Syksyn ihana sato ja raikkaus

Raikas ja aurinkoinen sunnuntain aamulenkki on jo tehty ; ) Syksy on aika ihanaa aikaa ja täynnä uusia mahdollisuuksia. Ulkoilma tuoksuu ja tuntuu happirikkaalta ja posket punoittavat kunnon lenkin jälkeen. Voi jo kaivaa esille pehmeämpiä ja lämpimämpiä vaatteita. 
Aurinko paistaa ja lämmittää vielä kirkkaina päivinä ihanasti. Sateisina ja harmaina hetkinä voi pukea kunnon sadepuvun ja lähteä reippaalle ulkoilulle, silloin ilmassa vasta happea onkin. Ja sen jälkeen voi hyvällä omalla tunnolla sytyttää kynttilän, tehdä mukillisen kuumaa teetä käpertyä pehmeän peiton alle. 
Kesällä kaunista ilmaa ei raski tuhlata ja ulkona tulee vietettyä pitkät päivät. Syksyllä voi hyvällä omalla tunnolla keskittyä taide- ja sisustusprojekteihin, aloittaa taas neuletyön, hyvän kirjan, tavata enemmän ystäviä ja parantaa maailmaa punkkulasin kansaa.

Ruokamaailmakin muuttuu syksyisemmäksi. Lämpimät, pehmeät vihanneskeitot ja kuumat padat houkuttelevat taas. Syksyn sato on edelleen parhaimmillaan. Enpä olisi voinut ihanampaa yllätystä saada, kun appivanhemmat tulivat taas käymään Viron tilaltaan. Kyydissä oli oman maan puhdasta satoa; iso lasti makoisia omenoita ja porkkanoita ja pieniä suloisia perunoita.
Ne maistuvat tavallistakin paremmilta, kun niiden puhtaan alkuperän tietää ; ) Luvassa on siis paljon syksyn sadon rouskuttelua ja eiköhän niistä tehtyjä herkkuja tänne bloginkin puolelle ilmesty.

Pian onkin luvassa taas merelle lähtö ja raikas vapaapäivä. Rentouttavaa sunnutaita!

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *