Ryhtipäiväkirja: tammikuussa -5 kg VHH ruualla ja unirytmi kuntoon






8. ryhtäripäivän (pe) jälkeen tuloksia:

Lauantaiaamuna: Paino pudonnt ryhtärin pidon alusta -1,6 kg. Olen siihen ihan tyytyväinen, paitsi että pudotus oli maanantaiaamuna jo 2 kg ja se on hieman palautunut koko ajan sen jälkeen. Viime viikonloppu sisälsi niin pajon liikuntaa, kun olimme saaristossa ja tämä arkiviikko töissä istumista, että nyt lisään taas viikonlopun liikuntaa. Syömiseen olen tyytyväinen eikä mitään mielihaluja vähähiilarisesta syömisestä lipsumiseen ole ollut.
Unirytmi: Pari parempaa yötä on jo löytynyt, tortaina kunnon 8 tunnin putkiuni. Eilen taas takapakkia. Uusina keinona käyttöön otettu valon säätely; aamuisin joko liikkumista valoisaan aikaan ulkona (viikonloput) tai kirkasvalolamppua (töissä). Iltaisin ei tietokoneella oloa. Nyt lisään iltaohjelmaan kirjan lukemisen nukkumaan mennessä, mikä on muutnkin lempipuuhaani. Täytyy vain tehdä aikaa sille ja ottaa se tavaksi.


Perjantai 10.1.
klo 7 Herääminen vasta kun herätyskello soi. Ensimmäinen kunnon yöuni, 8 h. Aamujooga, aamiainen: turkkijogurttia, päärynää ja mandariinia (puolikkaat). Töihin.
Klo 13 Lounas töissä: Mozzarellasalaatti
Vettä, teetä
Klo 17  Päivällinen kotona: Isossa paprikassa kanaa, meksikolaismausteita ja juustokastiketta eli meksikolainen annos ilman fajitaa (=hiilareita). Vähän vastaavasta postaus täällä. Mutta nyt en syönyt edes muutamaa takolastua, kun VHH:llä mennään.
Klo 18 – 18.50 Tosi reipas sauvakävely ystävän kanssa raikkaassa vesitihkussa. Tekipä taas hyvää! Onneksi sauvomistekstari kilahti puhelimeeni juuri kun olin valahtamassa sohvaan 🙂
Klo 19-20 Bloggaamista. Kone kiinni ja perjantai-illan rentoutumista perheen kanssa. 
Tämä päätyi siihen, että lapset olivat omissa menoissaan ja minä päätini mieheni kanssa katsoa Netflixixtä leffan. Tälaisissa tapauksissa meillä tuntuu olevan psyvä haaste; Netflixistä on jostain syystä vaikeaa valita sarjaa tai leffaa, jos sitä ei ole valmiiksi mielessä. Ehdotin romanttista komediaa ja mies alkoi taas tuttuun tyyliin selailemaan leffakuvakkeita ja lyhyitä tekstejä, mikä on aina ikuisuusprojekti. Astuin puikkoihin ja valitsin suunnnilleen kolmannen vastaan tulevan – jonka kyllä katsoimme ja joka olikin sitten suhteellisen surkea. Katson muutenkin niin älyttömän vähän tv:tä, että tuntuu ajantuhlaukselta käyttää se huonoon leffaan. Kaiken kaikkiaan Netflix on kuitenkin hyvä systeemi – kaikki parhaat sarjat olemme sieltä jo katsoneet ja olisi kiva saada lisää Netflixin omia laadukkaita sarjoja, joita pääsee katsomaan kätevästi juuri oman aikataulun mukaan.
Illan mittaan juon pari lasi kuumaa sokeritonta glögiä, syön valkohomejuustoa ja saksanpähkinöitä. Vettä.
klo 22.30 Olimme molemmat ihan poikki ja menimme nukkumaan. Minun teki mieli lukea vielä kirjaa (paras unilääke!), mutta mies oli niin väsynyt, etten raskinut pitää enää valoa päällä.
Pettymys oli, että yö meni taas aika pilalle unien suhteen. Uni ei ollut tullut klo 1.30 mennessä, jolloin menin sitten sohvalle lukemaan sitä kirjaa. Tunsin itseni tarpeeksi väsyneeksi mennäkseni nukkumaan kolmen maissa.
Klo 7.30 Heräsin aamulla ja tunsin itseni pirteäksi. Erikoista onkin se, että nyt myös kaikkein vähäunisimpien öideni jälkeen päivät ovat menneet ihan hyvin ja olen ollut mielestäni pirteä, jopa kun vertaa esim. työpalavereissa ympärillä oleviin ihmisiin. Kaikki muut tuntuvat valittavan väsymyksestä ja pimeydestä. Tiedän kuitenkin tarvitsevani kunnon yöunet ja siksi pidän kiinni niiden saavuttamisesta. Uutena päätöksenä aion mennä sänkyyn lukemaan kirjaa ajoissa itaisin. Se vaivuttaa uneen paremmin kuin mikään muu. 
Kl0 8.15 lauantaina nousen ylös. Huomaan monia asioita tätä ryhtäriä kirjoittaessani paremmin kuin ilman. Kuten sen, että säännöllisesti nousen sängystä vasta paljon heäämisen jälkeen. Uniongelmien hoidossa aina neuvotaan käsittääkseni tekemään juuri päinvastoin eli jatkossa nousen ylös, kun herään. Paino perjantaiaamuna on laskenut ryhtipäiväkirjan aloittamisesta 1,6 kg, ihan hyvä saavutus.
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *