Picnic laiturilla ja ystävyyden arvo

Laiturilla

Ruoat

ViltitPiknik laiturilla

Kolme ystävää ovat tunteneet toisensa kauan. Kokeneet yhdessä jo paljon. Elämän iloja ja suruja, urheilun voittoja ja tappiota. Jakaneet salaisuuksia, menetyksiä, naurua, pelleilyä ja suuria iloja. Yksi tytöistä pinnistelee päivät pitkät lukuhommissa. Ensin ylppärikirjoitukset ja perään pääsykokeet.

Kaksi halusivat ilahduttaa ja auttaa ystävää rentoutumaan hetkeksi. Rakentaa kauniin muistoon. Tytöt hiipivät takapihan laiturille, kattoivat herkut ja kynttilät, viltit ja tyynyt auringonlaskuun.

Yllätykset ovat parhaita, varsinkin silloin, kun niitä osaa vähiten odottaa. Silloin kun niihin on nähty vähän vaivaa, kun niitä on suunniteltu suurella sydämellä. Ja yllätysten suunnittelukin parasta.

Omat vanhimmat ystävyyssuhteeni ovat myös kouluajoilta. Välillä on mennyt vuosiakin, kun on nähty harvoin, kun kaikki ovat kulkeneet omia reittejään, rakentaneet tahoillaan omaa elämäänsä. Mutta aina kun tavataan, jatketaan siitä, mihin viimeksi jäätiin. Hurjaa ajatella, että vanhat ystävät ovat olleet elämässäni kauemmin kuin juuri kukaan muu, edes oma perheeni.

Ja silti muistan ne ensimmäiset kohteemiset. Ja muut parhaat hetket. Ystävien kanssa tehdyt muistot ovat elämän arvokkainta pääomaa. Ne auttavat kantamaan ja saavat meidät hymyilemään vielä sielä keinutuolissakin. Usein mietin, miten helppoa on olla aidoin ja omin itsensä juuri vanhojen ystävien seurassa. Teeskentelyä ja jännitystä ei tosiaan tarvita, kun ystävät ovat tunteneet toisensa niin kuan kuin muistavat. Luottavat toisiinsa kuin itseensä. Olen niin onnellinen ja ylpeä nähdessäni näiden nuorten naisten kasvattavan sitä samaa arvokasta pääomaa omassa elämässään <3

Naiset

Strong women stand together when things are rough,

hold each other up when they need support,

and laugh together when there is no reason to.

Kynttilät

TossutEväät laiturilla

Picnic-kattauksessa

Tuoreita hedelmiä: kiiviä, banaania, mangoa, mansikoita, omenaa

Lämmin suklaadippi

Ruokaisa salaatti

kauneus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *