Maapallomaanantai: pyykit puhtaiksi täysin ilman kemikaaleja

pyykit puhtaiksi täysin ilman kemikaaleja

Aika menee sivillä ja viimeistään tänä maanantaina olisi taas aika esitellä toukokuun ekohaaste. Joka kuukausi haastan itseni aloittamaan jonkun uuden tavan, jonka tarkoitus on jäädä pysyväksi käytännöksi. Sellaisen, josta on hyötyä niin itselle kuin luonnollekin – ja yleensähän nämä asiat ovatkin tasapainossa keskenään.

Maapallomaanantai: pyykit puhtaiksi täysin ilman kemikaaleja

Maaliskuussa aloitin ruokahävikin nollaamisen ja huhtikuussa kävelemään työmatkat. Ne molemmat jatkuvat meillä osana arkea. Toukokuun ekohaasteeni on myös jo tullut tavaksi tässä muutaman viikon aikana; meillä pestään nykyään lähes kaikki pyykit täysin ilman kemikaaleja.

Muistelisin kuulleeni näistä pyykit puhdistavista palloista joskus vuosia sitten innostumatta ideasta niin paljoa, että olisin hankkinut oman pyykkipallon. Silloin taisin ajatella, että meillä urheillaan niin paljon ja pestään treenivaatteita päivittäin, ettei siihen pelkät pallot riitä. 

Nyt kun poika on asunut Jenkeissä jo vuosia, hän on kotiuttanut sieltä jo viime vuonna tavan, että pyykit pestään kylmällä vedellä. Ei neljässä- tai kolmessakympissä, vaan tosiaan sillä ihan kylmällä, joka ainakin meidän koneessamme on merkattu lumihiutaleella. Silloin myös kaikki värit pestään sekaisin. Itsekin olen pessyt suurimman osan pyykeistä kylmällä jo vuoden, mutta en kyllä uskalla ihan kaikkia värejä sotkea yhtä rohkeasti. Poika tosiaan pesee samassa pesussa kirkkaan valkoiset, mustat ja kaikki värit. Ja esim. valkoinen todellakin säilyy ihan kirkkaan valkoisena. Oikeastaan vain lakanat, jotka ovat meillä kaikki valkoisia, olen pessyt lämpimällä vedellä.

Mutta nyt pari kuukautta sitten Ayurveda-valmentajani Riitta esitteli minulle uudelleen pyykkipalloidean. Kun olen muutenkin vähentänyt pikkuhiljaa kaikki ylimääräiset kemikaalit kosmetiikasta ja syön puhdasta ruokaa, tuntui vain luontevalta kokeilla pyykkienkin pesua pallolla ilman pesu- tai huuhteluaineita. Ayurvedinen elämäntapa tukee myös kemikaalien poisjättämistä. Muutenkin kemikaalivapaa pyykinpesupallo sopii hyvin herkkäihoisille ja allergikoille.

Jo nyt reilun kuukauden meillä on tosiaan pesty pyykit pyykkipallolla. Nyt en pese niitä enää ihan kylmässä vedessä, vaan neljässäkypissä. Ja edelleen poikkeuksena valkoiset lakanat olen pessyt pesuaineella, tosin niidenkin kanssa taidan kokeilla pyykkipalloa, koska nehän juuri ovat ihoa vasten kaiket yöt.

Pyykkipallo laitetaan koneeseen vaatteiden kanssa ja mitään pesuaineita ei tosiaan tarvita. Pallon sisällä on keraamisia rakeita ja luonnonmukaisia pellettejä, jotka pitävät veden PH:n emäksisenä, jolloin lika irtoaa tekstiileistä. Nyt monen viikon käytön jälkeen voin todeta, että pallo tosiaankin puhdistaa pyykin  ihan raikkaaksi.

Pellettejä voi tarvittaessa lisätäkin. Pallo on paitsi luonnollinen ja ekologinen tapa, myös edullinen. Se maksaa noin 20 eur ja kestää 1 000 pesukertaa. Googlettamalla löytyy pykinpesupallon hankintapaikkoja.

 

 

hyvinvointi ayurveda allergia ihonhoito
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *