Rosoista ja kaunista – Joululounas Ravintola Sipulissa

Suuntasin tänään sateisessa ja tuulisessa säässä auton nokan kohti Skattaa. Luvassa oli yhteistyökumppanin järjestämä lounas Ravintola Sipulissa. Odotin ensimmäiseen kerrokseen katettua joulu buffettia viime viikkoisen Kulosaaren Casinon tyyliin, ehkä siksi, että molemmat ravintolat kuuluvat nykyisin Royal Ravintoloille. 
Meidät ohjattiinkin kolmannen kerroksen holvimaiseen ravintolaa, samaan jossa aikoinaan vietettiin omien häidemme jatkojen jatkoja. Olinkohan edes käynyt täällä sen jälkeen? Hurmaava ympäristö; rosoiset käsintehdyt tiiliseinät paljastavat paksuutensa pienissä holvikaaren muotoisissa ikkunoissa. Sisustus on tunnelmallinen ja täynnä kauniita kontrasteja ja yksityiskohtia aina kattausta myöten. 
Joulubuffan sijasta meille tarjoiltiin pöytiin kolmen lajin menu, sopivan (muttei liian) jouluinen. Kalalautanen oli napakymppi!! Kaunis asetelma juuri sopivan kokoisia herkkupaoja ja onnistuneita makuja tuoreista raaka-aineista. 
Totesinkin, että voisin tottua hyvin nopeasti aloittamaan lounaani kuohuvalla ja mädillä. Menun juomapuolikin edusti erinomaisia viinivalintoja kaikille aterian osille. Harmi, että se auto odotteli siellä kadulla. Minicrippeihinkään ei oikein kehdannut valuttaa kotiinviemisiä, joten tyydyin muutamien suullisten maistelulinjaan ; )
Pääruokakin toimi hyvin. Karitsa oli mureaa ja maukasta. Tosin tässä vaiheessa vatsani alkoi ilmoitella jo lounaskiintiön olevan aika äärimmillään. Buffa olisi ehdottomasti ollut liikaa. Sieltä ei olisi edes saanut noukittua vastaavia kauniita pieniä makupaloja, vaan lounasaikaan perinteinen Ruotsin laiva-ähky olisi ollut väistämätön. Artisokkalisuke oli myös loistava kaveri karitsalle, eikä kukaan tuntunut ikävöivän rosollia ; )
Jälkiruoka jatkoi samaa laadukasta ruokalinjaa. Ja niin kuin yleensäkin, omat suosikkini olivat taas alku- ja jälkiruoat. Tästä jälkkäristä sain myös vinkin omaan jouluuni. Hakusessa on ollut idea jostain pienestä ja herkullisesta, isommalle porukalle tarjoiltavasta annoksesta, joka saisi olla kaunis ja erilainen (jotain muuta kuin tähtitorttu) ja sopia sekä glögin että kuhuvan kanssa. Tästä voinkin hyvin tehdä omanlaiseni version. 
Tässä suklaamoussen päälle oli aseteltu jääkylmä, raikas sorbetti, pienen pieni marjainen moussee ja kaunis tumman violetti orvokki. Astia kruunasi herkun. Siinä jälkkäri näytti lähinnä kauniilta koriste-esineeltä <3 Koko setti lopuksi tarjoiltaviin kahveihin asti vedettiin todella tyylillä. Kaikki lajit yllättivät positiivisesti, kokonaisuus toimi hyvin ja henkilökunta oli todella ystävällistä. Suosittelen!!

Joulu tuntuu lähestyvän todella vauhdilla ja ehkä oli korkea aika laittaa pieni joulubanneri tuohon blogin reunaan linkkaamaan muihinkin jouluisiin fiilistelyihin ja herkkuihin.
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *