Parasta selälle

Joogit sanovat, että jokaisen selkärangan kunto vastaa ihmisen ikää. Olen sitten juuri nyt varmaan lähempänä eläkeikää, koska tällä viikolla on tuntunut siltä, että selkä ja niska ovat jäykät kuin rautakanki. Vaikka olen joogannut ja venytellyt kunnolla ja lämmitellyt saunassa ja kylvyssä, meinaa selkä silti jäykistyä. Sitä tuntuu olevan myös liikkeellä. Moni tuttukin tuntuu kärsivän juuri nyt samankaltaisista ongelmista. Liekö sitten syy sitten jokin virus, joka voi myös aiheuttaa näitä oireita tai kostean kylmä ilma, vaikea sanoa.

Monista hyvistä hoidoista saa apua selän ongelmiin. Näissä kuvissa tytär nautiskelee Aava Resortiin Span ihanassa Upper Body Massagessa, joka on minusta mahtava kombinaatio urheiluhierontaa, aromaterapiaa sekä hellivää öljyhoitoa.

Tämäkin hoito alkoi kauniin Spa-rakennuksen kuistilla tehtävällä jalkakuorinnalla ja virkistävällä yrttijuomalla. Pienillä eleillä oli tärkeä vaikutus. Kun hoitoon menee joo valmiiksi hyvällä ja rennolla mielellä, pystyy siitä nauttimaan täysillä ja tyytyväisempänä heti alkuhetkestä saakka ja saa koko hieronnasta enemmän irti.

Pieniin mutta tärkeisiin asioihin on kiinnitetty muutenkin huomiota Aavan Spassa. Kun makaa hierontasängyllä kasvot alaspäin, näkee alhaalla lattialle asetetun kauniin puisen vadin,  jossa kelluu vedessä tuoreita kukkia ja taas sen huomatessa suupielet kääntyvät hymyyn.


Hieronta oli itsessäänkin taas fantastinen kokemus. Ammattitaitoinen ja miellyttävä thaimaalainen hieroja yhdisteli taidokkaan näköisesti perinteisiä itämaisia sekä urheiluhieronnan länsimaisia otteita ja kävi  läpi perusteellisesti koko ylävartalon alaselästä päähän asti.

Niin kuin muissakin hoidoissa,  tässäkin käytiiin painelemalla läpi myös jalkojen ja koko vartalon tärkeimpiä energiaratoja, millä on myös iso vaikutus kokonaisvaltaiseen rentoutumiseen.

Tyttären olo vaikutti hoidon jälkeen taivaallisen rennolta ja hyvältä ; )  Nämä ovat niitä asioita, joita olisi hyvä loman jälkeen ottaa mukaan omaan arkeensa. Hyvä olo ei kuulu vain matkoihin, vaan arkeenkin. Kuitenkin muihin asioihin tulee niin paljon helpommin panostettua kuin ihan vain itseensä. 

 
Tästä itsekin oppineena taidan varata ajan niska- ja hartijahierontaan. Voihan se olla, että kroppa on vain ihmeissään siitä, että matkan säännöllisten hierontojen ja lämmön jälkeen vuorossa onkin kylmää ilmaa ja enemmän istumista. 

Selälle parasta on hyvä ja proteiinirikas ravinto, lämmin pukeutuminen, riittävä uni hyvällä patjalla ja tyynyllä, liiallisen istumisen välttäminen liikunta, venyttelyt (Yin-jooga) ja hieronnat. Hellitään selkiämme, niin ne palkitsevat meidät hyvällä ololla ja pitkällä iällä.
*Yhteistyössä Aava Resort & Spa

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *