Paahtopaisti sopii joka tilaisuuteen

Paistien tekeminen on ollut meillä miehen juttu jo kauan ennen kuin hän alkoi innostua monipuolisemmin muustakin ruuanlaitosta. Paisti on hyvää ja helppoa ruokaa ja sopii oikeastaan mihin tahansa tilaisuuteen; arkipöytään, iltapalalle, evääksi tai vaikka juhlaan.
Paahtopaisti naudasta on parhaimmillaan juuri sopivan kypsyisenä, mikä onkin sitten jo enemmän makuasia. Meilläkin pitää kypsyyden kanssa tehdä kompromissi. Mies pitää itse raaemmasta kuin me muut. Paistin valmstaminen on simppeliä ja meillä se käy seuraavasti: Ensin paisti paistetaan pannulla voissa ja öljyssä niin, että pinta ruskistuu. Maustetaan pippurilla ja suolalla myllyistä. Sitten se laitetaan uuniin matalassa 120 asteen lämmössä. Helpointa on laittaa sisälämpömittari paistiin, joka on valmis 73 asteisena. Ainakin meidän makuumme se silloin juuri sopiva. Aikaa paistumiseen menee pienehköllä paistilla noin tunti. 

Piparjuurijuusto on ollut esillä viime aikoina täällä blogissa, kun olen käyttänyt sitä juhlapöytiin tekemiini liharulliin uutena vuotena ja synttärijuhlissa. Se sopii todella hyvin myös paahtopaistin kanssa. Aika usein teen tyttärelle pelireissuihin eväät salaatista ja paahtopaistirullista. Silloin sivelen paahtopaistisiivuihin piparjuurijuustoa, laitan pitkän kurkku- tai paprikasuikaleen päälle  ja rullaan kiinni. Paahtopaistirullat ovat täyttäviä, helppoja syötäviä ja säilyvät hyvinä eväsrasiassa.

Nopea VHH paahtopaistiannos, max 20 g hh/annos:
Paahtopaistia suikaleina (paisto-ohje ylhäällä)
Piparjuurituorejuustoa
Tuoresalaattia tai kypsytettyjä vihaneksia, kastikkeeksi hyvää oliiviöljyä va punaviinietikkaa,   pinnalle hieman pippuria ja suolaa myllystä
Paahtopaisti on käytännössä hiilaritonta, samoin tuorejuusto. Niiden seuraksi sopii hyvin mikä tahansa kasvislisuke tuoreita, paistettuja, höyrytettyjä tai keitettyjä kasviksia ja annos on aina todenna vähähiilarinen. 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *