Onnellisuutta auringosta

PITI postata kanatikuista, mutta ihana aurinko ja sininen taivas saivat minut tänään niin onnellisille fiiliksille, että pakko jatkaa samaa täällä blogissa. Siivosin tänään tietokoneeni (ihanan puhdistava fiilis, kun kaikki tiedostot ovat taas omissa kansioissaan!!) ja törmäsin näihin kuviin, jotka niiiiiin hyvin kuvastavat tätä päivää; valoa, raikkautta ja kesää. Tuntuu ihan ylimääräiseltä lahjalta, kun vielä näin myöhään syksyllä päästää nautiskelemaan tällaisesta ihanuudesta. 
Omien ajatusten kirjoittamisella on yllättävän suuri vaikutus. Eilen vuodatin tänne blogiin stressittömyyden tärkeydestä ja haastoin itseni sille taajuudelle koko viikoksi. Vaikka aika huiskeessa meni tämäkin päivä, oli tuo ajatusmaailma jotenkin läsnä ja kantavana voimana mukana. Muistin keskeyttää kiireen ja pitää kunnon tauon ihan vain hymyilläkseni ja järjestelläkseni ajatuksia, tehdäkseni tilaa seuraaville asioille. Ja kun sain duunit pakettiin, nappasin läppärin kannen kiinni, vedin lenkkarit jalkaan ja kävelin rannalle ihailemaan auringon kultaamaa merta ja ohi lipuvia veneitä, hengittelemään rauhassa. 
Merestä saan aina maagista voimaa ja vapauden tunnetta. Tuntuu, että luonto on ihan kaikessa rauhassa, ilman mitään kiirettä muovannut niin upean miljöön, jossa kaikki on täydellisesti kohdallaan. Siitäkin voisi yrittää ottaa oppia. Hiljaa hyvä tulee. Ja myrskyn silmässäkin voi säilyttää oman rauhaisan kuplansa. 
Kaunista iltaa – huomenna taas ruokajutuja… Vaikka stressittömyyttä aion tosiaan vaalia edelleen, ehkä se aihepiiri kuplii tasaisesti täällä blogissakin ; )
Don´t watch the clock; do what it does. Keep going!
– Sam Levenson
The purpose of life is to live it, to taste experience to the utmost, to reach out eagerly and without fear for newer and richer experience. 
– Eleanor Roosevelt
Beautiful things happen when you distance yourself from negativity.

Change is a funny thing. Most of time one does not need to change themselves but only their way of thinking
– Kenneth Waters Jr

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *