Mausteista kvinoaa herkkusienillä, pinaatilla ja Härkiksellä

Kaupallinen yhteistyö: Verso Food Oy

Mausteista kvinoaa herkkusienillä, pinaatilla ja Härkiksellä

Tänä viikonloppuna ollaan saatu nauttia ihanista talvisäistä. Lunta tuli koko viikon ja nyt pari päivää ulkona on paistanut aurinko ja maa ja puut ova olleet lumen peitossa, kuin joulukortissa. Kaikkialla näyttää niin kauniilta ja fiilis on kuin Alpeilla. Pakkasistakaan ei olla jääty paitsi.

Eilen illalla kohta kaksikymppinen tyttäreni oli myös nauttimassa talvesta poikaystävänsä ja heidän ystäviensä kanssa pulkkamäessä. Edellisestä kerrasta olikin tainnut vierähtää jo muutama vuosi tai ehkäpä kymmenen.

Pakkassäälle ihania ruokia ovat erilaiset mausteiset paistokset. Vähän fiilispohjalta tehdyt herkkuruoat, kuten tämä. Yleensä jos pannulle heittää reilusti erilaisia kasviksia ja vihanneksia, yrttejä ja mausteita, ei maku voi mennä pieleen. Juuri tämän tyylisissä ruoissa Härkis on täydellinen valinta. Se imee mausteet ja maut itseensä. Se sopii proteiiniksi melkeinpä joka ruokaan pehmeän makunsa ja koostumuksensa ansiosta. Vielä kun annoksen päälle raastaa reilusti parmesania, on maku taattu.

Jos pidät risotoista, rakastut todennäköisesti tähän maustettuun kvinoaan <3 Kvinoaa on nykyään helposti saatavilla ruokakaupoista ja se on kivaa vaihtelua esim. riisille. Se on eteläamerikkalainen ruokakasvi, joka on luontaisesti gluteenitonta ja joka oli jo inkojen tärkein viljelykasvi.

Kvinoa sopii hyvin yhdistettäväksi Härkikseen, joka taas tehdään suomalaisesta pitkät perinteet omaavasta härkäpavusta. Sekaan vain mausteita ja yrttejä ja pikainen herkku on valmis vaikka sellaisenaan nautittavaksi.

Mausteista kvinoaa herkkusienillä, pinaatilla ja Härkiksellä

neljälle

3 dl kvinoaa

pari reilua kourallista pinaattia

2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja

1 pkt HÄRKIS® Originalia

n. 300 g herkkusieniä

1 punainen chili

3 valkosipulinkynttä

peukalon pään kokoinen pala inkivääriä

kourallinen persiljaa

kourallinen vesikrassia

suolaa ja pippuria

oliiviöljyä

parmesaania

  1. Keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Hienonna chili, valkosipuli ja inkivääri.
  3. Kaada reilusti oliiviöljyä pannulle ja lisää pilkotut chili, inkivääri ja valkosipuli sekaan.
  4. Siivuta herkkusienet ja lisää ne pannulle.
  5. Lisää vielä pinaatit ja paista, kunnes sienet ja pinaatit alkavat menettämään reilusti nestettä ja kutistumaan kasaan.
  6. Pilko aurinkokuivatut tomaatit pieniksi ja lisää joukkoon.
  7. Lisää vielä HÄRKIS® pannulle ja sekoittele. Hauduta muutama minuutti.
  8. Lisää kvinoat paistinpannulle.
  9. Mausta suolalla ja pippurilla.
  10. Raasta vielä lämpimän annoksen päälle parmesania.
treeni-ja-ravinto kasvisruoka gluteeniton reseptit
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *