siinä joogamatolla rentoutuessani tajusin, kuinka todeksi matkasuunnitelmani oli muuttunut. Kaikki palaset olivat loksahtaneet paikoilleen  ja pari viikkoa suunnittelusta olin suunnannut tyttäreni kanssa kohti Thaimaan Khanomia, turisteille lähes tuntematonta paratiisia. Loman jokainen päivä kauniissa AavaResortissa on tarjonnut paljon enemmän kuin olisin osannut edes odottaa.
Jooga
Sana jooga tarkoittaa ensisijaisesti yhdistämistä, hallitsemista ja tasapainoa. Halusin joogan merkittäväksi osaksi hyvänolon lomaamme, valtaamatta kuitenkaan sitä kokonaan. Aavassa jooga sopii niin ensikertalaisen kuin kokeneenkin joogin lomaohjelmaan itselle sopivassa tahdissa. Suunnitelmissamme oli osallistua Aavan oman monipuolisen wellness-ohjelman joogatunneille. Yhtenä matkan tarjoamana yllätyksenä Aavassa alkoi kuitenkin amerikkalaisen Gabe Yogan peustajan Gabriel ”Gabe” Azoulasyn joogaretriitti, johon meidät toivotettiin tervetulleiksi.
Aamut ja illat joogasimme lämpimässä ilmastossa ja viikko maineikkaan ja kokeneen opettajan ohjauksessa ja hyväntuulisessa ryhmässä sai ihmeitä aikaan. Oma kroppani alkoi taas taipua asentoihin, joissa se on viimeksi ollut teini-ikäisenä ja mielen valtasi tyyni tyytyväisyys. Rauhallinen tunne siitä, että kaikki on hyvin. 16-vuotias tytär aloitti joogaviikon tyypillisen kankeana sporttaajana ja lopetti sen notkeana ja taitavana joogaajana.
kauneus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *