Raikas ja värikäs kanasalaatti

Tähän aikaan vuodesta kaipaan vähän extra-annoksen valoisuutta ja raikkautta. Huomaan pukeutuvani mielelläni valkoiseen – ja myös erottuvani siinä ; ) Usein koko katukuva on mustan ja tummansinisten talvitakkien peittämä ja tuntuu, että lostan valkoisessa takissa sen keskellä. Valkoisuutta ja väriä kaipaan myös kotiin kukkien ja kynttilöiden muodossa. Ja lautasellenikin kaipaan väriä.

Nopsa kanasalaatti raikastuu syksyllä ja talvellakin helposti vihannesten lisäksi muutamasta tuoreesta hedelmästä. Arkisesta annoksesta tulee heti vähän hauskempi ja aurinkoisempi, kun sen koristelee päärynä- ja avokadosuikaleilla, appelsiinin ja kiwin viipaleilla – tai millä tahansa kotoa löytyvällä hedelmällä. Vähän enemmän eksoottisuutta saisia vaikka kirsikka-ananaksilla ja passionien puolikkailla.

Nämä kuvatkin näyttävät niin hämäriltä, niihinkin kaipaisin valoa. Tuo pojan takana oleva vanha vitriinikaappi on muuten parhaillaan tuunailtavana. Odotan innolla sen valmistumista uudessa kiiltävän valkoisessa muodossa. Liittyy varmaan tähän valon ja raikkauden  kaipuuseeni sekin. 
Tänä viikonloppuna ajattelin säästää tilaa vähän yllätysohjelmalle tai ehkä mieluummin ohjelmoimattomalle aikataululle. Kalenterissa (tai liitutaululla) ei ole juuri mitään sovittua tai aikataulutettua, vaan tarkoituksena on saada muutamia kotijuttuja kuntoon, ulkoilla ja tehdä jotain kivaa jaksamisen mukaan, toteuttaa ehkä uusia ideoitakin. Rentoa perjantaita!!
VHH-kanahedelmäsalaatti, alle 20 g hh/annos:
kahdelle

salaattia
1/2 kurkkua
2 tomaattia
1 päärynä
1 appelsiini
1 avokado
ohuita kanafileitä paistettuina tai grillattuina
Kastike
oliiviöljyä
viinietikkaa
ripaus suolaa ja pippuria myllystä

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *