Muuttopuuhissa

Tätä postausta kuvitan vielä vanhan kotimme kuvilla. Täällä blogissa on ollut tavallista hiljaisempaa muuttopuuhiemme jatkuessa. Muutto on varmasti aina iso asia. Ja tämä muuttomme tuntuu aivan erityisesti sellaiselta. Vaikka innostuneella mielellä muutan perheeni kanssa uuteen kotiin kivalle alueelle, jossa on myös valmiina ystäviä ja rakastamani meri lähellä, on samalla haikeaa luopua vanhasta rakkaasta kodistamme.
Siellä olen kasvanut ja elänyt ulkomailla opiskeluvuosia lukuunottamatta 9-vuotiaasta asti. Siellä olen käytännössä kokenut kaikki suuret ilot ja surut, lasten kasvamiset, arjet ja juhlapäivät. Se on aina ollut lastemme koti ja sitä olemme pala palalta laittaneet näköiseksemme ja oloiseksemme.
Kotini on aikanaan vanhempieni rakentama ja naapurustossa on monta hyvää ystävää, joista myös monet asuttavat kotejaan jo toista polvea. Onneksi parhaimmat ystävyyssuhteet säilyvät varmasti, emmekä toisaalta muuta kauaskaan. Luvattu on, että kävelylenkit ja vierailut jatkuvat ; )
Koska olemme viihtyneet hyvin rakkaassa kodissamme ja naapurustossa, meille oli erityisen tärkeää löytää kiva, positiivinen ja taloomme sopiva perhe, joka myös arvostaa kotia, niin kuin mekin olemme tehneet. Siinä mielestämme onnistuimme ja tuntuu hyvältä, että koti saa ihan pian innostuneet ja ihastuneet uudet asukkaat.

Vaikka jo kesällä siivosimme vintin ja varastot ja kävin läpi keittiön, koemerot ja vaatehuoneet, onhan tässä tullut todettua, että tavaraa on paljon, vaikkemme mitään keräilijäluonteita olekaan. Onneksi järjestimme parin viikon ajanjakson muuttoa varten. Toisaalta, nyt on ollut tuplasti haravoitavaa ja siivottavaa, mutta arjen normaalin pyörityksen keskellä muutto tuskin olisi ihan hetkessä edes onnistunut.
Pian sujautamme pullon kylmää samppanjaa toivottamaan onnea uuteen kotiin uusille asukkaille. Silloin jätämme rakkaan ja pitkäaikaisen kotimme vähän kaksijakoisin mielin – toisaalta tyytyväisenä uusille, iloisille asukkaille, ja toisaalta tietysti haikeana vuosikymmenien tärkeiden muistojen paikkana. 
Sitten suuntaammekin ajatuksemme ja puuhamme uusien, hyvien muistojen rakentamiselle uudessa kodissamme. Ja pikkuhiljaa alkaa bloginkin kuvitus siirtyä ihan uuteen ympärsitöön. Siivouksen, tavaroiden siirtämisen ja järjestelyjen keskellä olen tietysti jo silmäillyt kuvakulmia ja taustoja aika innostuneesti. Kukapa visualisti ei myös nauttisi muutoksesta ja uusista valoista, tiloista, pinnoista ja muodoista ; ) Lisää muistokuvia olen kerännyt viime viikkoina myös postauksissa: Keittiöremonttia, Pesutilojen raikastus, Valkoinen makuuhuone autotallista  ja Piharakennuksia ja grillaamista

Kommentit (2)
  1. Piisin lämmössä
    28.10.2014, 22:07

    Vai. Onnea uuteen kotiin! Vaikkakin haikea mieli tuli kun tätä postaustasi luin.. 🙂

  2. inspirations
    29.10.2014, 10:49

    Kiitokset ; )

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *