Pyöreä pöytä sitoo ruokailijat yhteen

TARKOITUS OLI postata jo ihania alkupaloja seuranneesta dinneristä lauantai-illalta ystävien kotoa. Kovalevyltä ilmestyi kuitenkin niin paljon fiiliskuvia pelkästä kattauksesta ja sen ympäristöstä, että välttääkseni ihan mahdottoman kuvapulautuksen, lataan  nyt nämä kuvat ensin ; )
Pyöreitä pöytiä näkee ihan liian harvoin. Ne ovat kauniita, tilavia ja sitovat ruokailijat yhteen ihan eri lailla kuin pitkät, suorakaiteen muotoiset pöydät. Niin kuin emäntä totesi, jos pitkän pöydän ääreen katetaan dinneri kahdeksalle ihmiselle, ovat reunimmaiset ihan omissa ryhmissään. Pyöreän pöydän ympärillä taas voidaan seurustella yhtenä ryhmänä yhdessä. Niin kuin sitten kävikin, eikä niistä jutuista ja naurusta meinannut tulla millään loppua – anteeksi ja kiitos siitä isäntäperheelle ; )

Ihana uusi makuvesiyhdistelmä syntyi sitruunasta ja timjamista <3

Vinvink, tätä täytää kokeilla kotonakin; sipulit ja valkosipulit säilyvät pidempään ilmavasti pakattuina paperipusseissa kuin liian tiiviissä astioissa – ja lisäksi ne näyttävätkin niissä kauniin rustiikkisilta.

Nyt täällä olisi vielä ajatuksena reipastua ja lähteä haistelemaan syyskuun ensimmäistä kunnon syysiltaa. Hyvää ja kotoisaa syksyistä viikkoa – sitä taitaa olla jatkossakin tiedossa!!

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *