Mustikkainen Roberts Berrie on raikas välipala kiireiseen päivään

SAIN JO ALKUKESÄLLÄ maisteltavaksi ja kommentoitavaksi laatikollisen mustikkaisia Roberts Berrieitä. Blogista löytyy jo varmasti kymmeniä smoothie-postauksiani – kaikki itse tehtyjä, ilman sokeria, mutta paljon tuoreita marjoja, hedelmiä ja superfoodeja. Ise asiassa aikaisemmin minulle ei ole tullut edes mieleen ostaa valmiina kotiin smoothieita. Kun kuulin Berrien sisältävän 40% mustikoita,   vähän hiilareita, maun tulevan suoraan marjoista ja tuotteen koostuvan muutenkin aidoista aineista ilman sokereita, väri- yms. aineita, otin mielelläni maistiaiset vastaan. 

Nyt kesän ensimmäisenä Helsingissä vietettynä viikonloppuna tuli touhuttua paljon asioita. Auringosta nauttimisen ja tupari-illanvieton lisäksi on nyt koti kiiltävän puhdas ja pihakin siisti. Ihana tunne – niille touhuille kun en ole hirveästi uhrannut aikaa viime viikkoina. 
Jossain vaiheessa touhujen keskellä teki mieli smoothieta ja oli jo kiire seuraavaan paikkaan. Muistin onneksi kaappiin jättämäni viimeiset kaksi Mustikka Berrietä ja suuntasimme tyttären kanssa laiturille hörppäsemään ne ja ottamaan samalla nämä kuvat. 
Maku on voimakkaan mustikkainen, minusta parhaimmillaan ihan kylmänä. Oikein kiva ja raikas välipala tai kiireisenä aamuna mukaan otettava aamun piriste. On ilahduttavaa nähdä, että tällaisiakin terveellisiä ja helppoja uutuuksia tulee markkinoille. Roberts Berrie-perheeseen kuuluu mustikan lisäksi puolukka-karpalo ja tyrni-aprikoosi.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *