Nautitaan väreistä!

Maaliskuun alku on aika, jolloin alan janoamaan värejä. Aurinko saa kaiken värikkään hehkumaan, taivas on yhtäkkiä sininen ja omankin mielen värimaailma herää jostain horroksesta ja kaipaa extra-buustia. On ihanaa väriterapiaa vaikka vain katsella yltäkylläisiä värejä. Niinpä kaivoin esiin taas esiin parhaan väriterapiakirjani, suuren ja värikkään Tricia Guilding Think Color -sisustuskirjan ja oikein ahmin limen, keltaisen, pinkin, lilan, turkoosin ja punaisen värisiä huoneita, kukkia, kattauksia, ruokia… Huomasinpa myös, että orkideakokoelmani uusin tulokas on ihan samanlainen kuin kirjassa 🙂
Tähän samaan aikaa pari vuotta sitten olin tyttäreni kanssa Thaimaassa. Kun vetäisin heti perille tropiikkiin  päästyämme lilan maximekon päälleni, tyttö tokaisi, ettei ole nähnyt minulla moneen kuukauteen muuta kuin mustaa. Se oli jotenkin herättävä hetki. Koko matkan imin itseeni väriä, aurinkoa, kesää, meren turkoosia ja orkideojen kirkkaita sävyjä ja ajatus siitä, että kuljeskelen talvisin pelkässä mustassa ei tuntunut ollenkaan hyvältä. Vaikka Suomen talvi onkin pimeä ja kylmä, en silti haluaisi muistaa itseäni omin tai lapseni silmin vain mustissa. 
Sen jälkeen talviväritykseni työasuissakin on saanut mustan rinnalle reilusti valkoista, harmaata ja beigeä myös pimeimpään aikaan. Tricia ryhmittelee kirjassaan väreihin sopivia sanoja  mm. seuraavasti: oranssiin: vivacious, joyful, mandarin, limeen: fresh, stimulating, leaf, turkoosiin: serene, sea grean, aqua, hempeään vaaleanpunaiseen: soulful, contemplative ja kirkkaan pinkkiin: dynamic, sexy, berry, rose. Vaikka musta on edelleen yksi suosikkejani ja aina tyylikäs ja helppo, niin mitähän vastaavia sanoja siihen voisi yhdistää…? (Apua!)
Tänä aamuna ennen työpäivää joogasin ulkona auringon valossa ja lintujen laulussa (tosin juu, kuistilla villapaidassa, pipossa ja verkkareissa). Maaliskuussa nautitaan jo ihanasta auringosta ja pian alkavasta väriloistosta. Kohta meri kimmeltää sinisenä ja ensimmäiset krookukset pilkahtavat esiin. Seuraavaksi luonto onkin jo täydessä väriloistossaan.  Aika siis itsekin aloittaa väri-iloittelu. 
Mutta vaikka lehdistä, kirjoista ja netistä on niiiin ihanaa selailla yltäkylläisen värikkäitä ympäristöjä, ei omassa elämässä tarvitse mennä liiallisuuksiin. Olisi näännyttävääkin hypätä pitkästä pimeydestä täyteen kirkkauteen. Minulle ainakin riittää maaliskuun värinautintoihin pirteän oranssi smoothie lasiin,  turkoosit huivi kaulaan, kirkkaat ruusut pöydälle ja hempeä sohvatyyny pään alle. 

Sisustus- ja lifestyle-yhtiö Designers Guildingin perustaja Tricia Guild on upea ja luova nainen, jonka boheemi ja jatkuvasti elävä tyyli on minusta aina yhtä virkistävää ja kiinnostavaa. Tämäkin kirja palaa keväästä toiseen pöydälleni ja lueskeltavaksi. Suomessa Designers Guildiä edustaa ainakin Vallila Interior ja tämän kirjan ostin muistaakseni Akateemisesta kirjakaupasta.

 

Pressikuva, Designers Guild
  
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *