Punajuurisalaatti ja tonnikalatahna

Punajuurisalaatti ja tonnikalatahna

Olen viime aikoina ollut tavallista ihastuneempi punajuureen. Ehkä sen voimaannuttava väri vetoaa nyt varsinkin harmaina päivinä. Sen mielenkiintoinen maku on tavallaan sekä mieto että voimakas ja sopii myös monen makupariksi.

Tein salaatin keitetyistä punajuurista, pinaatista ja fetasta ja paritin sen tonnikalatahnan kanssa.  Kombo toimi niin hyvin, että ansaitsee oman reseptinsä täällä blogissakin.

Reseptistä riittää pieni annos neljälle tai suuri kahdelle:

Punajuurisalaatti ja tonnikalatahna

Punajuurisalaatti

5 punajuurta

kourallinen tuoretta baby-pinaattia

2 dl fetakuutioita

  1. Kuori ja keitä punajuuret pehmeiksi kuten perunat
  2. Jäähdytä ja pilko punajuuret
  3. Sekoita kaikki salaattiaineet keskenään

Tonnikalatahna

2 purkkia tonnikalaa hiutaleina öljyssä

n. 2 d paksua turkkilaista jogurttia

1 sitruunan mehu

suolaa, pippuria

tuoretta basilikaa ja tilliä silppuna

  1. Valuta tonnikalat
  2. Sekoita tonnikalaan jogurttia sopivasti, niin että rakenteesta ei tule liian löysää
  3. Mausta ja sekoita joukkoon yrittisilppu
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *