Sytykeruusuja ja talvinen meri

Ihanaa torstaita! Vielä olisi vähän asiaa takkatulesta edellisen postauksen peräänkin ; ) Kun siinä ihastelin tutkimustulosta, että kuorittu koivu palaa puhtaimmin, minkä olin jo kotonakin mielestäni havainnut – tuli samalla mieleen nämä pienet, kaappiin unohtuneet sytytysruusukkeet. 
Ne on valmistettu steariinista tai vastaavasta ja niillä takan sytyttäminen käy oikeasti tosi kätsästi. Mies taisi viime talvena antaa niitä lahjoiksi asiakkailleen ja pari pussia jäi meidänkin kaappiimme – niin, että nyt miettiessäni mahdollisimman puhdasta sytytysainetta takkaan tuli nämä kaivettua esille ja todettua erittäin hyviksi. Ei ollenkaan savutusta ja tuli tartuu koivuihin hienosti.
Näissä kuvissa on muuten justiinkin sitten niitä kuorellisia koivuja, joita oli vielä korillinen odottamassa, ja jotka siis päästävät hiukkasia ja häkää yli puolet enemmän kuin kuoritut.
Elikkä tuollaiset, joista hyvä esimerkki on jo tuossa mumolan tuohikorin päällä odottelemassa, on parempia. Hyvä pitää mielessä puhtaampaa ilman laatua ja alueen ulkoilijoiden ja naapurienkin hengitysilmaa ajatellen, kun se kerran näin pienestä on kiinni. 
Ja nyt kun kerran valistuslinjalle lähdettiin (ei pelkoa, kohta blogi ottaa takaisin tutun ruoka- ja sisutuslinjansa), niin voisinko vielä sanoa sanasen heikoilla jäillä tallustelusta? Vaihtelevista, mutta kivoista ulkoilusäistä on saatu nauttia koko alku vuosi. Välillä ihanan raikasta ja märkää sadetta, välillä pieniä tai suurempia pakkasia. 

Meri on kaunis ja vaihteleva – mutta hyvät ihmiset, kun jää ei ole vielä lähellekään kantavaa panssarijäätä, vaan monin paikoin suorastaan lainehtii, olisiko nyt mitenkään mahdollista pitää sekä itsenne, että varsinkin lapsenne turvallisesta mantereella.
Siis ihan tosi, joka päivä siitä asti, kun minkäänlaista jäätymistä pääsi tapahtumaan joulun aikaan, on jäätiköllä ollut vilinää pilkkijöistä, talviverkkojen viejistä, luistelijoista, lapsiperheistä ja kaikenlaisista mahdollisista jäiden tallaajista. Näkyä on hieman vaikea vain ohittaa ja välillä pitää oikein hieraista silmiään, että onko siellä vieä joku, kun juuri äsken oli. 

Pitäkäähän hyvät ihmiset huolta henkikullastanne ja opettakaa lapsillekin vastuuntuntoista suhtautumista mereen. Sen kunnioittamisen pitäisi talvella olla ihan yhtä selvää kuin kesällän, pliiiiiis. Ihania ja turvallisia talviulkoiluja! <3

Ja puhtaita takkatulesta nautiskeluja <3

Kommentit (2)
  1. Birgit Bikken pilttuusta
    27.1.2015, 21:22

    Heips. Ahkeroimme myyjäisiin kamalan kasan sytykeruusuja. Joskus sain niitä lahjaksi enkä ole raaskinut edes käyttää 🙂 Nyt päätin että käyttöön nekin on tarkoitettu. Kauniita tunnelma kuvia!

  2. inspirations
    27.1.2015, 23:23

    Heips!! Kiitos! Niin meilläkin ensin kävi. En raskintu käyttää niitä ja kesähelteillä ne muuttivat kaappiin. Onneksi nyt muistin ne ja onhan pussillisesta iloa pitkäksi aikaa. Itsetehdythän olisivat kaikkein parhaita!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *