Mustikka hoitaa aivoja ja nuorentaa (mukana mustikka smoothie resepti)

Mustikka hoitaa aivoja ja nuorentaa

mustikkaiset

Mustikka hoitaa aivoja ja nuorentaa

Mustikka on kotimaista superfoodia. Nyt tiedetään myös, että mustikka hoitaa aivoja ja nuorentaa.

Tänä kesänä mustikkasato oli ennätysiso ja onneksi ehdin muutamana päivänä kerätä saaresta ihan hyvän saaliin. Enemmänkin olisi tietysti ollut pakastimeen säilöttävää, mutta aika on kuitenkin aina rajallista ja olen tyytyväinen siihen, että varmaan vielä ainakin pari kuukautta pääsen aloittamaan aamut itse kerätyistä mustikoista hurautetuilla smoothieilla.

Mustikan terveyshyödyt eivät varmaan ole menneet keneltäkään ohi, niin ansaitun paljon huomiota tämä kotimainen marja on saanut. Ehkä yksi vähemmän tunnetumpi mustikan terveyshyöty on sen positiivinen vaikutus kognitiivisiin toimintoihimme.

Ihmisen mieli ja aivotoiminta yleensäkin on ikuinen kiinnostuksen kohteeni ja mustikkaan törmää nyt monissa alan tutkimustuloksissa. Mustikka suojaa tehokkaasti aivoja sairauksilta, jotka yhdistetään useimmiten ikääntymiseen, kuten yleisimmät ja demetiasairaudet ja jopa Alzheimerin tauti.

Mustikan on todettu vaikuttavan suotuisasti ikääntymisessä sekä ihmisen psyykkisiin että fyysisiin ominaisuuksiin eli käytännössä hidastavan erilaisia ikääntymisen vaikutuksia ja jopa nuorentavan!!

Minusta ikäihmiset ovat kokeneita, viisaita ja kauniita, enkä ollenkaan pelkää elämänkokemuksen tuomia ominaisuuksia, mutta otan silti kiitollisuudella vastaan mustikan tarjoamat terveyshyödyt ja nautiskelen jatkossakin päivittäisen annokseni jo heti herättyäni. Ja onhan mustikka ihan älyttömän hyvääkin!

P.S. Paljon muita ihania smoothie reseptejä löydät täältä. 

Mustikkainen aamu-smoothie 

kahdelle

2 dl pakastemustikoita

1 banaani

1 porkkana

pala inkivääriä

2 dl turkkilaista jogurttia

loraus oliiviöljyä

 

treeni-ja-ravinto gluteeniton ravintoaineet vitamiinit
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *