Oma joogatila

He pitkästä aikaa. Tämä on niitä elämäntilanteita, kun intoa olisi saada kauheasti aikaan ja sitä aikaa taas pitäisi saada lisää. Uudessa kodissa on paljon innostavia projekteja, uudet ulkoilureitit kutsuisivat lenkeille ja ystäviäkin haluaisi tavata ja kutsua. 
Sitten taas arkirealiteeteissa painavat kiireinen rupeama työsaralla ja oman äidin raju sairaalareissu ja siitä kuntoutuminen. Elämässä usein isoja asioita tunutuu tapahtuvan päällekkäin ja venymistä tarvitaan. Lähimmäisten terveys menee nopeasti muiden asioiden ohi. 
Onneksi äitikin on jo kuntoutumassa ja muutkin perheenjäsenet ja sukulaiset ovat auttamassa. Toisaalta saa olla kiitollinen, että äiti on mukana elämässämme ja saamme tarvittaessa myös hoitaa häntäkin kaiken sen hoitoavun jälkeen, jota olemme saaneet vastaanottaa häneltä äitinä ja isoäitinä – sen toki jokainen äiti itsekin ymmärtää.

Joskus mietin, miten helpolla yksinäisten ikäihmisten hoito on aikoinaan sujunut “siinä sivussa”, kun samaa tilaa ovat asuttaneet vauvat ja vaarit. Ei se silti oikein nykyaikaan sopisi. Kukapa haluaisi oikeasti asua normaalia arkea pysyvästi kovin monen sukupolven kesken? Asiat pitää hoitaa nykyelämään sopeuttaen. Lähimmäisistä pitää huolehtia ja erityisesti lapsista ja vanhuksista. Arki on kuitenkin usein niin hektistä, että kodin pitää olla turvapaikka ja tarjota rauhaa ja rentoutusta asukkailleen.
Uuden kotimme makuuhuone on alunperin suunniteltu suureksi tilaksi, josta ikkunallinen valkoinen väliseinä purettaisiin pois. Koska makkarin puolellakin on tarpeeksi tilaa, päätimme pitää väliseinän ja sen takana olevan pienen, ylimääräisen, kauniilla maisemalla varustetun tilan, josta aukeaa ovi suojaisalle terassille ja josta tämän postauksen kuvitus on. 

Kun muilla toiminnoilla oli jo talossa tilansa, minulle järjestyi tästä valoisasta ja vaaleasta huoneesta oma pieni rauhan tyyssija ; ) Toiseen päätyyn laitoin vain harmaalle puulattialle vaalean maton ja sen ympärille muutamia kauniita ja hyvää energiaa sisältäviä esineitä; pieniä muistoja maailmalta, orkidean ja kynttilöitä vanhalla hopealautasella kuluneille jakkaroille. Huoneesta syntyi täydellinen oma pieni jooga retreat aamuihini <3 Ja on siellä jo hieronnatkin annettu sporttijuniorille. 

Toiseen päähän laitoin lasisen pöydän, mummolan tuolin lampaantaljalla, pari kaunista esinettä ja rauhallinen työpiste oli valmis.

Olen muuton jälkeen ottanut linjan, että asettelen esille vain harkitusti sellaisia esineitä, jotka parantavat kyseistä tilaa ja kohtaa. Kokeilen paikkaa vielä ilman esinettä ja jos tyhjä tila on parempi, jätän sen sellaiseksi. Niinpä varastossa on vielä laatikoissa kaikenlaista, mutta luulenpa että niin saa ollakin. En kaipaa nyt ympärilleni liikaa asioita, ennemminkin tilaa ja harmoniaa ja vain hyvää mieltä tai kauneutta tuovia esineitä.

Sellaisia, joissa on eletyn elämän ja rakkaiden ihmisten ja paikkojen muistoja, hyvää tuoksua, ihanaa tunnelmaa tai vaikka upea väri. Viikonloppuna olisi suunnitelmissa huolehtia äidistä ja perheestä, tavata hyviä ystäviä synttärijuhlissa ja aloittaa uuden suuren taideteoksen työstäminenkin <3 Ihanaa perjantaita ja viikonlopun alkua!!

Kommentit (2)
  1. Näyttää ihanalta! Onnea uuteen kotiin ja voimia äidillesi.

  2. inspirations
    23.11.2014, 14:32

    Kiitokset <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *