Rapujuhlien Part 2: Pääruoka ja jälkkäri

Viime viikon rapujuhlien karvaisin vieras saappui reippaalla mielellä tuttuun taloon, jossa oli ollut jo yökylässä ja rapusteltavana viikkoa aikaisemmin. Karvaturri ei ollut läheskään niin innostunut ravuista kuin keittiön pöydällä odottavasta pääruokapaistista.
Viime postauksen tein juhlien rapypöydästä, joka tehtiin ihan perinteisen mallin mukaan ja toimi tällä kertaa alkuruokana. 
Ravut eivät tunnetusti ole koirien suurinta herkkua ja sakset eivät muodoltaankaan ole kovin kutsuvia. Kun meille saadan eläinvieraita, pitää nekin huomioida tarjoiluissa ; )  Ehkä siksikin kermaisen keiton sijasta päätimme rapujuhlissa tarjota liharuokaa. Vihdoin siis rapupöydän jälkeen  (ainakin karvaisimman vieraan mielestä) päästiin itse asiaan. 
Olin hauduttanut uunissa kasviksia, jotka sitten vielä kypsytin loppuun juuri ennen syömistä. Kannattaa olla tarkkana kypsyyden kanssa. Varsinkaan juurekset eivät juurikaan kyspy, vaikka ne olisivat pitkäänkin uunissa, joka ei ole tarpeeksi kuuma.

Mies oli paistanut aamulla vamiiksi paahtopaistin ja oli tosi tyytyväinen löydettyään reilu pari kiloisen paistin. Se on paljon helpompi kypsyttää hyväksi kuin pienempi paisti.

Tytär koristeli valmiiksi leivotun VHH-mutakakun runsaalla kermavaahdolla ja tuoreilla mansikoilla.  Kakku ehti vetäytyä kermavaahtovuoren alla huoneenlämmössä muutaman tunnin, mikä teki siitä    aika litteän, mutta maultaan juuri sopivan muhevan. Juttua riitti tietysti myöhään ja jossain vaiheessa kaiveltiin vielä pieniä naposteltavia pöytään. Niinpä päästiin toivottamaan kivoissa tunnelmissa sukulaisille hyvät ensi talvet – ja toivottavasti päästään vaikka siellä Keski-Euroopan päässä tapaaamaan vielä ennen ensi kesää. 

VHH pääruoka rapujuhliin
Uunissa paahdetut kasvikset

6 punasipulia
nippu kevätsipuleita varsineen
2 kukkakaalia
2 kesäkurpitsaa
1 valkosipuli
10 tomaattia
pieniä uusia perunoita
yrttejä
2 dl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria myllystä
Paahdetaan 200 asteessa 20 minuuttia, lisätään tomaatit ja laitetaan uudelleen uuniin 10-15 minuutiksi 

Paahtopaisti 

Ensin paisti paistetaan pannulla voissa ja öljyssä niin, että pinta ruskistuu. Maustetaan pippurilla ja suolalla myllyistä. Sitten se laitetaan uuniin 150 asteen lämmössä. Meidän uunissamme se paistuu hieman vajaassa kahdessa tunnissa. Tämä paisti oli pari kiloinen. Pienemmälle paistille riittäisi yksi tunti ja 120 astetta (kiertoilmassa, muuten 130). Helpointa on laittaa sisälämpömittari paistiin, joka on valmis 73 asteisena. Silloin se on meistä parhaimmillaan. 

VHH Mutakakku

300 g tummaa suklaata
300 g voita
oman maun mukaan makeutusta (yleinen ohje on 2 dl jauhetta, mutta minusta vähempikin riittää)
7 munaa
4 rkl mantelijauhetta

Sultatetaan suklaa vesihauteessa ja voi hissukseen mikrossa tai kattilassa. Ne sekoitetaan yhteen. Lisätään makeutus. Munat rikotaan yksitellen ja lisätään kunnolla vatkaten. Lopuksi lisätään mantelijauhe ja koko taikina sekoitetaan tasaiseksi. Irtopohjavuoka on paras. Kakku paistetaan 200 asteessa noin 12-15 minuuttia, kunnes kakun pinta on juuri kypsä ja tönäistäessä keskiosa vielä hytkyy.
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *