Mona Lisa ja muut Louvren parhaat palat

Niin kuin edellisessä postauksessa Vieraile Louvressa ilman jonoja ja hässäkkää totesin, voisi maailman tunnetuimmassa taidemuseossa hyvin viettää vaikka useamman päivän. Meille riitti tällä kertaa yksi. Kannattaa suunnitella reitti etukäteen ja poimia kiinnostavimmat kohteet. 
Yllätyksekseni maailman kuuluisin taideteos, Leonardo da Vincin Mona Lisa, oli tuotteistettu niin hyvin kuin taideteoksen yleensäkin voi. Muistan aikoinaan nähneeni sen Louvressa “yhtenä muiden taulujen joukossa”. Nyt museossa oli kaikkialla kylttejä opastamaan Mona Lisan luo ja huone, jossa se nököttää lasin takana, kuhiseekin ihmisiä aamusta iltaan.
Uutta minulle oli myös se, että Louvressa saa nykyään kuvata. Kaikki halusivat kuvan Mona Lisasta keinolla millä hyvänsä. Parhaiten menestyivät teleskooppijalustan mukaansa varanneet. Myös selfie Mona Lisan kanssa oli monien tavoite.
Minusta aika surullista oli se, että Mona Lisan kämppiksinä seinillä riippui toinen toistaan upeampia muitakin italialaisia renessanssiajan mestariteoksia, mutta kukaan ei ollut niitä huomaavinaankaan. Päinvastoin ihmiset melkein nojailivat niihin. Olen aina pitänyt Italian resessanssitaiteesta ja sitä on Louvressa tarjolla yltäkylläisyyteen asti.
Tässä entisessä kukinkaanlinnassa kannattaa käydä katsastamassa myös Napoleonin huoneisto. Kaikki kulta ja loisto menee siellä tietysti aivan överiksi ja sitä on vaikea edes kuvailla.
Ruokailuhuoneeseen on kerätty kaikki arvoesineet, mitä kuvitella voi. Pöydälle ei juurikaan mahtuisi enempää pröystäileviä kynttilänjalkoja tai kattoon valtavia kristallikruunuja. Voin vain kuvitella mielessäni valtavan palvelijamäärään häärimässä pöydän ympärillä illalliskutsuilla tässä salissa.

 Makuuhuoneessa (miten lyhyt sänky ; ) ja kaunistautumissalongissakaan ei oltu krumeluureja säästelty. Eikä tietenkään astioissa, koruissa tai varsinkaan valtaistuimessa.

Koko Louvre on aivan käsittämätön, liikaa upeutta ja liian vähän penkkejä. Kannattaa vallata oma paikkansa, kun siihen tulee mahdollisuus.

Ja taidettahan voi tarkastella monesta näkökulmasta. Itse ihastuin näihin ranskalaisen maalauksen sandaaleihin, varsinkin oikeanpuoleiset varrelliset olisivat mieluisat. Ja alemman kuvan sisustusvinkkinä katon tapetoiminenkin voisi olla taas trendikästä ; )

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *