Talvinen viikko

Mahtavaa perjantaita (taas – ja nyt jo)!! Viikko vierähti tosiaankin silmissä. Tällaisia pieniä ihmeitä olen kuitenkin ehtinyt havaitsemaan poikkeuksellisesti jo helmikuussa. Muistan viime vuosina tuttujen raportoineen ensimmäisten sipulikukkien nousevan maasta maaliskuussa Etelä-Norjassa tai Sveitsissä. Nyt niitä kukkii jo lööppien lisäksi meidän pihallamme. Juuri nyt luonto esittelee mielenkiintoisia kontrasteja kevään yrittäessä tarmokkaasti syrjäyttää talvea. Äänestän kevättä!! Iltalenkitkin tuntuvat jo ihan kevätilloilta. Tästä on enää pieni hetki pitkiin, valoisiin päiviin.
Blogissa on taas tehty superfood-herkkuja eri muodoissa
> maisteltu ihanaa pinkkiä mansikkaista supersmoothia
> leivottu vähähiilarista mustikkapiirasta ja
>  siroteltu mehiläisten keräämää siitepölyä jälkkäriin ; ) 
Vanhojen ystävien kanssa juhlittiin Thai-dinnerillä, joka päätettiin hedelmiin ja suklaavaahtoon
Terveellistä ja helppoa arkiruokaa syntyi 
> pojan kanssa tehdystä sopivan tulisesta salsapannusta
Pientä – ja tietysti myös hyvää tekevää – naposteltiin 
> nautiskeltiin kermaisena välipalaherkkuna tuoreiden mansikoiden kanssa ja 
> tonnaritahnalla täytettyinä ruissipseinä

Blogissa pyörittiin taas myös sisustus- ja kotirintamalla. 
> Mietittiin kymmentä luovuuden ruokkimisen ideaa
> kuvattiin reality-aamiainen luonnollisesti, ilman stailailuja ja asetteluita tai edes meikkejä ja 
> tehtiin kooste uuden kotimme erilaisista luonnonsävyisistä esineistä ja pinnoista

Blogin arvontaan voi edelleen osallistua 4.3. saakka! Palkintona on kaksi lippua villiruokaluennolle ja neljän ruokalajin villiruokaillalliselle luontokeskus Haltiassa ensi viikon lauantaina. Aika tulee jo pian, mutta jos sinulla on vielä lauantai vapaana ja aihe vähänkin kiinnostaa, kannattaa käydä heittämässä kommentti. Luennon pitää alan edelläkävijä Sam Tallberg, joka on myös suunnitellut illan ruokailun. Itse odotan illalta paljon mielenkiintoisia oppeja ja makukokemuksia. 
Tulevalla blogiviikolla lämmitellään myös matkaiulumaisemissa.  Ihanaa viikonloppua!
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *