Melonisydämistä söpöt välipalat tai juhlaherkut

Viime postauksessa oli aiheena viime viikolopun synttäriemme vuohenjusto-artisokkasalaatti ja edellisessä lohi-papusalaatti. Makeana halusimme tarjoilla VHH-kakun lisäksi jotain raikasta. Edellisiin juhliin teimme hedelmäasteleman, joka teki hyvin kauppansa, joten nyt päätimme taas mennä yhtä luonnollisella linjalla. Viime aikoina olen tykästynyt käyttämään melonia, joten se valittiin juhlatarjoiluihinkin.
Vesimelonissa on yhtä vähän hiilareita kun marjoissa (alle 8 g/100 g), sen maku on miellyttävä, tarpeeksi makea ja silti raikas. Se vie myös janoa hyvin – ja eikös juhlissa tule aina aika lämmin ja nesteytys on tervetullutta. Plussana meloni on  tosi kauniin ja houkuttelevan väristä ihan sellaisenaan, niin kuin useimmat muutkin luonnon valmiit herkut. 
Melonista saa helposti ihania välipaloja, jälkkäreitä tai jopa juhlaherkkujakin taiteilemalla sitä eri muotoihin. Etelän hotellien aamiais- ja jälkkäripöydissä voi törmätä uskomattoman hienoihin meloni- ja hedelmäveistoksiin. Ihan siihen suuntaan ei meillä nyt yritettykään lähteä, mutta ehkä helpoin tapa tehdä melonia söpöön muotoon on yksinkertaisesti piparimuotit – ja kun tytön synttäreitä vietettiin, niin punaiset sydämet olivat tietysti sopiva teema. 
Vatiin aseteltiin eri kokoiset vesimelonisydämet ja sekaan pari  kourallista jäisiä pakastemansikoita pitämään melonit raikkaan kylminä. Pakastemansikoiden on hyvä olla kotimaisia, koska ne on tietysti myös tarkoitettu syötäviksi sellaisenaan. Sydänkuvioista tulleet melonien jämät käytettiin hyödyksi eilen postatussa vuohenjuusto-artisokkasalaatissa, joka kaipasikin jotain värikästä ja raikasta ja lopuista tehtiin vielä juoma. Tästä tarjottimesta tulikin varsinainen hitti ja pikkuvieraidenkin ehdoton suosikki.

VHH-vesimelonilautanen juhlien noutopöytään:

1 minivesimeloni kuorittuna, siivutettuna ja sydänmuoteilla leikattuna
Päälle pari kourallista pakastemansikoita

Lautasellisessa vesimelonisydämiä on alle 20 g hh

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *