Taide tekee hyvää

Taide tekee hyvää

TauluMaalaukset

SekatekniikkaStudio

Juliaanalta tuli ihana ehdotus, joka päätettiin toteuttaa tänä viikonloppuna, kun vihdoin olimme yhtä aikaa viikonlopun kotona. Maalasimme tauluja pitkästä aikaa. Olen todellakin kaivannut maalaamista. Sitä olen aunperin opiskellut ihan ammattimielessäkin. Siitä tulee joka kerta niin hyvä ja meditatiivinen olo.

Julin idea oli maalata taulu poikaystävän uuteen asuntoon, ja siitä tulikin tosi kaunis. Jätän sen kuvan kuitenkin pois tästä, koska en halua pilata yllätystä, jos lahjansaaja sattuisi eksymään tänne blogiin juuri nyt.

Taide tekee hyvää

Päätimme laittaa kalenteriin jo seuraavan taidepäivän, ettei tulisi taas yhtä pitkää taidepäivätaukoa kuin viimeksi. Nyt jo päässä kuhisee monia inspiksiä, joita haluan päästä toteuttamaan pian. Pitäisi myös vähän suunnitella tuota taideympäristöä, ettei tarvitse joka kerta peitellä lattiaa kassillisella sanomalehtiä, joiden keräämisessäkin on aika paljon puuhaa.

Jos vain yhtään pidät maaleilla leikkimisestä ja haluat luoda uutta, suosittelen! Ihanan rauhoittavaa ja terapeuttista hyvänolonpuuhaa. Vinkkinä muuten, että yllätykseksemme Tigerista löytyi isoja ja edullisia kanvaksia ja akryylimaaleja. Itse suosin sekatkniikkaa ja yhdistelen erilaisia maaleja; öljy- ja akryylväreistä aina sisustusmaaleihin.

Käytän mielelläni tosi runsaasti maalia ja isojen taulujen pohjan saa maalattua helpoimmin juuri sisustukseen tarkoitetuilla kalustemaaleilla. Käyn aina silloin tällöin rautakaupassa ostamassa edullisesti omaa silmää miellyttävät jämäsävyt, joista saa myös tehtyä kiinnostavia uusia sekoituksia.

hyvinvointi onnellisuus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *