Näetkö ihmeellisyyttä kaikessa vai et missään?

Näetkö ihmeellisyyttä kaikessa vai et missään?

Loma on ihmeellistä aikaa. Hengähdystauko arjesta auttaa meitä puhdistamaan mielemme turhalta hälyltä, viipymään hetkessä ja näkemään kirkkaammin ympärillemme. Kun katse lepää horisontissa ja seuraa hitaasti ohi lipuvaa purjevenettä, on helppoa pitää maailmaa ihmeellisen ihanana paikkana.

Näetkö ihmeellisyyttä kaikessa vai et missään?

Einstein on lausunut, että ihminen voi elää ajatellen, että mikään ei ole ihmeellistä tai että kaikki on ihmeellistä. Miten kiehtova ajatus. Jos näistä kahdesta on valittava, kuulun siihen ryhmään, joka löytää kaikesta ihmeellistä.

Oikeastaan kysymys onkin, miten kaikessa voisi olla näkemättä ihmeellisyyttä? Miten joutsenet voivat lentää maiden yli samaan paikkaan pesimään aina uudelleen? Miten hymy kasvoiltani tarttuu tuntemattoman vastaantulijan kasvoille? Miten täydenkuun ja uudenkuun aikana vuorovesi on korkeimmillaan ja oma ja monen muun uni silloin heikoimmillaan? Miksi lohi vaeltaa tuhansia kilometrejä? Miten sydän voi tuntua rutistuvan kasaan iloisista tai surullisista asioista? Miten aurinko voi värjätä koko taivaanrannan punaiseksi laskiessaan ja nousiessaan? Kaikelle löytyy selityksiä, mutta kaikessa on silti ihmeellisyyttä.

Varsinkin nyt ulkosaaren ihmeellistä luontoa, upeita auringonlaskuja, tyyntä merenpintaa ja lokkien esitystä sileillä kallioilla ihmetellessä on helppoa nähdä ihmeellisyyttä ympärillä.

Einsteinin mukaan kaunein ja syvin kokemus, joka ihmisellä voi olla on salaperäisyyden taju: Se on niin uskontojen kuin kaikkien vakavasti otettavien taiteellisten ja tieteellisten pyrkimysten taustalla. Se, jolla ei ole tätä, on minun silmissäni, ellei kuollut, ainakin sokea. Aistiminen, että kaikkien kokemusten taustalla on jotain, jota mieli ei ymmärrä, jonka kauneus ja ylevyys tavoittaa meidät epäsuorasti, on uskonnollisuutta. Tässä mielessä olen uskonnollinen. Minulle riittää, että ihmettelen näitä salaisuuksia ja yritän nöyrästi ymmärtää kaiken ylevää heijastumaa. 

Ei tarvitse olla Einstein löytääkseen ihmeellistä taikaa ympäristöstä. Siihen riittää sykähdyttävä  matkaelämys, retki luontoon tai suomalainen kesämökkikokemus. Lomalla on aikaa avata todella silmät, katsoa ja nähdä kiireettömänä  ympärilleen, kuunnella hiljaisuutta, keskittyä olennaiseen ja löytää läsnäolon vahvuus hetkessä.

Nautitaan näistä ihanista kesäpäivistä, joita heinäkuu meille tarjoilee ja nähdään pieniä ihmeistä ympärillämme ♥

hyvinvointi onnellisuus mindfulness mieli
Kommentit (4)
  1. Kaunis kirjoitus! Tästä sai hyvän mielen ja alun päivään. Kesälomalla olen itsekin ajatellut juuri näin. Nyt on aika nauttia kaikesta. Ihanaa viikonloppua!

    1. inspirations
      14.7.2018, 10:24

      Kiitos, Leila kauniista sanoistasi. Ihanaa, että luit ja nautit tekstistä – kommenteista saan yhteyden lukijoihin ja paljon inspiraatiota itsellenikin. Kaunista viikonloppua sinullekin!

  2. Kiitos tästä, hyvää ajattelemisen aihetta lomapäiville ja sen jälkeenkin. Monet asiat ottaa niin itsestäänselvinä, eikä muista pysähtyä näkemään kaikkea ihanaa ympärillään ja antamaan sille ansaittua arvoa.

    1. inspirations
      17.7.2018, 11:36

      Kiito sinulle kommentistasi. Olen ihan samaa mieltä, juuri nyt voisi vain ihmetellä ihanaa keskikesää ilman kiirettä mihinkään. Tätä on hyvä harjoitella syksyksikin ja muistaa taas pysähdellä arjenkin keskellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *