Prahan vanha kaupunki pursuaa nähtävää

Vanhat kaupungit ovat aina yhtä kiehtovia. Viimeksi postasin Tallinnan ja Kreetan vanhoista kaupungeista. On kiehtovaa kuljeskella historiallisten kaupunkien kapeita katuja ja ihailla upeita rakennuksia. Prahan vanha kaupunki, Staré Mesto, on aivan mahtava. Tosin  niin suuri osa koko kaupungin upeita historiallisia rakennuksia on säilynyt sodista, että minusta isoa osaa koko Prahaa voisi kutsua valtavaksi vanhaksi kaupungiksi.
Prahan voi matkailumielessä ajatella koostuvan oikeastaan neljästä osasta; linnan alueesta, pienestä korttelista, Vanhasta kaupungista ja Uudesta kaupungista. Näihin osiin voi hyvin tutustua jokaiseen kerrallaan.
Tai sitten ahnehtia useampia osia yhdellä kierroksella, niin kuin me teimme torstaina. Menimme metrolla linnan alueelle, josta laskeuduimme raput Kaarlensillan kautta vanhaan kaupunkiin ja jossain vaiheessa takaisin hotellille. Reitti oli upea, mutta nilkat arastavat edelleen ; ) Tässä postauksessa on hieman fiilistelyä vanhasta kaupungista.
Monet pitävät kultakupoleja täynnä olevaa Prahaa Euroopan kauneimpana metropolina. Prahan historiallinen keskus on erittäin hyvin säilynyt ja kuuluu Unescon maailanperintöluetteloon. Harva kaupunki voikaan ylpeillä yhtää suurella määrällä historiallisia raknnuksia, patsaita ja lähteitä. 
Suuri osa kaupunkia on rakennettu jo 1300-luvulla, jolloin kaupunki koki suurimman kukoistuksensa ja oli Euroopan tärkein kaupunki yliopistoineen ja goottilaisine rakennuksineen. Nykyäänkin keskiaikainen ilmapiiri on varmasti Euroopan aidointa. 

Vanha kaupunki ja koko sen ympäristö on täynnä kauniita ja viihtyisiä terasseja ja tärkein myyntituote on varmasti paikallinen olut. Tosin myös ruoka on Prahassa erittäin hyvää ja kohtuuhintaista. 
Meille Prahaan tulon syynä oli tyttären kansainvälinen urheiluturnaus (jossa muuten voitettiin tänään kirkkaasti kultaa!!). Prahassa järjestetään paljon erilaisia tapahtumia ja kaupunki tarjoaa korkeatasoista perinteistä tsekkiläistä kulttuuria kaikkeen makuun; klassista musiikkia, taidetta, nukketeatteria ja pantomiimiteatteria. 
Ihmisjoukkoa seuraamalla oli helppo huomata, missä kohdassa on Raatihuone ja varsinkin sen seinässä komeileva Prahan ehkä kuuluisin nähtävyys Astronominen kello. Raatihuoneen rakennustyöt kestivät melkein koko 1300-luvun ja kello rakennetttiin vuonna 1410. Se kertoo ajan sekä mm. kuun ja auringon sijainnin. 12 apostolia vaeltaa tasatunnein kellossa olevan luukun aukosta ja luuranko soittaa kelloa ja kääntää tiimalasin alaspäin. Lopulta kukko heiluttaa siipiään ja kiekaisee, kun luukut sulkeutuvat. 
Prahassa on paljon kaiken tasoisia hotelleja ihan keskustassa tai kävelymatkan päästä. Luksushotelleja löytyy häämatkalaisille ja edullisia hotelleja vaikka nuorille porukoille. Keskitasoisista hotelleista on sesonkina pulaakin. Omamme on 4 tähden (Suomessa lähempänä 3) hotelli 10 minuutin kävelymatkan päässä ihan keskustasta ja se on toiminut meille oikein hyvin. Aamiainen on runsas ja  sängyt hyvät. Omalla alueellakin on jo paljon kiinnostvaa nähtävää ja kaikkialle pääsee helposti kävellen tai metrolla. Taksitkin ovat kohtuuhintaisia, ainakin Suomen hintoihin verrattuna. Tosin niitä ei olla lentokentältä tuloa lukuunottamatta tarvittu.

Tänään on ollut ensimmäinen todella kuuma päivä. Pakko oli tulla pitämään hotellille pientä siestaa, mutta nyt matka taas jatkuu tutkiskelemaan Prahan lauantai-iltaa. Kivaa lauantaita kaikkialle muuallekin!

Kurkkaa muut Prahan postaukset täällä.  Ja seuraavat reissupostaukset Pariisista täällä

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *